Naisen parinvalinta ja kullin koko
Olen alusta alkaen olettanut, että kullini koko on ollut vaimollani merkittävä tekijä parinvalinnassa. Kullini täyttänyt aina vaimon pillun täysin, niin pituus kuin leveyssuunnassa. Koon merkitys tuli taannoin ilmi, kun kyselin vaimolta millaisen uuden dildon haluaisi jelly jortikan tilalle. Senkin silikoni on alkanut vanhemmiten ärsyttämään limakalvoja. Meillä on ikivanha aika tarkkaan keskikokoisen kalun kokoinen ja näköinen dildo 13cm pitkä ja ympärysmitta 12cm. Käytetty aika harvoin. Nyt kun siitä mainitsin, niin vaimon mielestä noin pieni on muuten turha, mutta voisi käyttää ehkä pyllyyn. Kyselin, että hän on ilmeisesti aina tykännyt siitä, kaluni on hieronut voimalla pillun pohjaa. Sanoi,,että on useinmiten ja joskus vähän arastellut mutta sekin tuntunut tavallaan hyvältä. Hän on aina tykännyt lähinnä siitä, että kaluni tyveä myöten sisään, eikä edestakaista liikettä kuin lyhyenä ja ennen orgasmia vain syvällä möyrimistä orgasmiin asti. Saanut siten parhaan paineen klitorikselle ja pilluun täyden venytyksen tunteen. Olen toki tämän tiennyt, mutta nyt tuli vihdoin kysyttyä suoraan. Tämä määritellyt pitkälti aina meidän naimistavan. Itsellenikin tärkeintä ollut se tapa millä vaimo käynyt kiimaisimpana. Kysyin senkin, että olisiko halunnut pidempiä panemisia, kun en itsekään ole kestänyt möyrimistä kovin pitkään. Ei olisi, ennemmin kiihkeästi all in, kuten aina naitukin.
Onko täällä muita naisia, joille tyydyttävä seksi vaatii täyden tunteen ja venytyksen pillussa.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä ja sen koolla ei ole mitään merkitystä, paitsi mielikuvissa.
Muistakaa nyt, että 4 viidestä naisesta ei saa sillä kalulla orgasmia, joten mitä siitä jauhamaan. Mies saa olkoon koko mini tai iso. Nainen atrvitsee aina muuta stimulaatiota, saadakseen orgasmin.
Ja juu jottei joku taas ala riehumaan, on joku harva joka saa ihan panollakin. Se siitä ja sen kestävyydestä myös.
No yksi viidestä ei ole mikään harvinainen tilastopoikkeama, puolen miljoonaa yksistään suomalaisiakin naista. Turha väheksyä tätä ryhmää, ihan normaaleja ihmisiä hekin ovat.
Kuka väheksyy? Mutta entä ne muut neljä? Saavatko saada orgasmi kuten haluavat, "kelpaako" se miehelle - miten nurinkurinen ajatuksena onkaan!
Tässäkään ketjussa kukaan ei ole ollut kiistämässä kenenkään orgasmeja, nautintoa tai anatomiaa. Ap on jälleen kerran mahtikullistaan lumoutuneena pillutieteen dosenttina ihmettelemään tänne omaa kulliaan, muut ovat vittuilleet hänelle siitä ja hän on vetänyt herneet nenuun. Normipäivä. Ja taisi tuolla yksi nainen käydä ilmoittautumassa, että joo, kulli kelpaa hänelle, lienee sitten se yksi viidestä. Joten mistä sinä nyt taas revit tuon, että mikä miehelle kelpaa ja mikä ei? Jos mahtikullin kanssa haluat asiasta keskustella koska hän tuntuu olevan ainoa sinun lisäksesi jolla on joku kullifiksaatio, niin ettekös te voisi ottaa sen keskustelun vaikka johonkin kahdenkeskiseen ketjuun?
Miten uitussa teette tästä aina näin vaikeaa. Kysymys oli siitä, onko muita naisia, jotka asettaneet tyydyttävälle seksille kriteeriksi pillun täysinäisen tunteen, eli riittävän kokoisen kullin pillulleen. Kukaan ei puhunut kenenkään orgasmeista tai miten niitä saadaan tai halutaan. Ja tämä yksikin tampio voisi jo ymmärtää, että monet naiset haluavat suuseksillä yms orgasmeja vaikka olisi mahdollisuus saada yhdynnässä. Toisilla on varaa valita ja tuo tampio ei päätä sitä mikä naisista tuntuu milloinkin parhaalta orgasmilta.
Yksi nainen ilmottautui. Riittääkö se sulle?
Taisi nyt mennä herne jo aika syvälle. Upposiko jopa kullin pituuden verran.

Miksi vitussa et osaa kysyä yksinkertaista kysymystä ilman satuilujasi? Kuvitteletko sen tuovan asialle jotain maagista lisäarvoa? Ihan turhaan ihmettelet saamaasi vittuilua.
Haluatko ap, että teen puolestasi kyselyn asiasta tänne? Itse kun et siihen tunnu kykenevän.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko ap, että teen puolestasi kyselyn asiasta tänne? Itse kun et siihen tunnu kykenevän.
En, kun et kumminkaan ymmärrä tehdä kyselyä ilman järkevää alustusta asiaan. Yksinkertain exel-kysely on hanurista ja vain yksinkertaisia inssejä varten.
Vierailija kirjoitti:
Sillä ja sen koolla ei ole mitään merkitystä, paitsi mielikuvissa.
Muistakaa nyt, että 4 viidestä naisesta ei saa sillä kalulla orgasmia, joten mitä siitä jauhamaan. Mies saa olkoon koko mini tai iso. Nainen atrvitsee aina muuta stimulaatiota, saadakseen orgasmin.
Ja juu jottei joku taas ala riehumaan, on joku harva joka saa ihan panollakin. Se siitä ja sen kestävyydestä myös.
No kyllä, minulle, naiselle, peniksen koolla on todellakin väliä. Jos penis ei ylety nautintokohtiin pillun pohjissa tai venytä tarpeeksi, niin miksi edes alkaa yhdyntään? Eh...
Minun 14cm kullini on kelvannut aina.
Mä ajattelin teininä et onpa siistiä kun voitin geenilotossa ja muna on 21cm pitkä ja ympärysmitta 15cm..
Vähänpä tiesin.. Jos nyt 40 voisin päättää niin ottaisin tuosta 4-5cm pois. Muutamasta syystä.
1. Tää on ollut liian iso monelle, seksi on ollut todella varovaista, liukkarien kanssa pelaamista aina..
2. Tuntuu et lähestulkoon aina nainen kuin nainen kontrolloi työntöjä, 5-10cm jää ulos.
3. Suihinotto, olis kiva jos joskus ei hampaat osuis ikävästi.
4. Anaali, tää olis kivaa jos ei sattuis aina naiseen. Tai Ylipäätään joku haluaisi ton sisään.
5. Tää möhkäle vaatii verta melko paljon, nykyään aina Viagra käytössä jotta saan riittävän kovan erektion..
Positiivisia puolia.. Todella usein naiset on ihan hiton kotimaisia ja innoissaan ennekuin aletaan sovittaa sisään.. pukuhuoneessa saa kokea katellisia katseita muilta miehiltä.
Isojorma jatkaa.
Tän 24 seksuaalisen vuoden kokemuksella olen saanut ehkä enemmän negatiivista palautetta kuin positiivista.. .
Hyvin usein kumppanit on valitelleet just sitä että mun kanssa ei voi rynkyttää koska sattuu.. joskus kun kiihkossa on survaissut juurta myöten, nainen on kiljahtanut ja selkeästi sattunut, seksikin on usein loppunut tuohon.
Onpa yksi nainen jättånytkin mut tuon takia. Koska ikinä ei voitu pikapanna vaan aina joutui lämmitellä 20min -1h ennekuin pimppa oli valmis.
Isojorma kirjoitti:

Parinvalinta kysymys.
Mulla on vain sentin lyhyempi ja sama ympärysmitta. Vaimoni on aina rakastanut kaluani ja halunnut tyveä myöten sisään niissä asennoissa missä se on mennyt, lähäri, päällä tai sylissä. Opetti pitämään kullini sisällä kietomalla jalat ympäri ja lukitsemalla liikkumattomaksi. Siinä kirnuttu orgasmit. Toisinaan on chillannut ja aristanut pillun pohjaa enemmän tai vähemmän hyvällä, toisinaan taas taivaallisesti pohjaa hieroen. Vaimo itsekin myöntänyt, että hänellä on joku orgasmipiste pillun perällä. Toisia naisia en päässyt kokeilemaan, kun vaimon pillun rakkaus kulliani kohtaan hiveli itsetuntoani. Samoin tiukka, voimakas ja tarpeeksi syvä pillu on tuntunut niin taivaalliselta, etten ole pystynyt kuvittelemaan enää mitään parempaa. En pysty edes omilla nyrkeillä puristamaan niin hyvin koko varren mitalta, kun mitä vaimon pillu puristaa. Siten omakivan nautinto ei ole siellä päinkään mitä vaimon pillu on antanut. Siksi itsekin vaimon pillusta riippuvainen.
Minusta pikaseksin mahdottomuus ja pillun vaatima valmisteluaika on ollut pieni paha siitä nautinnosta mitä saanut kokea. Siitä syystä musta tuli pätevä suuseksin antaja ja sille taidolle on ollut käyttöä.

Sulla on käynyt hyvä tuuri jos löytynyt tuollainen nainen helposti. Itsellä kokemusta ehkä 100 naisesta ja yksi on ollut sellainen et seksi oikeasti toimi. Harmi ettei mikään muu toiminut.
Tuo kuka minut jätti kyrsiintyi siihen että mä haluan usein 1x päivässä. Ja sitten kun alustus kestää tunnin ja akti vartin-30min siihen päälle ja pesut. Niin se vaan vei häneltä liikaa aikaa vaikka nauttikin.
No siihen piti tottua, että ollut aina välipäiviä. Ja siihenkin, ettei ole naitu pitkiä sessiota muuten mennyt limakalvot rikki. Vaimo saanut yleensä aina joko 5min sisään tai ei ollenkaan. Välipäivät auttanut siihen, että tullut itsekin samassa ajassa. Vaimo osannut säätää senkin, eli kerännyt mulle paineita. Toki siitäkin syystä, että käynyt sitä kuumempana mitä häntä himoinnut. Hyvä vaimo.
Kiitti Isojorma asiallisista kommenteista. Niitä on harvassa täällä kun puhutaan isommista kaluista ja niiden käytöstä.

Tää ettei voitu harrastaa seksiä joka päivä oli tälle naiselle isompi ongelma. Hän sanoi et mun kanssa olisi ollut hyvä jos kerran viikkoon harrastaa seksiä.

Tasan ole käynyt onnenlahjat. Vaimoni on nauttinut koko ikänsä kullistani pari kolme kertaa viikossa ja nuorempana joskus lomilla joka päivä. En ole pannut pahakseni toisen himoja. Siksi en ole koskaan kieltäytynyt kun vaimo on halunnut. Lupasin jo nuorena olla aina käytettävissä ja miksen olisi. Siksikin ollu koko ikäni vain yhden naisen mies, kun en ole muita kaivannut, enkä tarvinnut.
Isojormalle vaan että mulöa 20.5 cm pitkä ja 16 vm ympärykseltä kalu, enkä ole koskaan, siis koskaan kokenut sitä pulmana.
Muutamia kymmeniä naisia on kokeiltu 30 vuoden aikana ja pari on tjllut vastaan, joiden kanssa on pitänyt olla hieman varovaisempi.
En tätä näy jankkaamaan enempää, mutta kun nainen on KIIHOITTUNUT, menee sinne pilluun ihan ongelmitta tuollainen kulli. Ainakin 95% tapauksista. Mutta ne piirtää jolla on liitua. Nyt en meinaa kullin kokoa vaan ymmärrystä.
Eipä olisi itsellä ongelmia mahtumisen suhteen. Tuo nysä mahtuisi mihin tahansa ja vielä jäisi tilaa. 🤣
m49
Vierailija kirjoitti:
Isojormalle vaan että mulöa 20.5 cm pitkä ja 16 vm ympärykseltä kalu, enkä ole koskaan, siis koskaan kokenut sitä pulmana.
Muutamia kymmeniä naisia on kokeiltu 30 vuoden aikana ja pari on tjllut vastaan, joiden kanssa on pitänyt olla hieman varovaisempi.
En tätä näy jankkaamaan enempää, mutta kun nainen on KIIHOITTUNUT, menee sinne pilluun ihan ongelmitta tuollainen kulli. Ainakin 95% tapauksista. Mutta ne piirtää jolla on liitua. Nyt en meinaa kullin kokoa vaan ymmärrystä.
Paljon on puhetta ,mutta vähän villoja. Ne piirtää, joilla on liitua ymmärtää lukemaansa. Jos ei tunnista ongelmia ei omista isoa kaluakaan, se seikka on saletti. Kyseinen pullistelu oli ihan odotettavissa.
-sivusta
Vierailija kirjoitti:
Isojormalle vaan että mulöa 20.5 cm pitkä ja 16 vm ympärykseltä kalu, enkä ole koskaan, siis koskaan kokenut sitä pulmana.
Muutamia kymmeniä naisia on kokeiltu 30 vuoden aikana ja pari on tjllut vastaan, joiden kanssa on pitänyt olla hieman varovaisempi.
En tätä näy jankkaamaan enempää, mutta kun nainen on KIIHOITTUNUT, menee sinne pilluun ihan ongelmitta tuollainen kulli. Ainakin 95% tapauksista. Mutta ne piirtää jolla on liitua. Nyt en meinaa kullin kokoa vaan ymmärrystä.
Rehellisesti sanottuna mä epäilen ettei sulla ole ton kokoluokan penistä jos sä et ole törmännyt ongelmiin. Siihen on syynsä miksi esim pornoteollisuudessa suositaan 17-18cm peniksiä.
Yksi niistä syistä on että naispuoliset pornotähdet eivät halua isompia.
Kuten aiemmin kerroin niin kyllä sinne vaginaan menee isompikin, kunhan jaksaa askarrella tarpeeksi. Mutta kun se akti kestää alusta loppuun joka kerta sen 1-2h. Alkaa se jo yksistään rajoittamaan keskiverto naisen haluja. Moni kun haluaa esim nukkua sen 8h yössä.
Sanoin jo tämänkin aiemmin. Jos mä junttaan ton kiihottuneen naisen 10-12 cm syvään vaginaan kunnolla rynkyttäen niin tämä nainen ei halua seksiä huomenna tai välttämättä edes tällä viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Kiitti Isojorma asiallisista kommenteista. Niitä on harvassa täällä kun puhutaan isommista kaluista ja niiden käytöstä.
No puolet varmasti trollailee. Osa on niitä ketä ei tosiaankaan kiinnosta kuin oma nautinto ja osalla sit saattaa olla käynyt tuuri parisuhde bingossa ja vehkeet toimii hyvin yhteen..
Mut ei tässä nyt tarvitse kovin fiksu olla jos miettii et Suomen myydyin dildo on 19/14cm. Jos sä pidät tuosta kiinni kun työntelet sun sisään menee 15cm Max.
Naisen vaginan syvyys on 6-12cm pohjaan pääsee melko vaatimattomalla vehkeellä.
15cm kallu takasin palstalle! Alkaa olla jo ikävä.