Passin anominen poliisilaitoksella
Edellinen passi menossa vanhaksi ja tällä kertaa on käytävä poliisilla antamassa sormenjälki ja allekirjoitus. Onko kuvan oltava jo järjestelmässä siinä vaiheessa vai voiko järjestys olla toinen. Voiko siis mennä vain antamaan sen sormenjäljen ja mennä kuvaan myöhemmin sekä anoa sitten passi netissä?
Kommentit (18)
On kerrottu siellä järjestelmässä.
Kuvan voi ottaa itsekin, mutta kännyn kamera ei riitä, tsekkaussovellus sitä varten.
Sormenjälki ei ihan riitä. Nykyään passin saadakseen tulee olla voimassa oleva henkilökortti tai passi. Ajokortti, kuvallinenkaan kelakortti tai kirjastokortti ei riitä. Lisäksi pitää tietää omien vanhempien syntymäajat ja kaikki elämäsi aikana olleet osoitteet. Kun kaikki ehdot olet täyttänyt, poliisi saattaa harkita passin myöntämistä ja lähettää sen R-kioskiin josta sen voi hakea em. voimassa olevalla henkilötunnisteella.
Vierailija kirjoitti:

No eivät kyllä tee tuota tenttaamista ts. tunnistamista, jos on voimassa oleva henkkari.
Mitä varten se henkkari myönnettäisiin, jos sillä ei voi tunnistaa ihmistä?
t. pari kk sitten uusiminen poliisiasemalla

Et ehkä huomannut virkailijan tekemiä kysymyksiä, jotkut niistä hän kyllä näkee näytöltä, mutta varmistaa, että olet samaa mieltä.
Pitää istua 3 tuntia lootusasennossa ja toistaa kyttien antamaa mantraa ja sit pääsee anomaan sitä passia!
Asiaa nopeuttaa, jos käyt etukäteen netissä esitäyttämässä sen hakulomakkeen ja laittamassa uuden passikuvan.
Katso netistä, siellä hyvät ohjeet.
Meillä uusittiin just passit.
Täytimme valmiiksi kaavakkeet netissä.
Haimme passikuvat liikkeestä ja ne toimitettiin poliisiasemalle, niin uudet tulivat kahdessa viikossa.
Meillä oli edellisellä kerralla otettu sormenjäljet ja allekirjoitukset, niin niitä ei enää tarvinnut.
Löydöt hyvät ohjeet netistä, en muista niitä aikarajoja, koska esim. allekirjoitus tarvitsee uusia.
Kannattaa ottaa passikuvat liikkeessä, saat varmasti hyväksytyt kuvat, jotka tarkistetaan siinä samalla.
Mulla olis aika mutta en mä taida viitsiä mennäkään. Kuvakin on huono. Voinko otattaa uuden kuvan? Vaikka siellä yksi kuva jo on.
Vierailija kirjoitti:
Sormenjälki ei ihan riitä. Nykyään passin saadakseen tulee olla voimassa oleva henkilökortti tai passi. Ajokortti, kuvallinenkaan kelakortti tai kirjastokortti ei riitä. Lisäksi pitää tietää omien vanhempien syntymäajat ja kaikki elämäsi aikana olleet osoitteet. Kun kaikki ehdot olet täyttänyt, poliisi saattaa harkita passin myöntämistä ja lähettää sen R-kioskiin josta sen voi hakea em. voimassa olevalla henkilötunnisteella.
Mitä sä selität? Esim ei todellakaan tarvitse muistaa kaikkia osoitteita.Yleensä aikuisen elämässä on muitakin poliisin tiedossa olevia yksityiskohtia, kuin vanhat osoitetiedot.
Passi myönnetään tietyin ehdoin, eikä siten että poliisi saattaa harkita, myöntäisikö vai ei. Ei Suomessa. Ja kaiken päälle, aloittajalla on vielä voimassa oleva, vanhaksi menevä passi, se on oikein pätevä asiakirja henkilöllisyyden toteamiseksi.
Jos on pakko päästä pätemään, kannattaa alkuun tarkistaa tietojensa oikeellisuus.
Vierailija kirjoitti:
Katso netistä, siellä hyvät ohjeet.
Meillä uusittiin just passit.
Täytimme valmiiksi kaavakkeet netissä.
Haimme passikuvat liikkeestä ja ne toimitettiin poliisiasemalle, niin uudet tulivat kahdessa viikossa.
Meillä oli edellisellä kerralla otettu sormenjäljet ja allekirjoitukset, niin niitä ei enää tarvinnut.
Löydöt hyvät ohjeet netistä, en muista niitä aikarajoja, koska esim. allekirjoitus tarvitsee uusia.
Kannattaa ottaa passikuvat liikkeessä, saat varmasti hyväksytyt kuvat, jotka tarkistetaan siinä samalla.
Nykyisin monet passikuvia ottavat liikkeet toimittavat kuvat myös sähköisenä, joten ne voi liittää tiedostona verkkohakemukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla olis aika mutta en mä taida viitsiä mennäkään. Kuvakin on huono. Voinko otattaa uuden kuvan? Vaikka siellä yksi kuva jo on.
Voit. Tunnus ratkaisee. Ei se hakemus tiedä, montako kuvaa sinusta olisi palvelimella.
Vierailija kirjoitti:
Sormenjälki ei ihan riitä. Nykyään passin saadakseen tulee olla voimassa oleva henkilökortti tai passi. Ajokortti, kuvallinenkaan kelakortti tai kirjastokortti ei riitä. Lisäksi pitää tietää omien vanhempien syntymäajat ja kaikki elämäsi aikana olleet osoitteet. Kun kaikki ehdot olet täyttänyt, poliisi saattaa harkita passin myöntämistä ja lähettää sen R-kioskiin josta sen voi hakea em. voimassa olevalla henkilötunnisteella.
Höpöhöpö. Just hain uudet henkkarit kun edelliset menneen vanhaksi. Kysyttiin lasten nimet ja syntymäajat, sekä puolison nimi ja syntymäpäivä. Siinä kaikki.

Ja lisään vielä, että hain henkkarit poliisilaitokselta. Kerroin nimeni, virkailija etsi kortin ja vertasi kuvaa minuun.
Vierailija kirjoitti:
Mulla olis aika mutta en mä taida viitsiä mennäkään. Kuvakin on huono. Voinko otattaa uuden kuvan? Vaikka siellä yksi kuva jo on.
Kirjaudu poliisi.fi sivustolle pankkitunnareilla, siellä on ohjeet kaikkeen. Ja siellä voi kysyä kaikesta.
Kiitos vastaajille. Täytyy raahautua kuvaan ja siitä poliisiasemalle, koska aika on jo tilattuna. Kuvaamossa käynti on se ikävä puoli.
Käy kuvassa sellaisessa valokuvaamossa joka lähettää sen suoraan poliisille. Itse saat kuvan koodin, jonka sitten lisäät siihen hakemukseen, jonka teet netissä. Maksa ja lähetä hakemus. Varaa aika poliisilta netissä. Mene oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja anna sormenjälkinäytteet.
Helpottaa ja nopeuttaa homma jos hoidat sen kuvas valmiiks pelipaikoille.