Lue keskustelun säännöt.
Onko vuoroviikot hyvä järjestelmä?
19.07.2023 |
Lähipiirissä olen huomannut seuraavaa (kaksi hyvin toimeen tulevaa perhettä)
-lapset alkaneet pompottaa vanhempiaan, jos yhden kodissa ei ole kivaa, haluavat toiseen. Ihan tyyliin, jos pyytää tekemään kotitöitä, niin lähtee toiseen kotiin
-toisessa perheessä molemmat vanhemmat vievät lasta koko ajan matkoille, lapsi ei jaksaisi ja on siihen selvästi ihan väsynyt, mutta vanhemmilla koko ajan reissuja hänelle tiedossa. Ja tyyliin, että jos lapsi on isällä syysloman ja matkustaa isän kanssa sen, niin äiti ottaa lapselle koulusta vapaata, jotta pääsee myös lapsen kanssa syyslomalle
-toisessa perheessä lapset puhuvat ihan koko ajan toisesta perheestään. Se on koko ajan mielessä ja vertailevat, että siellä tehdään näin ja kertovat sieltä kuulumisia. Tulee mieleen, että haluaisivat olla siellä koko ajan. Sitä en tiedä, puhuvatko myös toisinpäin
-vanhemmat kilpailevat siitä, kummassa kodissa lapset viihtyvät, varusteet, ohjelma jne. Vanhempi on 100% ohjelmatoimisto sen viikon, kun lapset ovat hänellä (lapset tietysti tähän tottuneet ja odottavat molemmissa kodeissa jatkuvaa huomiota ja palvelua)
-lapset vaikuttavat molemmissa perheissä levottomilta ja erittäin huomionkipeiltä (hylkäämistrauma?)
-Toisessa perheessä vanhemmat koko ajan soittelevat ja viestittelevät lapsille. Eli lapset ei oikein voi olla hetkessä läsnä, koska isä/äiti haluaa tietää kaiken, mitä tekevät ja kertovat jo, mitä ovat seuraavalle viikolle suunnitelleet
Näitä olisi vielä enemmänkin, mutta vertailukohtana minulla on perhe, jossa lapset käyvät joka toinen viikonloppu +yhden arkipäivän isällään. He ovat rauhallisempia ja heillä on ikaan kuin "koti". Kontakti isään on säilynyt hyvänä (varmaan siksikin, että isä valmentaa poikien joukkuetta)
Mielipiteitä?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen, että usein noin 50/50 huoltajuus on yleensä hyvä asia, kunhan se järjestetään lasten parhaan mukaan, jossain tapauksissa ehkä vuoriviikot ok, jossain 2+2 viikkoa vuorotellen, jossain arkipäivät toisessa ja viikonloput toisessa. Tärkeintä minusta on, että lapsi tuntee olevansa kotonaan kummassakin paikassa, ja että vaikka jonkinlainen rutiini siinä, milloin missäkin ollaan on hyvä, niin rutiinista voidaan välillä joustaa tarpeen mukaan. Lapsen tarpeen, mutta joskus myös vanhempien tarpeen, ellei siitä koidu selvää haittaa lapselle.
Harvoin erossa täysin onnistutaan niin, ettei kukaan koskaan pahoita mieltään tai koe joutuneensa kokemaan jonkinlaista vääryyttä tms. ainakin hetkellisesti, mutta muutahan ei voi kuin yrittää tehdä parhaansa ja jos joku menee pieleen, ottaa opikseen ja korjata ongelma, toimia toisin jatkossa tms.
Lisään, että vanhempien pitäisi myös osata päästää lapsesta irti silloin kun lapsi on toisella vanhemmallaan eikä olla jatkuvasti yhteydessä, luottaa siihen, että se toinen koti on ihan tarpeeksi hyvä. Ellei sitten ole hyvää syytä epäillä muuta, mutta tällöinhän vuoroviikko tai vastaava asuminen ei ole hyväksi, eihän se aina ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyppikää itse kahden kodin väliä, laukun kanssa. Yksi asunto ja vanhemmat vaihtaa vuoroa!
Minun lapset eivät ikinä olisi vuoroviikoin systeemillä. Alkaisin vaikka itse mielummin etä-äidiksi. Jokainen aikuinen voisi itse miettiä miltä tuntuisi asua kahdessa paikassa ja jatkuvasti siirtyä kahden paikan välillä. Sehän olisi kun ei olisi kotia missään. Lisäksi minua välillä epäilyttää että kenellä on kokonaisvastuu lapsesta ja hänen hyvinvoinnista. Usein kokonaisvastuu lapsista ja heidän hyvinvoinnista on kuitenkin äideillä, vaikka mies lastenhoitoon osallistuisi. Uskon että tässä todella moni lapsi jää ilman vastuun ottajaa varsinkin jos perheissä on "koko aikaisia" lapsia. Eipä ole ihme ettei lapsen tai nuoren pahoinvointia huomata. Vanhemmat usein kuittaavat nämä kommentit että lapset ovat tyytyväisiä ja sopeutuvat. Tähän voisi vain sanoa että minäkin olin lapsena tyytyväinen ja sopeuduin vaikka isäni pahoinpiteli minua. Lapset kun eivät tiedä muuta kuin mitä saavat ja erotilanteessa vanhemmat ovat niin täynnä omia ongelmiaan ettei samalla tavalla huomaa lasten reaktioita.
Vierailija kirjoitti:
Hyppikää itse kahden kodin väliä, laukun kanssa. Yksi asunto ja vanhemmat vaihtaa vuoroa!
Näin se pitäisi tehdäkin. En ole koskaan ymmärtänyt miksi eroon täysin syytön osapuoli joutuu ravaamaan kahden asunnon (ei kodin) väliä.
Eroaminen on hyvä järjestely ainakin palstafantasioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpäs ap tietää tarkkaan muiden asiat! Wau!
Mulla 3 lasta 9, 11 ja 13. Asutaan lasten isän kanssa samassa korttelissa. Lapset ovat itse halunneet tämän viikko viikko ja ehkä isompana siirrytään 2 vko 2 vko niin vähemmän kamojen siirtelyä.
Aika samantyyppistä molemmissa kodeissa. Molempien kotien asioista saa puhua.
Mielestäni se paras ratkaisu lapsille, itse haluaisin tietenkin lasten asuvan luonani paljon enemmän enkä todellakaan halua mitään omaa laatuaikaa, tosin tapaan lapsia tiiviisti myös iskäviikolla, tulevat katsomaan minua tai moikkaamaan koiria. Kuljetan ehkä harrastukseen kun he isällään ja käydään joskus vaikkapa uimahallissa jonku lapsen kanssa iskäviikolla.
Eri ei tietenkään ole koskaan lapsen etu mutta joskus on vain erottava ja sitten elettävä parhaalla mahdollisella tavalla sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapset eivät ikinä olisi vuoroviikoin systeemillä. Alkaisin vaikka itse mielummin etä-äidiksi. Jokainen aikuinen voisi itse miettiä miltä tuntuisi asua kahdessa paikassa ja jatkuvasti siirtyä kahden paikan välillä. Sehän olisi kun ei olisi kotia missään. Lisäksi minua välillä epäilyttää että kenellä on kokonaisvastuu lapsesta ja hänen hyvinvoinnista. Usein kokonaisvastuu lapsista ja heidän hyvinvoinnista on kuitenkin äideillä, vaikka mies lastenhoitoon osallistuisi. Uskon että tässä todella moni lapsi jää ilman vastuun ottajaa varsinkin jos perheissä on "koko aikaisia" lapsia. Eipä ole ihme ettei lapsen tai nuoren pahoinvointia huomata. Vanhemmat usein kuittaavat nämä kommentit että lapset ovat tyytyväisiä ja sopeutuvat. Tähän voisi vain sanoa että minäkin olin lapsena tyytyväinen ja sopeuduin vaikka isäni pahoinpiteli minua. Lapset kun eivät tiedä muuta kuin mitä saavat ja erotilanteessa vanhemmat ovat niin täynnä omia ongelmiaan ettei samalla tavalla huomaa lasten reaktioita.
Ei vaan erotilanteessa vanhemmat ovat niin huolissaan eron vaikutuksesta lapsiin että tekevät kaikkensa että lapsilla olisi mahdollisimman vähän kuormaa ja asettavat oma tarpeensa toiseksi. Voin sanoa että koskaan en ole ennen niin tarkasti tarkkaillut lastemme vointia kuin eron jälkeiset vuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä toimii viikko/viikko.
Ei pidä antaa sille lapselle mitään narua että alkaa pompottelemaan aikuisia. Ihme vässyköitä vanhemmat nykyään, rajat on rakkautta.
Sama täällä. Meidän erosta jo 6 vuotta, mutta silti "säälin" lastani ja tarkkailen hänen vointiaan ja yritän tarjota emotionaalista tukea. Siis toki elämme normaalisti, en mikään hysteerikko onneksi ole.
Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa ja haluan, että hänellä on kaikki hyvin. Ehjää perhettä hän ei tule saamaan, mutta sen kanssa on vain elettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vuoroviikkoja ja vuoroviikkoja, ei niitä voi niputtaa yhdeksi ja samaksi.
Joissain perheissä lapset alkavat pompottaa, toisissa eivät. Joku lapsi sopeutuu temperamentiltään hyvin vaihtamaan kotoa, toiset eivät. Jotkut vanhemmat osaavat toimia eron jälkeen hyvässä yhteistuössä, toiset eivät. Jotkut exät ja uudet puolisot ovat hankalia, toiset eivåt... Joissain vuoroviikkoperheissä lapset jäävåt jalkoihin ja huomiotta, toisessa heidät nostetaan pikku kuninkaiksi. Lista on loputon.
Ap:n kuvaamissa esimerkeissä valta on siirtynyt lapsille tai aikuiset eivät osaa katsoa tilannetta lapsen kannalta. Jos lapsi saa pompottaa, se ei ole hyvä asia hänen kehityksensä kannalta. Mutta kaikissa vuoroviikkoperheissä asia ei ole näin.
Terv. psykologi
Meidän lapset olivat 5-6 v vuoroviikkolapsia. Nyt aikuisia. Kommenttini ap:n väittämiin:
- lapset siirtyivät toiseen kotiin määröpäivänä. Heidän halunsa eivät vaikuttaneet muutoin siten, kenen luokse halusivat tulla iltapäivällä koulun jälkeen.
- meidänkin lapset väsyivät matkusteluun. Koko kesä menossa. Minä lopulta lopetin reissaamisen ja säästin paljon rahaa.
- minun luonani eivät paljoa puhuneet isästään
- kilpailuasetelma oli totta
- toinen lapsista oli levoton, koska ei halunnut vuoroviikkoilua.
- me emme viestitelleet etäviikkoina, mutta näin lapsia useasti, kun tulivat käymään koulusta luokseni, vaikka olikin isäviikko.
Vanhemmalle vuoroviikko oli luksusta, mutta lapsen näkökulmasta pitäisi olla joustava. jos hän haluaa, niin ok, jos ei, niin sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä, että aikuisen näkökulmasta on luksusta vuoroviikot, ei minusta ainakaan. Kaihea ikävä lapsia sen viikon aina ja sitten heillä menee pari päivää taas sopeutua tänne. Sitten muutama normaali päivä ja lapset taas pois.
Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, koska exäni haluaa olla lasten kanssa myös.
Minä ajattelen, että usein noin 50/50 huoltajuus on yleensä hyvä asia, kunhan se järjestetään lasten parhaan mukaan, jossain tapauksissa ehkä vuoriviikot ok, jossain 2+2 viikkoa vuorotellen, jossain arkipäivät toisessa ja viikonloput toisessa. Tärkeintä minusta on, että lapsi tuntee olevansa kotonaan kummassakin paikassa, ja että vaikka jonkinlainen rutiini siinä, milloin missäkin ollaan on hyvä, niin rutiinista voidaan välillä joustaa tarpeen mukaan. Lapsen tarpeen, mutta joskus myös vanhempien tarpeen, ellei siitä koidu selvää haittaa lapselle.
Harvoin erossa täysin onnistutaan niin, ettei kukaan koskaan pahoita mieltään tai koe joutuneensa kokemaan jonkinlaista vääryyttä tms. ainakin hetkellisesti, mutta muutahan ei voi kuin yrittää tehdä parhaansa ja jos joku menee pieleen, ottaa opikseen ja korjata ongelma, toimia toisin jatkossa tms.