Apua! Miten suhtautua " pelokkaan" taaperon äitiin???

että sulla on sitten taas vaan eri näkemys siitä, mikä on normaalia.



Itselläni on kaksi tosi pienikokoista ja hentoa tyttöä, jotka kyllä muuten, siis sisunsa puolesta, pärjäävät pojille, mutta fyysisesti eivät oikeasti.



Tuntuu että moni poikien äiti ei tätä oikeasti ymmärrä, vaan tykkää, että kolhia saa ja että leikin tiimellyksessä voikin sattua. Ei kiva.

Etkä myöskään ole elänyt naapurisi elämää ja tiedä mitä hänellä on taustanaan.



Voihan olla, että poika käsittelee säikähdystään sitten kotona äidin kanssa. Ole sinä äiti omille lapsillesi ja kerro heille, että kaikki lapset eivät tykkää siitä, että halitaan spontaanisti tai otetaan kädestä ja vedetään leikkimään.

Äiti sanoo kuinka liikunnallisia pojat ovat ja tarvitsevat paljon virikkeitä. Sitten hän katsoo vain vierestä kun vanhempi (4-vuotias myös) lyö, tönii, haastaa riitaa, ottaa kontaktia muihin lapsiin ja etsii sellaisen joka reagoi fyysisesti ja alkaa tappelemaan oikein kunnolla. Niitä jotka eivät reagoi fyysisesti hän kiusaa näyttämällä kieltä, härnäämällä yms. Miten 4-vuotiaasta voi tulla sellainen? No pienempi (vajaa 2-vuotias) on ilmaisesti kasvamassa samaan muottiin ilman rajoja -kasvatuksella.

Tuntuu vaan siltä, että tuo äiti tekee enemmän hallaa vaan sille pojalle. En voi käsittää miksi pitää opettaa koko ajan olemaan varuillaan.

t. ap

Inhoan muuten tuota " pojat on poikia" . En olisi uskonut kenenkään sitä enää edes käyttävän. Sillähän yleensä perustellaan sitä, että pojat saavat tehdä, ja heidän kuuluukin tehdä, sellaista, mikä olisi tytöiltä kiellettyä. " Lapset on lapsia" kuulostaa pajon paremmalta.

Silloin kun on vain yksi lapsi, niin ei olla totuttu " rajuihin leikkeihin" . Ja lapsissa on eroja, toiset oikeasti pelästyvät halejakin.



Mutta tiedän kyllä tuon tyypin, joiden lapset eivät saa tehdä mitään ettei vain satu mitään. Minusta ei hyvä. Luin joskus lehdestä jonkun jutun, jossa sanottiin, että benji-hyppyä haluavat hyppiä ne " pojat" , jotka eivät saaneet pienenä hyppiä niin korkeilta kiviltä että vatsanpohjasta vihloo. Eihän se tietenkään näin yksinkertaista ole, mutta ihan hyvä ohjenuora ;-)

Se vaan on tosi asia, etteivät tuon ikäiset osaa istua ja " keskustella" . Vaan leikki on fyysistä. Harmi, etteivät äidit erota poikien painimista todellisesta väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Ihmetellään sitten miksi Mico-Daniel pimahtaa murrrosiässä ja vapauttaa piiloagressionsa jossakin ostosparatiisissa, kuten myyrmäessa muutama vuosi takaperin.

t. ap

Heidän esikoisensa kuoli tapaturmaisesti 6-vuotiaana. Nyt heillä on kohta kolmevuotias, jonka kanssa äiti sanoo pelkäävänsä koko ajan. Hän tuntee vieläkin olevansa syyllinen lapsensa kuolemaan, vaikkei ollut edes paikalla onnettumuuden tapahtuessa.

Ujot ja varautuneet lapset osaavat tsempata aivan uskomattomasti silloin, kun äiti ei ole turvana. Eli lapset ovat vieraskoreita. Eikä se ole lapselle hyvä juttu, sillä kokoaikainen ylioleminen on hyvin stressaavaa lapselle. Ja kun lapsi pääsee taas kotiin, on hän totaalisen uupunut, kun on joutunut hoidossa pinnistämään kenties tunteja.



Ulkopuolinen ei voi siis lapsen olemuksesta päätellä ihan suoraan mitään. Harvoin kahden äidin kasvatustavat menevät aivan yksiin. Silloin on vain löydettävä jokin kompromissi. Ja tuskin sinunkaan poikasi kauan aivan ihmeissään ovat, vaikka naapuri kasvattaa eri tavalla. Kyllä he oppivat, että toisella on toiset säännöt.

Lapset painivat ja leikkivät fyysisesti, mutta kyllä rajat pitää pitää, että kaikki eivät yksinkertaisesti pidä siitä.



Omat poikani ovat rajujakin leikeissään toistensa kanssa, mutta osaavat olla varovaisia muiden lasten kanssa ellei löydy samanlaista kaveria joka tykkää leikkiä samanlaisia leikkejä.

Yhden lapsella on vakava diabetes ja sitä ennen äidiltä kuoli lapsi synnytykseen. Toisella kuoli esikoislapsi leukemiaan ennen toisen syntymää. Molemmat todennäköisesti vaikuttavat ylisuojelevilta.

äiti ylisuojeleva vai ihan oikeassa herkän poikansa kanssa.



Meidän pikkupoika oli tosi pelokas ja varautunut muiden lasten kanssa. Lääkäri sanoi, että ei ole tarvinnut kuin joskus pienenä esim muskarissa toisen lapsen tulla lätkäisemään suoraan naamaan - ja äiti ei ole huomannut. Pikkulapset ovat arvaamattomia, joten voivat pelottaa toisia.



Minusta varmaan sai juuri tuollaisen ylisuojelevan olon (varmaan suojelenkin liikaa - lapseni oli paljon sairaana ja sairaalahoidossa, joten huoli oli monesti aiheellista).

Mutta en halunnut, että lapseni säikähtelee ja pelkää koko ajan, vaan turvallisesti tottuu uusiin juttuihin.

Ja hyvin on mennyt :).



Poika 5 v on oikein reipas ja sosiaalinen päiväkotilapsi nyt. Uskaltaa temmeltää kavereidensa kanssa. On silti edelleen luonteeltaan herkkis. Siis lapsilla on erilaisia luonteitakin.

Onnekseni lapseni päiväkodissa ei ole kamalaa yleishälinää vaan paljon ohjattua toimintaa, johon aratkin lapset uskaltavat osallistua täysillä :).

joka on aika huimapää ja raisukin, mutta hän pelkää leikkejä, joissa huudetaan ihan älämölönä, eikä tykkää, jos joku ottaa kiinni, siis vaikka vain " painiakseen" . Ei ole sellaiseen tottunut ja on myös pieni kooltaan ja pelkää vissiin satuttavansa.

tänä päivänä yrittää kasvattaa sukupuolettomia olentoja! Tuo trendi on out, deal with it!

siis että lapsi ei saa tehdä juuri mitään kun äitiä pelottaa. Siskoni on tällainen. Pihasta pitää kaataa puu kun pojat voi kiivetä siihen. Kiipeilytelineelle ei saa kiivetä kun voi pudota. Uimahallissa ei voi käydä kun siellä tulee kylmä. Pulkkamäestä lasketaan vain äidin kanssa.

Eli poikien arkuus ja kömpelyys on osin itse aiheutettua.



Useimmiten tuo on ainokaisten/esikoisten äitien ongelma. Kun tulee muita lapsia jotka kurmottavat toisiaan niin äitikin alkaa ymmärtää ettei se lapsi kovin vähästä rikki meni ja osaa itse puolustaa itseään.



yhdellä tutulla esikoisen aikaan ovikellon soiminen imetyksen aikana oli suuri tragedia. Vauvaa piti varoa kuin kuivakukkaa. Kakkosen kohdalla äiti kiskaisi tissin surutta suusta kun välillä piti esikoista ojentaa ja käsittelykin oli ronskimpaa.



Joku leimasi ap:n omia lapsia. Tuskinpa tässä rajoitta kasvavista kiusaajalapsista oli kyse.

Kun minulla on nimittäin hyvin varautunut ja rauhallinen poika. Mutta minua ärsyttää kerhoissa, kun muut äidit ovat koko ajan kieltämässä omiaan milloin mistäkin. Tietenkin vilkkaita joutuu kieltämään enemmän. Mutta kun ollaan ohjeistamassa ihan turhissakin: älä leiki siinä toisen vieressä, ota tuo lelu, leikkisitkö tällä, älä puhu koko ajan, jne. Aivan kuin lapset eivät osaisi itse valita millä lelulla haluavat leikkiä.



Eli joillekin vain tuntuu jäävän se huolehtiminen liikaa päälle. Ja kun toiset eivät saa kiivetä tuoleille, niin minunkin on pidettävä samaa linjaa. Vaikka todellisuudessa olisin onneni kukkuloilla, jos minun poikani tekisi jotain niin rohkeaa kuin kiipeäisi tuolille. Mutta yhteisten sääntöjen nimissä minäkään en voisi omaani kiipeämisestä kehua, jos toinen äiti on juuri sen ehtinyt kieltämään.

äitinsä seurassa. Lapsethän käyttäytyy kuten vanhempansa toivoo.

Meidän 2-v ei luonnollisesti ole tottunut raisuihin leikkeihin, vaikka oli jo jonkun aikaa päiväkodissakin hoidossa. Usein huomaan, että häntä pelottavat kauppojen, huoltsikoiden tms. leikkialueilla riehuvat isommat pojat. Näissä tilanteissa yleensä ohjaan lapsen vähän sivummalle leikkimään, ettei jää isompien jalkoihin.



Selvästi huomaa, että saman perheen veljekset ovat tottuneempia rajuihin leikkeihin, ja meidän lapsen kanssa saman ikäiset pikkuveikat ottavat kovankin kurmotuksen tyynesti vastaan. Mutta olen huomannut myös sen, että veljesten äidit hyvin usein ottavat riekkumisen normaalina kanssakäymisenä lasten kesken, eivätkä edes huomaa omien lastensa jyräävän pienempiään leikkipaikoilla.



Tunnen perheitä, joissa äidit jaksavat hokea myös niille isommille lapsilleen, että varokaa pienempiä ja katsokaa eteenne ja ottakaas nyt rauhallisemmin. Niissä perheissä myös pojat osaavat soveltaa leikkejään niin, ettei kenenkään tarvitse lähteä itku silmässä karkuun.



Allekirjoitan ihan täysin sen, että lapset leikkivät välillä kovemminkin, eikä se ole paha asia. Mutta lasten täytyy myös oppia pienestä pitäen ottamaan muut ihmiset huomioon, ja leikkimään myös rauhallisemmin, kun tarve vaatii. Isompien lasten äitienkin pitää muistaa, että vaikka se 6-vuotias tai 8-vuotias tuntuu jo kovin fiksulta, häntäkin pitää näistä asioista aina välillä muistuttaa. Leikin tiimellyksessä fiksukin lapsi saattaa unohtaa varoa pienempiään.

...toisaalta tuo " pojat on poikia" -asennekin on vaarallinen. Minusta pojista ei tarvitsisi kasvattaa tieten tahtoen kauheita remueemeleitä kuitenkaan. Poikienkin on hyvä oppia se, että milloin on aika rauhoittua ja käyttäytyä sivistyneesti.



Lasten tempperamenteissakin on isoja eroja eli lapset saavat jo synnyinlahjanaan tietynlaiset taipumukset. Minulla on rauhallinen, kiltti ja rohkea esikoistyttö, rohkea, villi ja levoton poika keskimmäisenä ja ujo sekä arka tyttö kuopuksena. Lapsen luontaista olemusta pitää minusta kunnioittaa ja minusta jo lasten pitäisi oppia enemmän siitä asiasta.



Minua riepoo juuri tuo halailuasia. Minun 2v tyttö on siis arka ja hänellä on iso " tontti" eli hän ei pidä siitä, että vieraat tulevat liian lähelle. No, naapurin 2v poika oikein nauttii siitä, kun meidän tyttö itkee ja juoksee karkuun, kun hän koko ajan yrittää " halata" . Onko normaalia, että arkisessa kanssakäymisessä koko ajan roikutaan toisen kaulassa? En ainakaan itse menettele niin.



Tämänkin pojan äiti aina ihastelee omaa kullannuppuaan, kun se niin halaisi koko ajan, mutta minun lapseni on niin arka, että hänen poikansa tulee torjutuksi turhaan ja saa kolauksen itsetunnolleen. Minusta hän on väärässä. Ei kuulu koko ajan halata eikä varsinkaan, jos toinen ei halua. Lapseni myös usein huutaa peloissaan " ei töni mua" . Halaaminen on rajua ja lapseni usein kaatuu ja lyö päänsä sen seurauksena.



T: kolmen äiti ja päikkytäti

kuten myös me äidit. Sen olen kyllä huomannut että kun meidän esikoinen oli noin 2v niin pidin naapurin 5v poikaa aivan kauheena kakarana. Siis leikit oli musta tosi villejä ja ajattelin että kyllä on huonosti kasvatettu ja blaa blaa blaa...:) Sitten tuli oma poika tuohon 5v ikään ja oli aivan samanlainen kun tämä naapurin poika oli saman ikäisenä. Ja kun näitä 2v lasten vanhempia silloin sattui pihalle niin varmaan heistäkin vaikutti aika riehakkaalta meno :) Eli eniten tossakin vaikuttaa se että on ensimmäinen lapsi ja lapsi eikä vanhemmat ole tottuneet tähän sisaruskisaamiseen ja kovaan menoon.

Sama mitä hu7omasin niin kun oma esikoinen oli pieni 2v tai alle niin aina oli joka paikassa varottelemassa jne. Kuitenkin olen ollut aika rohkea päästämään omia taitojaan opettelemaan. Sitten myöhemmin kun poika oli 4-5v niin pihalla ulkoili perhe jotka olivat tosi varovaisia ja just komensivat meidänkin poikaa ettei saa tehdä sitä ja tätä koska siinä voi sattua. Se tuntu tosiaan rasittavalta, mutta tiesin että heilläkin mieli muuttuu kunhan omat lapset kasvaa. Tosin tytöt ja pojat on pääpiirteittäin erillaisia. Tosin meidän nuorin joka on tyttö niin kyllä tekee kaikki mitä pojatkin. Varmaan johtuen siitä että on kaksi isoaveljeä :)