Keskenmenon kokeneen vahingonilo..

Sulla tais vipata päässä pahasti? Varmasti moni saikin, tuliko sulle siitä parempi mieli?

nyt jonnekin. Ettei johda pahempaan.

Jos se häiritsee sinua oikeasti, niin voisit kysellä esimerkiksi mielenterveystoimistosta aikoja ja yrittää muuttaa ajattelumallejasi. Mielenterveyshoidon määrärahat ovat tiukalla, mutta jos joku asia myrkyttää elämää, niin toki siihen kannattaa hankkia apua.



Mutta jos kyse on enemmän yksittäisistä ilkeistä ja inhottavista ajatuksista ja ne eivät suuremmin näy käytöksessäsi eivätkä yleensä ahdista sinua kamalasti, niin anna olla. Ihmisen ajatukset saavat olla sensuroimattomia, ei ilkeitäkään ajatuksia tarvitse kieltää. Opettele vain olemaan toimimatta niiden mukaan tai toimi peräti päinvastaisesti. Ja jos tuntuu, että ajattelet liian negatiivisesti, etkä halua nähdä itseäsi katkerana tai kyynikkona, niin ajatuksiaankin voi muokata. keskity ajattelemaan positiivisia asioita muista. Ja silloinkin kun ajattelet muista ilkeästi, yritä käyttäytyä heitä kohtaan päinvastoin. Mutta ennen kaikkea hyväksy se, että ihmisyyteen suorastaan kuuluu ajatella kaikenlaista ja ajatuksista on pitkä matka tekoihin. Ajatuksilla et myöskään voi vahingoittaa toisia, joten huonoa omaatuntoa niistä ei tarvitse kantaa. Teot ovat niitä, joihin pitää panostaa ja joista sitten saa kantaa sitä huonoa omaatuntoakin.

Ei se hullua tee ja se menee ohi.



Muuten en ole mitenkään pahansuopa, kateellinen tai inhottava ihminen.

Tilanne oli vaan tylsä, enkä oikeasti toivo kenellekään samaa tapahtuvaksi.

Nyt kun en kesän jälkeenkään ole raskautunut niin minua harmittaa jo ihmiset joilla on lapsia. Kai mä sitten olen kummallinen. :/

ja uutta raskautta ei ole kuulunut, mene puhumaan ne pois. Muuten voi olla pahempi kierre valmis.



Itselläni oli kaksi keskenmenoa ja jos en olisi päässyt uuden odotuksen alkuun, olisin takuulla jäänyt polkemaan umpikujaa siihen oman ahdistukseni lammikkoon.



Parempi on tehdä surutyöt pois, on enemmän voimia sitten lapsen hoitoon.



3

Tuota ei tuo hulluks sanominen oikeestaa auta.

Taitaa olla ihan normaalii ajatella et haluais jonkun muun myös kokevan saman tuskan...tietäisivät miltä tuntuu.

Itsekkin keskenmenon kokeneena ajattelen niin että sellaiset jotka oikeasti sitä ei ole kokenut ei voi tietää miltä se tuntuu.

Kun mun odotuksen aikana joku toinen on saanut keskenmenon niin mä oon ollut kyllä vilpittömästi pahoillani mutta samalla ajatellut että aina laskee todennäköisyys että se tapahtuisi mulle (tilastollinen todennäköisyys, oikeasti asioilla ei tietenkään ole mitään tekemistä toistensa kanssa). Ja tämä on ollut yleistä mitä olen kaveriäitien kanssa puhunut, että on pahoillaan toisen puolesta mutta helpottunut omasta puolesta.



Aivan varmasti tuntisin kuten ap jos saisin itse keskenmenon. Kuuluu ihan ahneeseen ihmsluonteeseen. Aika kovaa moralisointia tuli tässä ketjussa.

Kunitse koin vuosi sitten keskenmenon olen nyt ikäänkuin " tasapuolisempi" ja saan olla onnellinen lapsistani ja raskaudestani ilman syyllisyyttä.

Mutta vauvana kaikkea muuta. Itki yöt ja päivät ja oli tosi vaativa. No sitten kun kerron lapseni vauva-ajasta raskaana olevalle tutulle niin hän sanoo, että " joo, oli varmaan raskasta" jne, " teitkö sitä helpottakses lapsen oloa. Kävittekö vauvahieronnassa tai vyöhyketerapiassa. Oon kuullu, että ne autta" . No itse ajattelen että " odotappa vaan" että oma lapsi syntyy niin mä tuun sanomaan että " sellasta se on " . No eipä aikaakaan kun lapsi syntyy niin hän on itse enkeli. Syö ja nukkuu. Että mua harmittaa.