Mitä ihmettä ajattelisin exästäni?!

MIksi vatvoa vanhoja asioita, liittonne on päättynyt ja sillä hyvä, ei teillä ole enää mitään syytä kaivella syntyjä syviä, pääasia on nyt se että pysytte aikuisen ihmisen tasolla ja asiallisissa väleissä yhteisen lapsenne takia. Aivan älytöntä on tuossa vaiheessa enää analysoida suhteen kiemuroita...

Minä olen eronnut kahdesti avoliitosta ilman keskusteluja ja nykyinen suhde on kestänyt 10 vuotta. Ei ole kaihertanut pätkääkään.

Ne käsittelemättömät asiat löytää aina jossain vaiheessa edestään, joten jos yhtään oma mielenterveys kiinnostaa, niin puhumaan on päästävä.



Itse olen joskus joutunut turvautumaan kiristykseen, ennen kuin oon saanut entisen miehen puhumaan. Eikä ole harmittanut, sillä sitten on löytynyt vastauksia kysymyksiin, joita olisi muuten joutunut ihmettelemään loppuikänsä. Miehet vaan on niin pelkureita, että ne luulee menettävänsä jotain, jos paljastavat totuuden.

Vain aika ja elämän muualle suuntaaminen lievittävät tuskaa. Jos ottaisit etäisyyttä tapahtuneeseen. Sopisit välttämättömistä asioista. Voisit palata tapahtuneeseen esim parin vuoden päästä. Tämä ehdotus vain yksi tapa toimia. Jos miettisit miten rakastaisit nyt itseäsi. Antaisit toisen olla, vaikka menneen rakkautenne vuoksi. Itse en suosi katkeroitumista tai kostamista. Vain rakkaus jää muistoihin ja uudelleenkin voi rakastua toiseen ihmiseen siis.

Ei siihen miestä tarvita. Jos kerran suhde on ollut jo siinä tilassa ettei puhumalla pystytä asioita selvittämään, niin ei kai eroaminen asiaa mihinkään muuta.

todella on, kuten kuvasit, niin et koskaan saa häneltä mitään " totuutta" , koska hänellä (narissitilla) on niin pahoja tunne-elämän häiriöitä, että hänen suhteensa toisiin ihmisiin ei ole kuten meillä muilla.



Yksi paskasääntö on aina, että parisuhteessa ongelmissa on aina kaksi osapuolta. Tämä pitää paikkansa, jos molemmat osapuolet on varustettu normaalilla tunne-elämän kyvyillä, mutta jos toiselle kaikki muut ihmiset tuovat vain välinearvoa omaan elämään, ei ole mitään yhteisiä ongelmia, joita voisi yhdessä ratkoa.



Yksi normaali vastaus tällaiseen keskusteluun on, että narsismi on harvinainen oireyhtymä eikä joka toisen paltalaisen kohdalle ole voinut sellaista suhdetta osua. Mutta ehkä juuri tämä, että tuonkaltaisilla äijillä niitä parisuhteita on elon aikana monta ja sivuhyppyjä vielä useampia selittää, että aikamonen kohdalle on kuitenkin osunut tällainen suhde, joka jää sitten lopulta selvittämättä kokonaan, kun toinen osapuoli ei osaa vastata teoistaan.



Eikö ole mahdollista, että exäsi vain syyllistää sinua väittämällä, että sinä teit jotain. Eli tässä tapauksessa: unohda koko asia ja keskity nauttimaan elämästäsi ilman tunnevammaista miestä.

Vierailija:

Siis että avioliittoa ei tarvitse selvittää loppuun asti, eikun vaan uutta perhettä perustamaan? Uuden suhteen niskaan vaan kaikki se paska edellisestä suhteesta? Kenen täällä pitäisi kasvaa aikuiseksi...???

...

Exä on valitettavasti samoilla linjoilla 3. Taidatte olla samaa maata, suhteesta toiseen hyppiviä kiertopalkintoja?

Kakkonen ja kolmonen eivät ehdottaneet sinulle uuden perheen perustamista ja suhteesta toiseen hyppimistä, vaan sanoivat, että jatka elämääsi eteenpäin. Ei se tarkoita uutta suhdetta, ellet halua, vaan sitä, että pääset menneestä irti ja keskityt siihen, mikä nyt on tärkeää - kuten se, että lapsella on hyvä olla ja mahdollisuus molempiin vanhempiin.

Jos exäsi ei halua keskustella ja selittää, hän ei halua. Sinun on hyväksyttävä se ja mietittävä itseksesi/ystävien/ammattiauttajan kanssa se, mikä sinun on mietittävä.

Se taas, perustaako exäsi välittömästi uuden perheen, ei kuulu enää sinulle. Olette eronneet.

Ja ihmeellisiä johtopäätöksiä kyllä teet ihmisistä lyhyiden vastausten perusteella.

Ja minulle se on tässä tapauksessa vastauksien saaminen näihin kysymyksiin. Siis mitä minä tein? Toki on mahdollista, että exä yrittää kaataa kaiken syyllisyyden minun niskaani heittämällä tällaista (kuten joku arveli), mutta ihmeellisen tarkat ajankohdat exä osasi kuitenkin sanoa.



Ja tuskinpa haluan loppuikääni yksin elellä, siksi heitin että omalle osallekin saattaa suhde vielä eteen tulla. Mutta exälle varsinkin, sille on tärkeää että vastakkainen sp kiinnostuu hänestä ja että seksiä riittää. Sillä on taustalla tod. paljon suhteita ja kokonainen perhekin, johon syntyneet lapset exä on hylännyt kokonaan. Eli se jos kuka jatkaa suhteesta toiseen taakseen katsomatta. Kyllä varsinkin 3:n viesti haiskahti samalle elämäntyylille.... voin olla väärässäkin.



Haluaisin myös ennaltaehkäistä sen, että minun lapseni eivät joudu kokemaan samaa kuin nämä exän entiset tenavat. Siksikin minun pitäisi mielestäni saada suhde exään edes jollekin tolalle, ja siihen työhön tarvitaan myös exää, yksin omassa päässäni se ei onnistu.

on vain turhan idealistista ajatella, että kaikki erot selvitetään puhumalla. Valitettavasti et sinä voi pakottaa exääsi selvittämään enää mitään eroonne liittyvää vain sillä, että sinä haluaisit. Se, että teillä on jäänyt puhamattomia asioita ei taas saisi vaikuttaa mitenkään siihen, että miten lapset saavat tavata isäänäsä, jos teillä on sovittu yhteishuoltajuus. Se on snun puoleltasi vallan käyttöä.



Muuten väkivaltainen ex kuulostaa niin paskalta, että olisit onnellinen, että eroon pääsit. Uuden perheen perustamiseen et myöskän voi mitenkään vaikuttaa, jos ex heti uuden halua. SINUN ON VAIN HYVÄKSYTTÄVÄ TAPAHTUNUT. Käy itse vaikka jossain eroseminaarissa.

ei ole lyöty lukkoon. Exä ei edes lapseen liittyvistä asioista kommunikoi asiallisesti, vaan " vihjailee" ja piruilee - harrastaa pahimman luokan henkistä väkivaltaa. Ajattelin hakea yksinhuoltajuutta, koska en usko että tilanne tämän paremmaksi muuttuukaan. Miten voi olla yhteishuoltajuus, jos välit ovat tällaiset?



Yritän toki ajatella parhaani mukaan, että meillä on nyt erilliset elämät ja exä tekee mitä lystää. Heti kun ero astuu voimaan (ei vielä haettukaan) niin menkööt naimisiin. Mutta vielä kerran; jos ei olisi lasta, niin ei tämä jälkipyykkikään olisi minulle niin tärkeää.



Exä ei ole normaali tunnemaailmaltaan, sen huomasi kaikki meidän kanssa tekemisissä olleet ihmiset. Kukaan ei isommin kiintynyt exääni, koska se oli aina muita parempi kaikessa ja " yläpuolella" . Minäkään en hänestä oppinut koskaan pitämään ihmisenä, vaikka tietyntyyppistä sielunkumppanuutta tunsinkin ennenkaikkea lapsen ja avioliiton vuoksi. Miksi silti tämä on niin vaikeaa????!!!!

On saanut sinut ajattelemaan että olet syyllinen eroon, minkä vuoksi hänellä oli oikeus toiseen naiseen. Ja vaikka olette eronneet, sinä pysyt hänen henkisessä vallankahvassa etkä pysty jatkamaan elämääsi eteenpäin miehen kommentin vuoksi. Mies kyllä varmasti löytää uuden ellei ole jo valmiiksi löydettynä. Ja itsekin tiedät että mies on narsistinen.



Sun kannattaa mennä hoitoon jotta pääset tuosta miehen vallasta irti ihan oikeasti etkä vain avioeropapperilla.



On olemassa narsistien uhrien tuki ry.... miksiköhän..

että asiat selvitettäisiin loppuun... mutta elämä ei aina ole reilua! Exälläsihän ei ole minkäänlaista velvollisuutta selvittää sulle yhtään mitään, jos on narsisti niin ei edes moraalista velvollisuutta (omasta vinkkelistään, siis). Mä olen kanssa sitä mieltä, että se lopputyö on tehtävä sun omassa päässäsi. Paskaa? Elämä joskus on.

Erotyö tehdään yleensä omin päin, eroryhmässä, ystävien avulla tai terapiassa. Ota se voimavarana, että sinun ei tarvitse enää jauhaa asioita exäsi kanssa, vaan voit keskustella niistä jonkun fiksun, tasapainoisen ihmisen kanssa. Eli neuvoni on: älä ajattele exästäsi mitään! Ei hänkään sinusta mitään ajattele.



Olen itsekin eronnut ja käsitykseni eromme syistä vaihteli eromme jälkeen vuodesta toiseen. Erojen syyt ovat usein moniulotteiset, etkä välttämättä hyötyisi siitä mitään, että saisit tietää, mitä exäsi vuosi sitten, nyt tai kahden vuoden päästä ajattelee eronne syistä. Exälläsi EI OLE mitään sellaista tietoa, jota ilman et voisi jatkaa elämääsi. On tärkämpää, että analysoit omaa osuuttasi parisuhteessanne, jotta osaat myöhemmin valita toisin ja käyttäytyä suhteessa toisin.

Jos puhevälejä ei ole, asiat hoidetaan ilman niitä. Siinä ei ole oikeasti mitään vaikeaa. Moni luulee, että on miljoona lasten asiaa, joista pitää tiedottaa toiselle vanhemmalle tai kysellä mielipidettä, mutta ei niitä oikeasti ole. Jos lapset asuvat sinulla, voit tehdä kaikki heitä koskevat päätökset mitään exältä kysymättä, vaikka teillä olisi yhteishuoltokin.



Yhteishuoltoa suosittelen, koska se pitää yleensä isän motivoituneempana pitämään yhteyttä lapsiin kuin se, että isä erotetaan huoltajuudesta kokonaan. Lasten kannalta on tärkeintä, että isä pysyy mukana heidän elämässään. Se ei todellakaan edellytä teiltä käytännössä juuri mitään yhteydenpitoa - paitsi jos välttämättä sitä haluatte.



Varaa aika lastenvalvojalle ja kerro, miten haluat lasten asumisen, huollon ja elatuksen järjestettäväksi. Hän auttaa neuvotteluissa exäsi kanssa, asia voidaan yleensä hoitaa myös niin, että exä käy vain allekirjoittamassa paperit, jos hän on samaa mieltä.



Tapaamisista sovitte kerralla niin, ettei niitä tarvitse jatkuvasti vatvoa. Sovitte myös, mitä laitat lapsille mukaan tapaamisille ja miten sovitte loma-aikojen luonapidosta. Sen jälkeen vain noudatatte näitä sopimuksia. Mitään muuta syytä yhteydenpitoon ei sen jälkeen ole kuin ilmoittaminen lapsen sairastumisesta.



Kyllä, sopimukset voi myös pitää. Ei niitä tarvitse koko ajan muutella.

koska exä ei halua auttaa minun surutyössäni, niin minä en ainakaan pysty omalta osaltani edesauttamaan sitä että lapsi on narsistin kanssa yhtään enempää tekemisissä kuin on pakko. En varsinaisesti halua kostaa lapsen kautta, mutta en halua lisätä omaa tuskaakaan tai alistua enempää exän mielivallan alle, kuin mitä papereihin aikanaan kirjoitetaan.



Olenko minä väärässä tässä asiassa? Kunhan tapaamiset alkavat joskus toimia, niin niitä en estä, mutta mitään muuta exän on turha odottaa.



Entä miten uskallan jättää lapsen exän vastuulle? Jos se ei halua kommunikoida kanssani, entä jos lapsi sairastuu sen luona ollessaan tai sattuu jokin tapaturma?



Ovela exäni on ja kyvytön kantamaan omista virheistään vastuuta. Pelkään todella paljon että se vahingoittaa lastani ennemmin tai myöhemmin, koska ei kykene aidosti rakastamaan tai ottamaan toista huomioon. Vaikka turhahan sitä vielä on murehtia...

On selvää, että olet vihainen exälle. Lapsesi rakastaa isäänsä kuitenkin aivan samoin kuin ennenkin ja hänellä on oikeus tunteisiinsa. Lapsellasi on omat, sinusta erilliset tarpeet ja toiveet, ja niihin kuuluu tarve saada olla toisen vanhempansa kanssa. Riistät häneltä puolet identiteetistä, jos nyt jättäydyt katkeruuden valtaan ja teet asiat vaikeiksi. Älä nyt ajattele sitä miestä, ajattele lasta!



Olet tehnyt lapsen sen miehen kanssa. Maito on kaatunut, eikä sitä saa takaisin kannuun. Sinun on nyt vain pakko asettaa lapsesi itsesi edelle. Mutta muista, ettet nöyrry exäsi edessä, vaan lapsesi edessä.



Tietenkään et nyt luota exään. Lapsesi takia sinun on kuitenkin syytä oppia luottamaan, tai ainakin salaamaan huolesi. Lapsesi vaistoaa pelkosi ja saattaa hylätä isänsä itsenäisesti, jos huomaa, että tapaamiset ovat sinulle vaikeita. Avioeron kokeneet lapset ottavat helposti huolehtijan roolin perheessä ja alkavat suojella äitiään. Se on kuitenkin raskas rooli, joka riistää lapselta lapsuuden. Älä aja lastasi siihen rooliin!

Sun pitää pitää huolta siitä, että lapsesi saa mahdollisimman hyvän kuvan itsestään ja oppii arvostamaan isässään niitä piirteitä, jotka isässä on hyviä (vaikka se älykkyys), mutta oman ikänsä antamissa raameissa ymmärtää, että isä on vakavasti sairas, mitä tulee tunne-elämän taitoihin ja siksi häneen ei voi luottaa niin kuin pitäisi.



Keskity nyt tähän puoleen, jotta lapsestasi ei kasva tunnevammainen ja usko minua, mitä omaan suhteesesi tulee, niin aika parantaa haavat ja tulet vain olemaan niin helvetin onnellinen, että pääsit moisesta äijelistä eroon.



Aihe koskettaa, koska kuulin juuri, että oma tunnevammainen exäni on jättänyt toisen vaimonsa taas uuden naisen takia heidän 1-v. hääpäivänään. Ei kuulu minulle mitenkään, eikä oikeastaan muuten edes tunnu miltään - ei edes vahingoniloiselta. Mutta mietin vain, että miten joku voisi varoittaa tätä taas uutta naista, koska on aivan varmaa, että vuoden-parin päästä hän ehkä kirjoittelee tänne, että mitäs nyt kun mies jätti ja syyttää häntä kaikesta...! Tsemppiä!

vasta 3-vuotias. Toivon että nämä tämänhetkiset ongelmat eivät vaikuta hänen kehitykseensä, ja toivon myös, että esimerkiksi vuoden päästä olemme päässeet jonkinlaiseen tasapainotilaan.



Lastenvalvoja tietää exäni ja oli sitä mieltä alustavassa keskustelussa, että mitään kiirettä exän luokse ei ole, koska exä se on tässä aloittanut likaisen pelin enkä minä. Eli juuri ennen lähtöään uhkaili tappaa minut lasten kuullen jne., minkä takia minulla ei ole halua häntä nähdä vähään aikaan.



Mutta silti näen exästä joka yö unta, mietin häntä valveilla ollessa ja illalla nukahtaessa. Tiedän, että jonkun ajan päästä hän ei herätä minussa mitään tunteita, koska ihmisenä hän ei ole mikään rakastettava tapaus, mutta miten pääsisin tämän välivaiheen yli? Puhun asiasta kaikkien mahdollisten tahojen kanssa, mutta silti olo ei vaan helpotu. En pysty keskittymään mihinkään, vaikka paljon olisi sellaista puuhaa joka saisi ajatukset muualle. Kun vaan pystyisi tarttumaan toimeen....

Sinulla on kauhea stressitila päällä ja hirveät paineet muutenkin.



Eikö ongelma ole vähän tämäkin: haluaisit lapsesi isästä irti jotain järkevää ja selvää, koska silloin sinun ei tarvitsisi kohdata kysymystä, miksi ylipäänsä hairahduit moiseen ketaleeseen.



Nyt sinun pitää vain elää sen asian kanssa, että olet ollut suhteessa, joka on täysin tuhoon tuomittu alusta pitäen, koska toinen osa puoli ei käyttäydy normaalin ihmisen säännöin. Luultavasti asait pyörivät mielessäsi ja näet unta exästäsi koska prosessoit tätä: miksi ylipäänsä menit yhteen hänen kanssaan? Miksi hän aina välillä on kuitenkin niin rakastavat ja sielunkumppani? Oliko se kaikki vain valetta?

Mietin sitä todella paljon, miksi aloitin suhteen ihmisen kanssa joka ihan alusta asti kummastutti käytöksellään, mielipiteillään ja taustallaan. Mutta kuten narsisteista sanotaan, exä tietää useimmiten ne oikeat sanat, millä toinen valloitetaan. Sen älykkyys viehätti ja olemus oli suorastaan erinomainen.... näytimme ja vaikutimme hyvälle parille.



Tulin ihan heti tavattuamme raskaaksi, joten kun merkit exän todellisesta luonteesta (tunnevammaisuudesta, narsismista, jonkin sortin seksiaddiktiosta) paljastuivat, oli vähän myöhäistä katua. Silti toivoin kaikki nämä vuodet, että asiat alkaisivat sujua.



Onkohan mahdollista, että koen vain liian paljon epäonnistumisen tunnetta liiton kariutumisesta, sekä pelkoa tulevaisuudesta? Olenhan huono vaimo, koska liittoni päättyi eroon... ja onhan yksinhuoltajana rankkaa ja tylsääkin olla. Exän perään en varsinaisesti tunne " itkeväni" , mutta en kyllä ihan tarkkaan tiedä mitä päässäni oikein liikkuu... voihan se olla ikävääkin, vai voiko? En missään nimessä halua välittää exälle mielikuvaa siitä, että häntä kaipailisin... siksi pelkään, että se ymmärtää väärin haluni käydä asioita vielä läpi.