Miltäköhä Luojasta tuntuu, kun ihmiset vaan rikkovat maapalloa?
Kaunis ja hieno koti rakennettu ihmiselle, mistä löytyy vettä ja maisemia ja ruokaa yllin kyllin. Nyt sitä hajotetaan minkä keritään.
Kommentit (37)
Minusta tuntuu aika pahalta, joten annan tulen hävittää maapallon tällä kerralla. Viimeksi kokeilin vettä ja se ei oikein toiminut.
Nyt on hyvä aika kirjoittaa kirja tuosta aiheesta ja myydä sitä Aasiassa. Muuallakin.
Ei miltään. Jumalasta ei tunnu miltään kaikkivoipana katsella sotien lapsiseksiorpoja ja nälkää näkeviä. Jumalalla ei ylipäätään ole tunne-elämää.
Varmaan samalta kuin Joulupukista, kun lapset ovat tuhmia. Eli eipä paljon miltään, koska satuolentojen aivokäyrä näyttää aina viivaa.
Ymmärtää varmaan.
Kiukkupäissään itsekin kerran hukutti kaikki.
Sittemmin tyytyi tuhoamaan vain kaupunkeja tai teettämään tuhon valituillaan.
Mitä nyt on hajotettu?
Maapallo on kuulemma ollut historiansa aikana ainakin kahdesti jääpallo, eli kauttaaltaan jään peittämä ja edellillä lämpimällä jaksolla pohjoisnavalla oli merivedenlämpötila 20 astetta, etelämantereella kasvoi palmuja ja Siperiassa mammutit söivät trooppisia kasveja. Ylipäätään luonto kukoisti niin, että sen aikuista kasvustoa kutsutaan nykyään fossiilisiksi polttoaineiksi.
Vierailija kirjoitti:
No, siitä seuraa tuhannen vuoden rauhan valtakunta.
Jopa enemmän!

Kyllä varmasti. Mutta ihmisiä ei ollut vielä.
No te hihhulithan sikiätte minkä emättimistänne kerkeätte.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt on hajotettu?
Maapallo on kuulemma ollut historiansa aikana ainakin kahdesti jääpallo, eli kauttaaltaan jään peittämä ja edellillä lämpimällä jaksolla pohjoisnavalla oli merivedenlämpötila 20 astetta, etelämantereella kasvoi palmuja ja Siperiassa mammutit söivät trooppisia kasveja. Ylipäätään luonto kukoisti niin, että sen aikuista kasvustoa kutsutaan nykyään fossiilisiksi polttoaineiksi.
Ei ole, koska Maa luotiin 6000v sitten kuudessa päivässä.
Luoja tämän tuhoaa joka tapauksessa. Kyllä se luoja tietää mitä me tehdään ennenkuin edes tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, siitä seuraa tuhannen vuoden rauhan valtakunta.
Jopa enemmän!
Totta, mutta tuhannen vuoden jälkeen on vielä pikkukahina, sitten saadaan olla.
Mmm... Se kaikkivaltiashan voisi kaikkivallita siten ettei niin kävisi. Mutta, kuten tiedämme, tutkimattomat ovat kaikkivaltiaan tiet ! Ja voihan tämä toki olla osa Suunnitelmaa, että pelastuisimme.
Ainakin hänellä on kaikki hallinnassa.
Luoja katselee tätä menoa ja ajattelee, että olisi pitänyt luoda ihmisestä paljon älykkäämpi.
Vierailija kirjoitti:
Luoja katselee tätä menoa ja ajattelee, että olisi pitänyt luoda ihmisestä paljon älykkäämpi.
Ensinmäinen ihminen oli niin älykäs ettei osaa kuvitellakkaan eri kolmiulotteisia taajuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Luoja katselee tätä menoa ja ajattelee, että olisi pitänyt luoda ihmisestä paljon älykkäämpi.
Luulen kans että jotain sinne päin, miettii että puolitiehen jäi jokin kun kaikkea tätä älyä ja kehitystä olisi voinut käyttää hyvään ja kestävään, mutta löhdimmrkin siihen suuntaan että paskotaampa kaikki niin omalta kuin muiltakin lajeilta!

Vika ei ollut Luojan luomisessa.