Paavo Arhinmäki töhrimässä seiniä
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) jäi kiinni laittoman graffitin teosta juhannusaaton iltana.
Arhinmäki oli Vuosaaren satamaradalla kulkevassa tunnelissa toisen henkilön kanssa tekemässä graffitia, kun vartijat saapuivat paikalle.
Vartijat kutsuivat paikalle myös poliisin. Arhinmäki kertoo HS:lle, että tilanne hoidettiin hyvässä yhteistyössä. Siihen, seuraako vahingonteoksi luokiteltavasta teosta jälkiseuraamuksia, Arhinmäki ei lauantaina osannut ottaa kantaa.
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Olen aina pitänyt Paavoa vähän tyhmänä mutta ihan näin idiootiksi en olisi häntä uskonut.
Mahtava esimerkki nuorille. Nyt ihan ekaa kertaa elämässään Paavo sattui tekemään graffitin kiellettyyn paikkaan, muulloin aina tehnyt sallituille paikoille, niinpä niin.
Hänen vastuualueenaan on nimenomaan
kulttuuri-, liikunta- ja nuorisojaostot.
Todella noloa. 🙈
Eikös apulaispormestarin palkka ole yli 10 000 €/kk? Plus muita etuuksia runsaasti. En hyväksy että luottamustehtävän saanut toimii noin tökeröltä lapsellisella tavalla. Hävettää äijän puolesta.
Sentään apulaisjohtaja tai jotain sinnepäin. Nyt Vartiainen Paavolle runtua. Intti slangia, en oo ihan varman mitä tarkoittaa,
Vierailija kirjoitti:
Tosi super hyvä, että saatiin oikeistohallitus!
Siellä on nyt aikuiset tekemässä päätöksiä eikä tuommoset.
Kuka näitä tolloja äänestää ?
Rakastan Suomea! Vielä hetken tämä on sellainen lintukodon tapainen. Vielä hetken.
Muualla poliitikot suunnittelee kansanmurhia ja vallankaappauksia ja likakampanjaa vastustajansa pään menoksi tai sensuroivat kaikkea, täällä tuhrataan seinä ja ollaan vielä häpeissään, et voi mitä teinkään.
Ehanaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla enää apulaispormestari tämän jälkeen. Jotain rajaa sentään tuossa virassa olevilla pitää olla. Lapsellista touhua Paavolta, ei jatkoon.
Veikkaan että saa jatkaa, jos olisi kokkari tai varsinkin persu niin saisi välittömästi kenkää.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5153958/mita-jos-kiinnostaa-vain-taidea…
Mitä jos kiinnostaa vain taideala ja työ mutta tämä ala ei työllistä -ketjun
AP olikin PA.
Vierailija kirjoitti:
varmaan olis lapsen pahoipidelly kun löytäny samoista touhuista selvinpäin... kuka tätä pellee äänestää?
Joo eikös sama häiskä käynyt nuorison kimppuun Kruununvuorenrannassa jokunen vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tällainen henkilö on Helsingin apulaispormestari. Miten hlvetissä?
Mutta ei vitsaillutkaan numerosta 88.
POTKUT OITIS ARHIMÄELLE!
MOLEMMILLE potkut.
t. vassari
Onko missään raportoitu mitä sinne sillan alle kirjaili?
Kenkää ja yhdyskuntapalvelua sille ja sen jälkeen kuntoutettavaan työtoimintaan moinen Paavo.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan Suomea! Vielä hetken tämä on sellainen lintukodon tapainen. Vielä hetken.
Muualla poliitikot suunnittelee kansanmurhia ja vallankaappauksia ja likakampanjaa vastustajansa pään menoksi tai sensuroivat kaikkea, täällä tuhrataan seinä ja ollaan vielä häpeissään, et voi mitä teinkään.
Ehanaa.
Mistä sinä tiedät mitä kaikkea muuta meidän vasurit puuhailee? Paavo itsehän koitti lietsoa ennalta "vastarintaa kaduille" hallitus(neuvotteluja) vastaan vappuna.
Ahaa, eilen olikin uutinen kuinka helsingin metroliikenne on poikki koska raiteilla on asiaton henkilö. (asiallisen yli olisi ollut ilmeisesti ok ajaa?)
Mut joo, oliko tämä asiaton piirustaja-paavo? Ainakin tuo asiaton henkilö kuvailee tätä ihan nappiin.
tekkee kun demarit... töhritään seinät ja omat pojat siivoo, vähän niitä kemikaalia luontoon menee ,mut ei haittaa, kielletään luonnontuote muilta.
vaikka makkara???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi super hyvä, että saatiin oikeistohallitus!
Siellä on nyt aikuiset tekemässä päätöksiä eikä tuommoset.Kuka näitä tolloja äänestää ?
Aina vaan useampi kun vasemmiston kannatus on ennätysalhaalla. Eikä ihme kun katsoo noiden lapsellista kiukuttelua ja muuta lapsellista käytöstä vaalien jälkeenkin. Kansa ei loputtomiin jaksa kuunnella poliitikoiltaan tyhjiä puheita eikä katsoa pelkkää pelleilyä asioiden hoitamisen sijaan. Siitä asioiden hoitamisesta noille palkka maksetaan mutta esim. viime hallitus ei muuta tehnyt kuin lykkäsi kaiken seuraajalle ja itse tuhlaili kansan rahat jo etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, eilen olikin uutinen kuinka helsingin metroliikenne on poikki koska raiteilla on asiaton henkilö. (asiallisen yli olisi ollut ilmeisesti ok ajaa?)
Mut joo, oliko tämä asiaton piirustaja-paavo? Ainakin tuo asiaton henkilö kuvailee tätä ihan nappiin.
Metrohenkilö taisi olla keskustassa, asiaton paavo taas jossain idässä.
Nyt on kyllä niin noloa Arhikselle että hänen täytyy tajuta itse erota apulaiskaupunginjohtajan virasta.
Vielä nolompaa jos ei tajua erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina pitänyt Paavoa vähän tyhmänä mutta ihan näin idiootiksi en olisi häntä uskonut.
Mahtava esimerkki nuorille. Nyt ihan ekaa kertaa elämässään Paavo sattui tekemään graffitin kiellettyyn paikkaan, muulloin aina tehnyt sallituille paikoille, niinpä niin.
Itse olen pitänyt häntä idioottina jo vuosia sitten:
-Poliisit närkästyivät muutamia vuosia sitten, kun vasemmiston
nuorisojohtaja Arhinmäki nähtiin jalkapalloseura Jokereiden katsomossa
väkijoukon mukana herjaamassa heidän tapettuja kollegoitaan.-Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen, kuului Jokereiden kannustushuuto.
Tanskalainen Steen Christensen oli surmannut teloittamalla poliisit Eero Holstin ja Antero Palon 1997.
Eikö tämä paavo häiriköinyt siellä smash asem- miekkarissakin niin, että päätyi poliisien huostaan? Riehuiko peräti jonkun puistonpenkin kanssa?
Ja se kokkari-benin pahoinpitelijähän oli tuota samaa porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
50 on uusi 15?
Paavo vaan vähän ravistelee muutakin kuin kilikalimaaleja. Ihan kuten sannakin.
Noloa.
Arhinmäki ravistelee instituutiota. Kopio erästä ex rouvaa ja ex kaikkea mutta on kansanedustajana nyt, joka siis myös näin kehuu tekevänsä.
Nämä ns. turhakkeet ovat epäselviä ei vain itselleen mutta myös kansalle.