Heräsinpä dystooppiseen uneen.. Näinkö enneunen? (vai onko tämä jo tätä päivää?)

Asun pienessä, suht rauhallisessa reippaasti alle 10 000 asukkaan "kylässä".

Unessa olin tässä samassa kotikaupungissani, mutta meno oli ihan toista. Kaikki muut olivat vaan jotenkin täysin tottuneita siihen, itse kuljin hämmästellen ja peläten.

Oli tavallinen arkipäivä, olin syömässä eräässä keskustan kahvilassa. Hetken päästä pöytäni viereen tuli seisomaan pari n. 8-vuotiasta poikaa, jotka alkoivat uhkaavina ja isottelevina vaatimaan, että mun pitäisi antaa käsilaukkuni ja ruokani heille. En antanut. Käskin pöyristyneenä pojat matkoihinsa. Kukaan ympärillä olijoista ei reagoinut mitenkään koko episodiin.

Pojat lähtivät, mutta hetken päästä toinen tuli takaisin. Seisahtui taas pöytäni ääreen, ja sanoi, että mun olis viisasta välttää poistumista kahvilasta yksin, käy huonosti. Sitten poika poistui.

Kahvilanpitäjä kuuli tämän, ei reagoinut mitenkään kummemmin, näytti siltä että tämä on ihan arkipäivää. Totesi, että voin ottaa yhden metallisen "mainostangon" heiltä lähtiessäni mukaani kättäpidemmäksi, jos haluan, ja jos palautan sen sitten myöhemmin.

Hetken päästä pari nuorta poikaa taas tuli sisään kahvilaan, eivät tällä kertaa häirinneet minua, mutta surutta ja täysin estoitta kävelivät kahvilan pakastealtaalle, ja valikoivat sieltä itselleen ruokaa, ja maksamatta kävelivät ulos. Kukaan ei yrittänyt estää eikä reagoinut mitenkään. Kahvilanomistajalle sanoin, että näkikö hän, heiltä varastettiin juuri, mutta omistaja vaan kyllästyneesti ja lannistuneesti hymyili ja kohautti olkiaan. Että tämä on jokapäiväistä. Viisainta on kun ei puutu, ei näille kukaan enää mahda mitään.

Hetken päästä lähdin kahvilasta, metallitankoa käsissäni kantaen. 100 metrin päästä jätin sen kuitenkin, uskoin etten tarvitse sitä ja ettei siitä kuitenkaan olisi hyötyä, enhän minä osaa tapella sellaisen kanssa vaikka tilanne tulisikin...

Kadulla näkyi paljon ihmisiä. Kohta näin myös kaksi miestä kadulla selällään, jonkinlaisen sairauden tai kohtauksen kourissa. Kaikki kävelivät ohi, katsomattakaan heitä, ihan kuin olisi täysin arkista, että miehet makaavat siinä tuskissaan kouristellen.

Pysähdyin itse katsomaan heitä, mutta hämmennykseltäni minäkään en sitten tehnyt mitään, vaan jatkoin peloissani matkaa. Yritin samalla koko ajan pälyillä, näkyykö minua uhanneita poikia missään.

Uni loppui siihen, kun hetken päästä tämä minua uhannut nuori poika seisoi tien reunassa minua vastassa, veitset molemmissa käsissä ja tiesin, että nyt minun käy huonosti.

:O