Mitä tarkoittaa jos mies on takuueläkkeellä 24-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Mt-tapaus joka on työkyvyttömyyseläkkeellä eikä ole mitään koulutusta, joten saa takuueläkkeen, koska työkyvyttömyyseläkkeen perusteella myönnetty laskennallinen eläke (ei koulutusta tai työhistoriaa) jää alle takuueläkkeen rajan.

Miettisin seurustelua muutamaan kertaan.

Sinullahan yliluonnollisia kykyjä on, kun tiedät sairauden laadun edes henkilöä näkemättä! Oletko jo alkanut lotota? Ehkä tiedät numerot etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nuori, niin kannattaa etsiä jokin toinen mies. Todennäköisesti tuon miehen terveydelliset haasteet tulevat vaikeuttamaan omaakin tilannettasi, jos päädytte yhteen. Hän ei välttämättä tule olemaan työelämässä koskaan tai vasta vuosien päästä. Kumppanin kanssa voi olla myös vaikea elää varsinkin jos kyse on vaikeista mielenterveysongelmista. Terveenkin kanssa voi olla haastavaa.

Kuka hullu terve ihminen miettii parisuhdetta jos terveetkin ihmiset voivat olla haastavia ja niiden kanssa on vaikeaa elää... 😶

Sairaat ihmiset useimmin ovat kokeneet paljon haasteita ja tämän takia kehittäneet tapoja selviytyä näistä haasteista henkisesti (ja taloudellisesti). Taitaa työllistettyjä sittenkin vähän pelottaa tämä elämäntilanne, kun terveys ei enää riitä töihin ja pitää pärjätä tonnilla (tai alle) kuussa.

Minä nostan hattua kaikille terveytensä kanssa taisteleville, ei se ole helppoa ei, periksi sairaudelle (oli se mikä tahansa) ei "anneta". Suomeksi tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että henkilö hoitaa sairauttaan asianmukaisesti ja samalla elää sen verran terveellistä elämää, ettei sairaus tai vaiva pahene.

Kertoo suppeasta ajattelutavasta, jos olettaa kaikkien takuueläkeläisten olevan täysin elämänhallinnan menettäneitä tapauksia. On toki niitäkin, mutta ei kaikki ole, eikä kaikkia pidä niputtaa samaksi massaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan ihmisestä. Lähisukulaiseni oli kuntoutustuella vielä parikymppisenä useamman vuoden. Nyt ollut asiantuntijatehtävissä jo pitkään ja on ylempi korkeakoulututkinto.

Oliko hän siis alkanut opiskella yläastetta ylempää koulutusta vasta yli 20-vuotiaana? Miten työnantajat suhtautuivat tähän aukkoon hänen opiskelussaan ja työelämässään?

Muistaakseni oli parikymppinen kun alkoi opiskella ammatillista perustutkintoa. Valmistui ja nopeasti totesi ettei ala sovi hänelle. Haki korkeakouluun, työllistyi jo opiskeluaikana ja siellä on yhä samassa paikassa. Ei mitään ongelmia ole ollut minkään kanssa kun ala sopi täydellisesti hänen vahvuuksiinsa

Mä olin töissä ennen takuueläkettä. Terveys vain petti. Mielellään olisin jatkanut. Ei niin ei.

Suhteella ei kyllä ole tulevaisuutta: sen sijaan, että juttelisit tapailemasi miehen kanssa hänen elämäänsä koskevista asioista - vingut jossain vauvapalstalla. Hyvää yksinäistä loppuelämää sulle. :)

Ilmeisesti sua häiritsee miehen elämäntilanne? Kiusaamisen sijaan miehestä voi erota. Toivottavasti mies löytää omien sosiaalisten ympyröiden sisältä ymmärtäväisemmän naisen.

Ette sovi yhteen.

Kyllä aloittajan on aivan sopivaa ilman kehtaamisongelmia kysyä näistäkin asioista toiselta osapuolelta. Onhan mieskin avoimesti kertonut tilanteensa ja siten tarjonnut senkin asian tiedoksi. On ehkä vähän ohittamista, jos ei osoita kiinnostusta jatkamalla keskustelua siitä kuten muustakin esimerkiksi työ- tai opiskelutilanteesta tekisi.

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni oli parikymppinen kun alkoi opiskella ammatillista perustutkintoa. Valmistui ja nopeasti totesi ettei ala sovi hänelle. Haki korkeakouluun, työllistyi jo opiskeluaikana ja siellä on yhä samassa paikassa. Ei mitään ongelmia ole ollut minkään kanssa kun ala sopi täydellisesti hänen vahvuuksiinsa

Eli työnantaja ei koskaan ihmetellyt tai kysellyt asiaa? Oliko alalla kova pula työntekijöistä? Tapahtuiko tämä nykyaikana vai yli 10 vuotta sitten? Kuulostaa että hänelle kävi hyvin, mutta mietin miten todennäköistä tuo on nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aloittajan on aivan sopivaa ilman kehtaamisongelmia kysyä näistäkin asioista toiselta osapuolelta. Onhan mieskin avoimesti kertonut tilanteensa ja siten tarjonnut senkin asian tiedoksi. On ehkä vähän ohittamista, jos ei osoita kiinnostusta jatkamalla keskustelua siitä kuten muustakin esimerkiksi työ- tai opiskelutilanteesta tekisi.

Ei se ole ohittamista jos vaikka keskellä ravintolaa ei ala ihmisten kuullen utelemaan toisen vaikeita terveysasioita. Keskustelua voi jatkaa tavoin jotka eivät saa toista vaivautuneeksi.

Vaikuttaa mieheltä, joka viettää kaiken vapaa-aikansa vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni oli parikymppinen kun alkoi opiskella ammatillista perustutkintoa. Valmistui ja nopeasti totesi ettei ala sovi hänelle. Haki korkeakouluun, työllistyi jo opiskeluaikana ja siellä on yhä samassa paikassa. Ei mitään ongelmia ole ollut minkään kanssa kun ala sopi täydellisesti hänen vahvuuksiinsa

Eli työnantaja ei koskaan ihmetellyt tai kysellyt asiaa? Oliko alalla kova pula työntekijöistä? Tapahtuiko tämä nykyaikana vai yli 10 vuotta sitten? Kuulostaa että hänelle kävi hyvin, mutta mietin miten todennäköistä tuo on nykyään.

Suoraan sanottuna en ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä ammatista, niin erikoinen ala ja harvinainen. Ihmettelen että ylipäätään löytyi töitä. Ei ole yli 10 vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nuori, niin kannattaa etsiä jokin toinen mies. Todennäköisesti tuon miehen terveydelliset haasteet tulevat vaikeuttamaan omaakin tilannettasi, jos päädytte yhteen. Hän ei välttämättä tule olemaan työelämässä koskaan tai vasta vuosien päästä. Kumppanin kanssa voi olla myös vaikea elää varsinkin jos kyse on vaikeista mielenterveysongelmista. Terveenkin kanssa voi olla haastavaa.

Kuka hullu terve ihminen miettii parisuhdetta jos terveetkin ihmiset voivat olla haastavia ja niiden kanssa on vaikeaa elää... 😶

Sairaat ihmiset useimmin ovat kokeneet paljon haasteita ja tämän takia kehittäneet tapoja selviytyä näistä haasteista henkisesti (ja taloudellisesti). Taitaa työllistettyjä sittenkin vähän pelottaa tämä elämäntilanne, kun terveys ei enää riitä töihin ja pitää pärjätä tonnilla (tai alle) kuussa.

Minä nostan hattua kaikille terveytensä kanssa taisteleville, ei se ole helppoa ei, periksi sairaudelle (oli se mikä tahansa) ei "anneta". Suomeksi tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että henkilö hoitaa sairauttaan asianmukaisesti ja samalla elää sen verran terveellistä elämää, ettei sairaus tai vaiva pahene.

Kertoo suppeasta ajattelutavasta, jos olettaa kaikkien takuueläkeläisten olevan täysin elämänhallinnan menettäneitä tapauksia. On toki niitäkin, mutta ei kaikki ole, eikä kaikkia pidä niputtaa samaksi massaksi.

Sen takia ne ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja tukien varassa, koska eivät sairauden takia selviä normaalielämästä. Tuo mitä sanot ei pidä paikkaansa sen osalta, että mielenterveysongelmaisilla olisi jotain suurempia henkisiä voimavaroja selviytyä. Päinvastoin ne voimavarat ovat hyvin heikot, jos on päätynyt mielenterveyssyistä eläkkeelle.

Kyse voi olla myös fyysisestä sairaudesta. Ei välttämättä MT-ongelmasta vaikka täällä niin kirjoitetaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nuori, niin kannattaa etsiä jokin toinen mies. Todennäköisesti tuon miehen terveydelliset haasteet tulevat vaikeuttamaan omaakin tilannettasi, jos päädytte yhteen. Hän ei välttämättä tule olemaan työelämässä koskaan tai vasta vuosien päästä. Kumppanin kanssa voi olla myös vaikea elää varsinkin jos kyse on vaikeista mielenterveysongelmista. Terveenkin kanssa voi olla haastavaa.

Kuka hullu terve ihminen miettii parisuhdetta jos terveetkin ihmiset voivat olla haastavia ja niiden kanssa on vaikeaa elää... 😶

Sairaat ihmiset useimmin ovat kokeneet paljon haasteita ja tämän takia kehittäneet tapoja selviytyä näistä haasteista henkisesti (ja taloudellisesti). Taitaa työllistettyjä sittenkin vähän pelottaa tämä elämäntilanne, kun terveys ei enää riitä töihin ja pitää pärjätä tonnilla (tai alle) kuussa.

Minä nostan hattua kaikille terveytensä kanssa taisteleville, ei se ole helppoa ei, periksi sairaudelle (oli se mikä tahansa) ei "anneta". Suomeksi tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että henkilö hoitaa sairauttaan asianmukaisesti ja samalla elää sen verran terveellistä elämää, ettei sairaus tai vaiva pahene.

Kertoo suppeasta ajattelutavasta, jos olettaa kaikkien takuueläkeläisten olevan täysin elämänhallinnan menettäneitä tapauksia. On toki niitäkin, mutta ei kaikki ole, eikä kaikkia pidä niputtaa samaksi massaksi.

Sen takia ne ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja tukien varassa, koska eivät sairauden takia selviä normaalielämästä. Tuo mitä sanot ei pidä paikkaansa sen osalta, että mielenterveysongelmaisilla olisi jotain suurempia henkisiä voimavaroja selviytyä. Päinvastoin ne voimavarat ovat hyvin heikot, jos on päätynyt mielenterveyssyistä eläkkeelle.

Ihan tavallisesta elämästä on tekemällä tehty kapitalistisessa jatkuvan kasvun yhteiskunnassa sellaista ettei mikään koskaan riitä. Jatkuva riittämättömyyden tunne painaa aivan järjetöntä osaa ihmisistä, nuorista vanhuksiin, ja se kuormittaa psyykettä. Se on normaali reaktio epänormaaliksi muuttuneeseen ympäristöön. Ei riitä duunarin palkka (pomoille riittää, hmm), ei riitä kumppanin ominaisuudet, ei riitä mikään. Pomot ulisee työvoimapulasta, vaikka oikeasti kyseessä on palkanmaksupula. Työssäkäyvät joutuvat turvautumaan siihen viimeisimpään oljenkorteen, eli toimeentulotukeen. Pitää olla pikkuisen psykopaatin piirteitä, että pää EI hajoa näiden keinotekoisten nykyvaatimusten kanssa. Ei kaikki esim. vaikeasti masentuneet ole syrjäytyneitä ja elämänhallinnan menettäneitä, vaikka heissä on varmasti niitäkin, koska harmittavan monet hylkäävät työttömän ja sairastuneen kaverinsa, jostain kumman syystä. Vain status merkitsee. Mielenterveyden sairauksia ja häiriöitä (ei ongelmia, vanhentunutta ja leimaavaa kieltä) on niin monia, ettei niitä voi niputtaa kaikkia samaan pakettiin. Apn tapailuehdokas oli sentään rehellinen tilanteestaan. Kyllä se jo ekan tapaamisen aikana kahvilassa selviää, onko kumppaniehdokkaalla muumeja laaksossa juuri oman mieltymyksensä verran.

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin romanit olivat nuoria eläkeläisiä, mutta nyt nyt on muitakin näköjään.

Vihdoinkin tasa-arvoa Suomessa ihonväristä ja rodusta ei enää niin väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni oli parikymppinen kun alkoi opiskella ammatillista perustutkintoa. Valmistui ja nopeasti totesi ettei ala sovi hänelle. Haki korkeakouluun, työllistyi jo opiskeluaikana ja siellä on yhä samassa paikassa. Ei mitään ongelmia ole ollut minkään kanssa kun ala sopi täydellisesti hänen vahvuuksiinsa

Eli työnantaja ei koskaan ihmetellyt tai kysellyt asiaa? Oliko alalla kova pula työntekijöistä? Tapahtuiko tämä nykyaikana vai yli 10 vuotta sitten? Kuulostaa että hänelle kävi hyvin, mutta mietin miten todennäköistä tuo on nykyään.

Minä palkkaan teekkareita ja diplomi-insinöörejä. Ei minua paljonkaan kiinnosta, mitä hakija on tehnyt ennen kuin hän aloitti opiskelut teknillisessä yliopistossa (paitsi jos siellä on jotain, josta on selvästi etua haettavaan työtehtävään). Opintonsa 19- ja 25-vuotiaana aloittaneet ovat täysin samalla viivalla. Minua kiinnostaa se, mitä on tapahtunut opintojen aloittamisen jälkeen.

Ja jos joku ihmettelee, mitä teen AV:llä juhannusaattoiltana, niin olen toipumassa leikkauksesta ja joudun sen vuoksi makaamaan osan päivästä. Tämä on silloin ihan hauskaa viihdettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aloittajan on aivan sopivaa ilman kehtaamisongelmia kysyä näistäkin asioista toiselta osapuolelta. Onhan mieskin avoimesti kertonut tilanteensa ja siten tarjonnut senkin asian tiedoksi. On ehkä vähän ohittamista, jos ei osoita kiinnostusta jatkamalla keskustelua siitä kuten muustakin esimerkiksi työ- tai opiskelutilanteesta tekisi.

Ei se ole ohittamista jos vaikka keskellä ravintolaa ei ala ihmisten kuullen utelemaan toisen vaikeita terveysasioita. Keskustelua voi jatkaa tavoin jotka eivät saa toista vaivautuneeksi.

Näinpä. Ravintolassa tai kahvilassa voi jutella niistä asioista, mitkä eivät haittaa vaikka naapuripöytä jotain ohimennen kuulisi ja näitä mahdollisesti juoruaisi eteenpäin tylsän elämänsä täytteeksi. Jos joku alkaisi kysymään kuvitteellisesta terveydentilastani jotain ravintolassa tai kahvilassa, päättäisin treffit siihen. Pitää olla tilannetajua oikealle ajalle ja paikalle.

Missä tapasit? Lähiöbaarissa?

Vierailija kirjoitti:

Mies on osannut pelaa kortit oikein. Koko ikä aikaa reissaa ja tehdä siistei juttui. Moni saa saman 50 työputken jälkee.

Mies on loppuikänsä kuses. Ku tol takuueläkkeel ei sillee reissaa eikä tee juur siistei juttui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet nuori, niin kannattaa etsiä jokin toinen mies. Todennäköisesti tuon miehen terveydelliset haasteet tulevat vaikeuttamaan omaakin tilannettasi, jos päädytte yhteen. Hän ei välttämättä tule olemaan työelämässä koskaan tai vasta vuosien päästä. Kumppanin kanssa voi olla myös vaikea elää varsinkin jos kyse on vaikeista mielenterveysongelmista. Terveenkin kanssa voi olla haastavaa.

Kuka hullu terve ihminen miettii parisuhdetta jos terveetkin ihmiset voivat olla haastavia ja niiden kanssa on vaikeaa elää... 😶

Sairaat ihmiset useimmin ovat kokeneet paljon haasteita ja tämän takia kehittäneet tapoja selviytyä näistä haasteista henkisesti (ja taloudellisesti). Taitaa työllistettyjä sittenkin vähän pelottaa tämä elämäntilanne, kun terveys ei enää riitä töihin ja pitää pärjätä tonnilla (tai alle) kuussa.

Minä nostan hattua kaikille terveytensä kanssa taisteleville, ei se ole helppoa ei, periksi sairaudelle (oli se mikä tahansa) ei "anneta". Suomeksi tämä tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että henkilö hoitaa sairauttaan asianmukaisesti ja samalla elää sen verran terveellistä elämää, ettei sairaus tai vaiva pahene.

Kertoo suppeasta ajattelutavasta, jos olettaa kaikkien takuueläkeläisten olevan täysin elämänhallinnan menettäneitä tapauksia. On toki niitäkin, mutta ei kaikki ole, eikä kaikkia pidä niputtaa samaksi massaksi.

Sen takia ne ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja tukien varassa, koska eivät sairauden takia selviä normaalielämästä. Tuo mitä sanot ei pidä paikkaansa sen osalta, että mielenterveysongelmaisilla olisi jotain suurempia henkisiä voimavaroja selviytyä. Päinvastoin ne voimavarat ovat hyvin heikot, jos on päätynyt mielenterveyssyistä eläkkeelle.

Hmm, tuosta voimme olla montaa mieltä. Jos on elänyt ison osan aikuiselämästään vaikean masennuksen, PTSD ja ahdistuksen kourissa takuueläkeläisenä, ei se neurologinen rappeumadiagnoosi tai syöpädiagnoosi kovasti tilannetta huononna, ainakaan taloudellisesti ei tule shokkia ja vähempään opettelua. Pitkään "pimeydessä" olleena näkee valoisia puolia harvinaisen synkissä asioissa, kuten tuossa. Tähän "tuuriin" jopa tottuu, eikä tule oikeastaan yllätyksenä. Ei tarvitse murehtia asunnon järjestelemisestä pyörätuolikuntoiseksi, koska en alunperinkään omistanut paljoa tavaraa. Ei haittaa hiusten menetys, koska ei tarvitse istua kassalla tai zoomeissa. Ystävien ei tarvitse seurata vierestä tätäkin sairastelua, koska he lähtivät jo masennuksen aikana. C'est la vie.