Jos lihoisit yhtäkkiä 40kg, niin kehtaisitko mennä ihmisten ilmoille, vai laihduttaisitko vaikka väkisin ennen kuin menet takaisin tuttujen pariin?

Lihoin syöpähoitojeni aikana. Enkä ole niitä kiloja "saanut" vielä pois. Liikun paljon, syy ei ole siinä. Syy on enemmänkin psykologinen.

Tyyliin "miksi rääkkäisin kroppaani laihtumaan, jos kuitenkin syöpä uusiutuu ja kuolen vuoden päästä. Ihan sama paljonko kroppani painaa, kun se poltetaan".

En ole enää jatkanu lihomista. Mutta en myöskään ole saanut painoani "normaaliin".

Toki itseäni harmittaa ylimääräiset kilot. Mutta tärkeintä, että olen elossa <3

Mulle on käynyt noin. Liikun kyllä edelleen ystävieni parissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhoaisin itseäni. Teen kaikkeni ettei käy niin.

Mutta kävisitkö töissä? Vai laihduttaisitko ensin?

Tietenkin kävisin töissä. Pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen uusien töiden saanti ei ole mitenkään itsestään selvä juttu. En siis TODELLAKAAN tuhoaisi elämääni jonkun laihduttamisen takia.

Laihduttaminen on todennäköisesti helpompaa samalla kun käy töissä; päivässä on selkeä rakenne ja ruoka-ajat, eikä ajatus ole koko ajan syömisessä ja isolla todennäköisyydellä töissä hyötyliikkuukin enemmän kuin kotona ollessa. Joten suosittelen töihin menoa heti ja sen myötä ryhtiliikettä myös syömiseen ja liikkumiseen

Laihduttaisin ensin ainakin suuren osan siitä 40 kilosta pois. Olisi monin tavoin kiusallista ilmestyä paikalle yhtäkkiä rajusti muuttuneena. Ei siis pelkästään pinnallisista syistä, vaan muutenkin. Kokisin oletuksen, että minun pitää selittää sitä jotenkin, ahdistavaksi.

Jos olisin yhtäkkiä 40 kiloa painavampi, olisin kauhuissani. Ulkonäkö on mulle tosi tärkeä juttu, koska se tuo pöytään joka päiväisen leivän ja tykkään muutenkin näyttää hyvältä:)

Miten voi lihoa yhtäkkiä 40kg?

Mitähän tää yhtäkkiä tässä yhteydessä tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

280 000 ylimääristä kilokaloria ei tipahda taivaalta yhtäkkiä. Kyse on pahemman luokan syömishäiriöstä.

Ei se taivaalta tipahda, mutta pikkuhiljaa. Minulta poistettiin syövän vuoksi kilpirauhanen ja lihoin sen sen jälkeen vähitellen. Ei ole kyseessä syömis- tai juomisongelma, niinkuin moni luulee.

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt niin yhtäkkiä kävisi, suuntaan eikä toiseen. 

Joskus käy. Itse lihoin yli 20 kiloa yhdessä kuukaudessa kilpirauhaseni hajottua viidellä eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kehtaisin. Useinhan paino kertyy pikkuhiljaa

Usein painoin kertyminen tai sen pudottaminen tapahtuvat pikkuhiljaa mutta joitain ihmisiä näkee harvakseltaan, joten heille se saattaa olla todella hätkähdyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lihonut 40 kiloa, mutta en yhtäkkiä, vaan 30 vuoden aikana ja kyllä! Nolottaa liikkua ihmisten ilmoilla ja toivon aina, etten törmäisi keneenkään tuttuun. Olin nuorena nätti ja hoikka ja ihmiset ilmeisesti odottavat minun olevan sitä edelleen, päätellen ilmeistä, kun näkevät minut. Teen etätöitä kotona, enkä todellakaan käy terasseilla tai missään muuallakaan, jossa pitäisi tavata ihmisiä. Saan paljon kaveripyyntöjä fb:ssa ja instassa, mutta torppaan ne kaikki, koska kasvoni ovat kuvissa nätit, mutta kroppa.. 🤮

Minulla on samoja kokemuksia ja tämä on pahinta. Ihmiset muistavat vanhan, mutta kun näkevät nykyisen, heidän naamaltaan näkee sen ihmetyksen. Todella kiusallista. No siksi en enää liiku missään.

Mä olen pudottanut 40 kg enkä pidä siitäkään katseesta, jonka itse saan ihmisiltä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Se yhtäkkinen pilke silmäkulmassa kertoo vain, että ennen pitivät pelkkänä läskinä.

Vierailija kirjoitti:

Lihoin syöpähoitojeni aikana. Enkä ole niitä kiloja "saanut" vielä pois. Liikun paljon, syy ei ole siinä. Syy on enemmänkin psykologinen.

Tyyliin "miksi rääkkäisin kroppaani laihtumaan, jos kuitenkin syöpä uusiutuu ja kuolen vuoden päästä. Ihan sama paljonko kroppani painaa, kun se poltetaan".

En ole enää jatkanu lihomista. Mutta en myöskään ole saanut painoani "normaaliin".

Toki itseäni harmittaa ylimääräiset kilot. Mutta tärkeintä, että olen elossa <3

Paasto. Auttaa sekä syöpään että ylipainoon.

Vierailija kirjoitti:

Lihoin syöpähoitojeni aikana. Enkä ole niitä kiloja "saanut" vielä pois. Liikun paljon, syy ei ole siinä. Syy on enemmänkin psykologinen.

Tyyliin "miksi rääkkäisin kroppaani laihtumaan, jos kuitenkin syöpä uusiutuu ja kuolen vuoden päästä. Ihan sama paljonko kroppani painaa, kun se poltetaan".

En ole enää jatkanu lihomista. Mutta en myöskään ole saanut painoani "normaaliin".

Toki itseäni harmittaa ylimääräiset kilot. Mutta tärkeintä, että olen elossa <3

Heti hoitojen jälkeen ei kannata vetääkään mitään kuuria. Syöpähoidot ovat kovat ja silloin menettää myös terveitä soluja kun saa soluja tuhoavaa myrkkyä. Myös leikkauksen vuoksi pitää syödä terveellisesti ja proteiinirikkaasti eikä olla miinuskaloreilla jotta keho saa rakennusaineita. Syöpäpotilaalle Reijo Laatikainen suosittaa vähintään 800 g heviä päivässä. Itse syönkin varmaan kilon.

Itse olen nyt vasta muutama vuosi syövän jälkeen tiputtanut 20 kg. Vielä toinen mokoma edessä, hidasta hommaa kun vieläkin hormonaalinen lääke käytössä sekä pari muuta vaikeuttavaa sairautta. 

nro 1

Teininä olin jatkuvasti vakavasti alipainoinen (bmi 19) ja sitten kyllästyin siihen ivaan ja pilkkaan, niin lihotin itseni väkisin. Tuli se 40kg painoa, eli paino lähes tuplaantui (44 kilosta). Enpä minä kotonani pysynyt yhtään sen enempää. Ei sillä, ettäkö se solvaaminen olisi siitä loppunut, en ole koskaan kelvannut lähipiirilleni, olin sitten ali- tai ylipainoinen. Nyt vehnän pois jättämällä olen normaalipainoinen, mutta inhoan edelleen kroppaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nyt niin yhtäkkiä kävisi, suuntaan eikä toiseen. 

Joskus käy. Itse lihoin yli 20 kiloa yhdessä kuukaudessa kilpirauhaseni hajottua viidellä eri tavalla.

Sama täällä. Ja lisää vaan pukkasi sitä tyroksiinia ei saatu kohdilleen yli vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lihoin syöpähoitojeni aikana. Enkä ole niitä kiloja "saanut" vielä pois. Liikun paljon, syy ei ole siinä. Syy on enemmänkin psykologinen.

Tyyliin "miksi rääkkäisin kroppaani laihtumaan, jos kuitenkin syöpä uusiutuu ja kuolen vuoden päästä. Ihan sama paljonko kroppani painaa, kun se poltetaan".

En ole enää jatkanu lihomista. Mutta en myöskään ole saanut painoani "normaaliin".

Toki itseäni harmittaa ylimääräiset kilot. Mutta tärkeintä, että olen elossa <3

Paasto. Auttaa sekä syöpään että ylipainoon.

Siitä on ristiriitaista tieto ehtiikö missä ajassa autofagia käynnistyä. Minua kiinnostaa kovasti. Yritin syöpähoitojen jälkeen pätkäpaastoa mutta lopetin kun virtsaan alkoi erittyä verta. Ehkä syöpähoidot otti niin koville keholla että ei kovin kannata paastoilla. Paastosin säännöllisesti ennen syöpää monta kymmentä vuotta joten eipä sekään ehkäissyt syöpää.

Vierailija kirjoitti:

Laihduttaminen on todennäköisesti helpompaa samalla kun käy töissä; päivässä on selkeä rakenne ja ruoka-ajat, eikä ajatus ole koko ajan syömisessä ja isolla todennäköisyydellä töissä hyötyliikkuukin enemmän kuin kotona ollessa. Joten suosittelen töihin menoa heti ja sen myötä ryhtiliikettä myös syömiseen ja liikkumiseen

Tämä on totta. Kun oli töissä oli hoikkana pysyminen helppoa sillä töissä ollessa nälkä ei haitannut. Kotona sen sijaan nälkä kyllä ajaa helposti jääkaapille ja töihin on vaikea keskittyä nälkäisenä.

No jos ne kilot yhtäkkiä ilmestyisivät niin en. Järkyttyisin ja varmaan peittäisin kaikki peilit.

Olin nuorempana ylipainoinen, vanhemmalla iällä pomppinut syömishäiriöstä toiseen. En enää ikinä halua olla samassa tilanteessa, kuin silloin. Enkä tiedä, riittäisikö motivaatio enää laihduttamiseen. 

Käyn vaa'alla päivittäin. Jos paino nousisi hiljalleen niin hakeutuisin lääkärin vastaanotolle, sillä en ole yhäkään päässyt eroon kalorien laskemisesta.

Kuulostaa rapajuopon logiikalta. Jos kuitenkin juo, onko edes järkeä käydä töissä.

Mitä ihmettä Ap tekisi päivät? Kiskoisi lisää ruokaa napaansa?

Vierailija kirjoitti:

Teininä olin jatkuvasti vakavasti alipainoinen (bmi 19) ja sitten kyllästyin siihen ivaan ja pilkkaan, niin lihotin itseni väkisin. Tuli se 40kg painoa, eli paino lähes tuplaantui (44 kilosta). Enpä minä kotonani pysynyt yhtään sen enempää. Ei sillä, ettäkö se solvaaminen olisi siitä loppunut, en ole koskaan kelvannut lähipiirilleni, olin sitten ali- tai ylipainoinen. Nyt vehnän pois jättämällä olen normaalipainoinen, mutta inhoan edelleen kroppaani.

Bmi ei ole vielä vakavasti alipainoinen, vaan ihan normaali. Se saattaa kieltämättä kuulostaa silti, kun suurin osa ihmisistä on nykyään tosi pulskia.