Lue keskustelun säännöt.
onko normaalia että haluais omien lasten luokse jotka ovat kuolleet?
Kommentit (6)
Vierailija:
En ymmärrä jos olet henkilö jolla useita keskenmenoja ja niitä suret liikaa ja pidät n. viikoilla 1 - 22 kohtuun menehtyneitä lapsinasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä tarkoitin noilla viikoilla sitä kun sikiö olisi viikkojensa puolesta elinkelpoinen.
Kohtukuolema viimeisellä kolmanneksella on rankka paikka.
Jos lapsi on jo ollut perheessä syntymänsä jälkeen ja kuolee on luonnollista että suree.
Vastoinkäymisistä pitää mennä yli eikä jäädä märehtimään niitä liian pitkäksi aikaa. Seurauksena on masennutsta. Elämä jatkuu ja sitä pitää arvostaa ja jatkaa elämää niiden kanssa jotka ovat vielä elossa.
mutta jos omaa perhettä on vielä elossakin, pitäisi heidän takiaan jaksaa jatkaa elämää.
En usko, että kuoleman jälkeen tapaan enää ketään muuta kuin maan matosia, jotka popsivat minut. Ajatus pilven reunalla istumisesta lasten kanssa on lohduttava, mutta kovin naiivi.
En ymmärrä jos olet henkilö jolla useita keskenmenoja ja niitä suret liikaa ja pidät n. viikoilla 1 - 22 kohtuun menehtyneitä lapsinasi.
Keskenmennyt ei ole vielä lapsi vaan alkio tai sikiö.
Itselläni on viikoilla 12 ja 14 ollut keskenmenot ja ajattelen etteivät olleet elinkelpoisia ja luonto hoiti pois omalla tavallaan. En tarkoita etteikö keskenmenoa surisi muttei se saa saavuttaa kohtuuttomia mittasuhteita.
Tämä tuli mieleen kun avauksessa puhuit monikkomuodossa lapsista. Toki onhan se mahdollista että perheestä kuolee useita lapsia mutta aika harvinaista.
Suru on oikeutettu mutta jos se saa ylivallan siihen täytyy hakea ammattiauttajien apua. Aika on paras lääke. Yritä löytää elämäniloa jostain uudesta harrastuksesta ja hakeudu toisten seuraan älä jää yksin.
Pitkän aikaa voi susta tuntua, että et osaa olla erossa lapsesta, kun olit juuri avannut hänelle elämäsi... Mutta ajatteleppa sitä, että hän on jo luultavasti aloittanut uuden elämän, etkä sinä saa sitä estää. Voit ajatella häntä ja lähettää lämpimiä ja rakastavia tervehdyksiä, mutta hänellä on kuitenkin oma polkunsa, ja paljon tekemistä.
Eli et saa sitoa etkä kutsua häntä millään tavalla, silloin sinun ajatuksesi voivat pitää häntä vankina jopa koko loppuelämäsi ajan!
Suuren rakkauden kääntöpuoli on suuri tuska menetyksestä, ja se suuri suru juuri pitäisi toimia muistuttajana siitä, kuinka hyvä oli olla yhdessä, ja kuinka suuri se rakkaus oli ja on edelleen, eli sen surun pitäisi antaa näkemystä ja VOIMAA jatkaa elämää entistäkin paremmin.