Hitaasti eteneminen suhteessa! Syitä?

Nopeasti eteneminen on narsistin red flag.

Itse olen tapailun alkuvaiheessa sen verran ujo, laput silmillä ja miellyttämishaluinen, että en a) suostu näkemään todellisuutta ja b) osaa olla täysin oma itseni, joten nopealla rytinällä menee helposti metsään. Hitaassa etenemisessä ehdin vähän tunnustellakin, sekä omia tuntoja, että sitä millainen toinen oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Ei tiedä, onko oikeasti kiinnostunut.

Tämä. Ei halua hoppuilla siinä alkuhuumassa vaan katsoa rauhassa miltä tuntuu ja samalla myös nähdä miltä siitä toisesta tuntuu. Jos kummallekin toinen on oikea ja kumpikin hakee samanlaisia asioita suhteelta jne niin eihän siinä edes ole mitään tarvetta kiirehtiä. Ja jos taasen ei ole eikä hae niin mitään ei menetä vaikka etenikin harkiten.

Ap on vajaa.

Vierailija kirjoitti:

Huonoja kokemuksia aikaisemmista suhteista?

Ja siitä että on mennyt hoppuilemaan. Omalla kohdalla on käynyt niinkin, että kun oikein sopivasti ajoittuu ja natsaa niin sitä saattaa olla aivan kuin mieltä vailla ja kuvitella toisesta vaikka mitä ihanaa vaikka päinvastoin liki kaikki siinä ihmisessä kertoo päinvastaista. Sitten kun tuo huuma häviää niin ei todellakaan ymmärrä miten pystyi näkemään toisessa potentiaalia yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen nainen ja olin ihan äimänkäkenä viime vuonna kun eka kertaa ikinä mies halusi edetä hitaasti. Itse olisin mennyt sänkyyn vaikka ekoilta treffeiltä mutta mies halusi odottaa. Oli todella levoton olo kun en tiennyt miten sellaisessa suhteessa toimitaan. Sitten selvisikin että syy hitauteen oli se, että piti minua suuremmassa arvossa kuin naisia koskaan aiemmin ja halusi varmistaa, että suhteelle kehittyy vahva pohja. Siis ensimmäinen herrasmies minun elämässäni ja meinasin itse sössiä koko jutun kiirehtimällä. 

Itse kokisin aika negatiivisesti tällaiset puheet. Se, että vertaillaan muihin naisiin sekä se, että annetaan ymmärtää, että miehen mielestä seksi liittyy epäarvostukseen tms.

Ei tässä ollut mitään negatiivista. Miehellä vaan sydän särkynyt niin monta kertaa ettei halunnut ylittää tiettyjä rajoja ennen kuin tunnettiin paremmin. Ei liity mitenkään siihen että seksinn harrastaminen sinänsä olisi väärin tai että minun tapani ilmaista seksuaalisuutta olisi väärin. Oli vaan kokenut kovia ja halusi nyt pelata varman päälle. Oikeassa oli, suhde on paljon syvempi kuin mikään aikaisempi. Minä vaan olin tottunut siihen, että miesten pitää heti saada seksiä tai muuten eivät ole kiinnostuneita. 

Siis mitä ihmettä? Mulla on aina ollut miehiä jonossa asti ja siitä vain sain valita. Yhdenkään kanssa en mennyt sänkyyn, ellemme eka tutustuneet muutamia kuukausia tiiviisti. Kyllä miehet olivat kiinnostuneita ja tapailivat mua, juteltiin jne. Minä olin sitten yleensä se, joka puhalsi pelin poikki.

Olen koko elämäni aikana ollut vain viiden miehen kanssa sängyssä ja ne tosiaan vain niiden kanssa, joiden kanssa seurustelin. Suhteet kestivät puolesta vuodesta vuosiin, pisin oli 20 vuoden avioliitto. 

Ei todellakaan tarvitse mennä sänkyyn heti, jotta mies olisi kiinnostunut :D

N48

Vierailija kirjoitti:

Katselee vielä parempia vaihtoehtoja.

Jätä se lehmä. Ansaitset parempaa.

Ja tuolla asenteella valikoima onkin huima teillä molemmilla. 

Kova kiire suhteen alussa on aina iso varoitusmerkki. 

Ei mua ainakaan kiinnosta sänkyhommat jonkun random tuttavuuden kanssa. Kunnolla pitää tuntea niin, että luottamus syntyy. Siihen menee reippaasti aikaa. Jos toinen osapuoli yrittää painostaa niin hei hei. 

Ei ole tarpeeksi kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varoa tälläistä.

Raju red flag, ota kuitenkin huomioon, että 99% varmuudella jakanut itseään todella helpolla muille, miksi sinä saat erikoiskohtelua?

99% varmuudella ei ole. 

Ylipäätään jakamisesta puhuvat miehet, ei jatkoon. 

Jos sinä olet jo mankumassa yhteenmuuttoa, niin ei ihme että fiksu nainen haluaa hidastaa. Aikuisten suhteissa on omat tuvat ja omat luvat, muista se!

M47

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aiemmissa suhteissani usein edennyt liian nopeasti ja alkuihastuksen hälventyessä huomannut, että ei niitä tunteita sitten ollutkaan enempää. Se on ikävää, jos siinä vaiheessa jo esim. asutaan yhdessä. Vanhemmiten olen halunnut ottaa asiat hitaammin ja olla varmempi siitä, että kyseessä oikeasti on sellainen ihminen, jonka kanssa haluan olla. 

Tuo on muuten ihan karmea tilanne johon itsekin nuorena omaa tyhmyyttäni jouduin. Olisi tosiaan kannattanut hieman jarrutella eikä alkaa siinä alkuhuumassa edes suunnitella saman katon alle muuttamista saati sitten toteuttaa sitä. Mutta eihän sitä ajatellut, koska toisen kanssa halusi nysvätä kylki kyljessä 24/7 niin yhteinen kotihan tuntui aivan maailman järkevimmältä ajatukselta.

Eikä siinä, olisihan se varmasti ollutkin ellei sen ensihuuman haihtuessa olisi huomannut ettei tunne toista oikeastaan ollenkaan ja kaikki se minkä ehti oppia oli sellaista mitä en kumppaniltani kaivannut.

Tuon jälkeen on ollut melkoisen korkea kynnys edes ajatella yhteen muuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Itse vaalin omaa rauhaa ja tasapainoista elämää sen verran, että otan siihen uuden ihmisen pitkän ja vakaan harkinnan jälkeen. Molemmat parisuhteeni ovat ensin alkaneet ystävyytenä ja sitten, kun on tunnettu riittävän syvällisesti, edenneet parisuhteiksi.

Sänkyyn kyllä voin hypätä nopeastikin, mutta parisuhteeseen vaaditaan aina pitkä tutustuminen. Nykyisenkin kanssa olimme ensin kavereita vuoden verran, sitten toinen vuosi oltiin ystäviä joilla oli välillä myös seksiä ja romanttisia tunteita ja lopulta sitten aloimme ihan oikeaan parisuhteeseen ja nyt seitsemättä vuotta yhdessä.

Tämä kuulostaa hyvältä. Mulla kestää todella ksuan ennen kuin pystyn luottamaan. Kunnolla pitää tuntea. 

Mä haluan tutustua rauhassa ja oppia luottamaan toiseen. Sillä tavalla suhteesta rakentuu vakaampi.

Mulla on vaikea traumatausta (varhaisen lapsuuden kiintymysongelmia, seks.hyväksikäyttöä sekä pari kipeää eroa aiemmista seurusteluyrityksistä). Jos menisin suhteeseen liian nopeasti toista vielä kunnolla tuntematta, luultavasti läheisyys herättäisi turvattomuutta ja traumat alkaisivat oireilemaan, eikä se olisi kivaa kummallekaan osapuolelle. Kun intiimi läheisyys tulee vasta luottamuksen rakentumisen jälkeen ja pikkuhiljaa, silloin koen olevani turvassa enkä ala panikoimaan ja sekoilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aiemmissa suhteissani usein edennyt liian nopeasti ja alkuihastuksen hälventyessä huomannut, että ei niitä tunteita sitten ollutkaan enempää. Se on ikävää, jos siinä vaiheessa jo esim. asutaan yhdessä. Vanhemmiten olen halunnut ottaa asiat hitaammin ja olla varmempi siitä, että kyseessä oikeasti on sellainen ihminen, jonka kanssa haluan olla. 

Tuo on muuten ihan karmea tilanne johon itsekin nuorena omaa tyhmyyttäni jouduin. Olisi tosiaan kannattanut hieman jarrutella eikä alkaa siinä alkuhuumassa edes suunnitella saman katon alle muuttamista saati sitten toteuttaa sitä. Mutta eihän sitä ajatellut, koska toisen kanssa halusi nysvätä kylki kyljessä 24/7 niin yhteinen kotihan tuntui aivan maailman järkevimmältä ajatukselta.

Eikä siinä, olisihan se varmasti ollutkin ellei sen ensihuuman haihtuessa olisi huomannut ettei tunne toista oikeastaan ollenkaan ja kaikki se minkä ehti oppia oli sellaista mitä en kumppaniltani kaivannut.

Tuon jälkeen on ollut melkoisen korkea kynnys edes ajatella yhteen muuttamista.

Kun lähtökohta on se että yhteen ei muuteta, niin asiat helpottuu kummasti. 

Ihme että vielä vuonna 2026 ihmiset eivät tajua tätä.

M47