Menettänyt äitini Alzheimerin taudille

Surullinen ja tyhjä olo, kun tajuaa, että se ihana äiti, joka hän aina oli on nyt ikuisesti poissa. Kaikki kävi niin nopeasti muutamassa kuukaudessa. Kaipaan niitä pitkiä ja antoisia keskusteluita, joita kävimme aina. Nyt äidin lähimuisti olematon ja kyselee, jankkaa vain muutamaa samaa asiaa, ajan ja paikan taju häilyvä, persoona muuttunut todella negatiiviseksi, mikään ei enää ole hyvin, kaikki on huonosti, hoitajat ovat aina ilkeitä ja inhottavia, lääkäri salaliitossa häntä vastaan, ei myönnä sairauttaan, eikä mielestään ole mitenkään sairas, ei ymmärrä miksi on hoivakodissa, eikä saa lähteä sieltä minnekään, kiroilee, jopa v-alkuista sanaa, jota ei terveenä sanonut koskaan. Ymmärrän sairaus aiheuttaa kaiken, mutta on niin surullista, että näin menettää sen tutun ja ihanan ihmisen, joka hän aina oli. Oli aina paras tukijani ja sain keskusteluistamme voimaa. Nyt olen kuin voimat imetty pois, väsynyt ja kiukkuinen, tyhjä ja surullinen puhuttuamme. Hirveästi vie voimia sopeutua tähän tilanteeseen ja ajatukseen, että kaikki tulee vain menemään huonompaan suuntaan tuon sairauden kanssa.
N45