Kumpaa näistäpidät aikuisempana? Kumpi on saavuttanut elämässään enemmän?

ja saavutukset eri elämän alueita.

Mulla on pari lasta, olen eronnut, opiskelen, olen asunut ulkomailla. Koen olevani vasta aika alussa elämässäni. Kavereissa on sinkkuja ja perheellisiä ja aikuisia he ovat kaikki, olivat sitten opiskelleet pitkälle tai ei, käyneet ulkomailla tai ei, perheellisiä tai sinkkuja. Ihan toisilla arvoilla se aikuisuus mitataan. Ja tärkeintä on olla onnellinen.

Muuten en kyllä paljoa eroja näe, ei se varallisuus tai matkustelu tai muu maallinen, opiskelu tai työssäkäynti vaikuta ihmisen kehitykseen yhtä paljon kuin se, että joutuu ottamaan vastuun pienestä avuttomata ihmislapsesta ja pitämään sitä hengissä ja kasvattamaan siitä uutta kansalaista tähän yhteiskuntaan. Siinä on pakko ns. aikuistua eli oppia elämään jonkun muunkin kuin itsensä ehdoilla.

Se nyt on todella simppeli juttu, jossein ole fysiologisia ongelmia. Vanhemmuus on tietysti vaativaa, jos sen sillain ottaa, mutta kaikki ei siihen panosta. Lapset eivät minusta ole yhtään mikään saavutus sinänsä. Siinä vaiheessa kun lapset ovat aikuisia, ovat onnellisia ja tasapainoisia, voidaan ehkä puhua saavutuksesta.



Sekään ei minusta ole mikään erityinen saavutus, että sattuu löytämään puolison. Mulla on tutuissa paljon minua mukavampia ja fiksumpia ja ties mitä ihmisiä, jotka ovat sinkkuina, vaikka parisuhdetta haluaisivat. Mulla kävi vaan mäihä, että tapasin hyvän miehen, joka rakastui minuun.



Opiskelut ja työasiat ja muut sellaiset ovat enemmän omien ponnistelujen tulosta - tietty nekin lahjakkaammalle helpommin saavutettavissa kuin keskivertotyypille - joten niiden yhteydessä puhuisin helpommin saavutuksista. Toki työjutuissakin on monesti tuurista kiinni - sattuuko määräaikaisuus esim. hyvään saumaan, josta aukeaa pysyvämpi ura tms.

ole mikaan saavutus. yleensa ne joilla on vahiten resursseja on eniten lapsia.

t. 3lasta

mutta ilman muuta sinkku on saanut elämässään enemmän aikaiseksi. 26-vuotiaana ehtii mainiosti vielä perheenkin perustamaan, henkinen pääoma on jo pitkälti kartutettuna. Toisella saavutukset ovat vielä toistaiseksi jääneet " vain" lapsiin, niin arvokasta kuin perheen perustaminen onkin. Aika pienissä piireissä tuo äiti tuntuu pyörivän, joten henkistä pääomaa ei ole niin paljoa päässyt karttumaan.

Aikuisuus, joka minun mielestäni tarkoittaa henkistä kypsyyttä, on käsite, jota ei pysty tällaisilla mittareilla mittaamaan. Joku on aikuinen 18-vuotiaana, joku ei vielä nelikymppisenäkään.

Vierailija:

Kaksi naista, molemmat 26-vuotiaita.

Toisella koulutus ja muutama vuosi kokopäiväistä työkokemusta omalta alalta, oma asunto, matkustellut paljon ja nähnyt maailmaa, sinkku, vapaa-aika kuluu baareissa, kahviloissa, harrastuksissa, rahaa kohtuullisen paljon käytössään.

Toisella opinnot yliopistossa kesken, gradu tekeillä, jonkin verran työkokemusta omalta alalta, 2 lasta, naimisissa, asuu vuokralla opiskelija-asunnossa, ei ole vielä ehtinyt paljoa matkustella, rahaa vähän, viihtyy kotona.

Itselläni on korkeakoulututkinto ja olen menestynyt myös työelämässä, mutta eivät ko. asiat paina YHTÄÄN MITÄÄN oman lapsen rinnalla. Kyllä minun ihana ja suloinen pieni poikani on se kaikkein suurin saavutus minulle. Kyllä se suuri vastuu ihmiselämästä on sen verran iso asia, ettei sen rinnalla jotkut opinnot yms. paina mitään (tietty välttämättömät asiat, kuten työ, ovat tärkeitä sinänsä, mutta hölmöä niitä on pitää jonain saavutuksena). Ja viitosella ei varmaan ole edes sitä miestäkään, sen verran katkeralta tapaukselta vaikuttaa.

Tietenkin lapset on mulle rakkainta maailmassa eikä mun työ mene heidän edelleen, jos pitää tiettyjä valintoja tehdä. Mutta mulle lapset ovat LAHJA, jotka olen saanut ihan ilman omia ansioitani eivätkä mikään omien ponnistelujeni ja yrittämiseni tuoma SAAVUTUS.



Mitä katkeraa tässä mielipiteessä on? Olen siis sitä mieltä, että mulla on käynyt hyvä tuuri, että olen " löytänyt" kivan miehen ja meille on suotu 4 lasta (joita muuten olen hoitanut pitkään kotona, että sekin vielä tiedoksi sulle idioottikiintymyssuhdepaasaajalle). Kuten sanottu, siinä vaiheessa, kun lapset ovat aikuisia ja jos ovat tasapainoisia ja onnellisia, voimme miehen kanssa todeta, että on lasten suhteen jotain saavutettu.

sinkut on säälittäviä omaan napaan tuijottajia! Tekevät jotain " muka-tärkeetä" . PAH!

Onko kyseessä kotiäiti joka haluaa itsetunnon pönkitystä vaiko katkera sinkku? Jotenkin aivan älytöntä tollanen vastakkainasettelu.



Hohhoijakkaa.

Ovat siis " aikuisia" . Lapsia saaneella tutkinto gradua vaille valmis. Täytyy siis tehdä gradu loppuun! Sinkku harkinnee perheen perustamista. Lapset kyllä opettavat paljon vastuunkantamisesta. Hyvän parisuhteen merkitys korostuu lasten saannin jälkeen.

Eli tuo esimerkki ei kerro " aikuisuudesta" yhtään mitään. Mutta ilman muuta ykkönen on saavuttanut elämässään enemmän.



Lasten saanti ei ole mikään erityinen saavutus, joka kohottaa elämän arvon ylemmälle asteelle. Lapset voivat kyllä opettaa ja " kypsyttää" vanhempiaan, mutta tämä kypsyminen ei ole mikään automaatio. Toisaalta kuka tahansa lapseton, jolla on itsellään rankkoja kokemuksia, niin on ihan yhtä " kypsä" ellen kypsempikin oman taustansa johdosta.

On aika vaikea arvioida, kasvaako ihmisenä sen vuoksi, että on lapsia vai sen vuoksi,e ttä ikää tulee vain enemmän vai sen vuoksi, että omat kokemukset kasvattavat.



Ja minulla itselläni on kaksi lasta. Kun arvioin, mitä olen oppinut lasten myötä, niin väitän oppineeni kaaoksen hallintaa. En mitään muuta. Koska olin jo niin " vanha" ennen lasten saantia, että maailma oli jo kasvattanut minut tiettyy mittaan asti ennen lapsiani.

Toivottavasti se, jolla on lapsia, on " kypsempi" . Sillä lapset yleensä kasvattavat meitä aikuisia :) Mutta näinhän ei ole valitettavasti aina...riippuu vanhemman ominaisuuksista, ja siitä haluaako kehittyä ihmisenä.. Näistä kahdesta on mahdoton sanoa! Kypsyys on niin monien tekijöiden summa! Kasvatus, ihmissuhteet, se millaisia ongelmia ja vastoinkäymisiä on elämässään selvittänyt, jne. vaikuttavat.

..että onpahan kummallista ja vähän onnetontakin, kun sanot, että olet oppinut lasten myötä vain ja ainoastaan " kaaoksen hallintaa" . Etkä mitään muuta. Onko tosiaan näin? No, harmi sinänsä.

Itse olen jo " vähän vanhempi" ja työelämässä ansioitunut jne. diiba-daabaa, mutta kyllä katson oppivani lapsiltani jotain lähes päivittäin.



Alkuperäisestä viestistä:



Ei tietenkään voi sanoa, kumpi noista olisi aikuisempi. Todennäköisesti, siis vain todennäköisesti, tämä lapsellinen on kasvanut lasten myötä aikuisemmaksi, muttei välttämättä. Lasten saanti varmasti kasvattaa enemmän kuin matkustelu tai työelämä, mutta tietenkin tuo kasvu riippu yksilöstä. Jos oletetaan, että nämä kaksi ovat lähtökohdiltaan samankaltaisia, niin silloin lapsellinen varmastikin on " aikuisempi" .



Saavutuksiltaan tuo työelämässä ansioituneempi on saavuttanut enemmän. Eihän lastensaanti mikään saavutus ole, jotkut sekoittavat sanoja tässä nyt. Se on lahja, ja maailman ylivoimaisesti hienoin asia, jonka rinnalla työelämä ynnä muut asiat ovat toissijaisia, mutta kuten sanottua, ei se saavutus ole. Saavutus on jotain mitä kohti pyritään ja kovalla työllä ehkä saavutetaan. Lapset sen sijaan annetaan meille.