Kysymys teille, joilla on ollut kiusaus pettää mutta olette voittaneet sen!

Olin aamulla tosi ylpeä itsestäni.



Toisella kertaa rakastuin luokkatoveriin ja lopulta menin puhumaan hänelle, että voittaakseni tunteeni, niin hän ei saisi olla tekemisissä kanssani, puhua, edes katsoa minuun päin. Ja pääsin tunteesta eroon lopulta, tahdonvoimalla.

kumpi painaa vakakupissa enemmän. Onnellinen, mutta tylsähkö avioliitto ja ehjä perhe vai hetken huuma, joka ei välttämättä johda mihinkään. Seuraukset kiinnijäämisestä jne. Päätin, ettei ole sen arvoista. Hullu saa olla muttei tyhmä.

" Syötte tai juotte tai teettepä mitä muuta hyvänsä, niin tehkää se Jumalalle kunniaksi" (ei sanatarkasti mene näin, mutta ajatus tullee selväksi...



Ajattelin myös sitä, miten mieheni loukkaantuisi siitä, että pettäisin. Tilanne oli siksi vaikea, että minua ei loukkaisi se, että puolisoni pettäisi minua kertaluontoisesti (suhde olisi sitten jo eri asia). En nyt siis vaan osaa kunnolla asettua toisen nahkoihin ja ajatella, miten tämä nyt loukkaisi.

Kummallakin kerralla homma meni jäihin pienen pienen järjenvalon avulla. Se oli tosin äärettömän himmeä enää tuossa humalavaiheessa. Kovemmassa kännissä todennäköisesti olisi ollut mahdotonta perääntyä.



Selvin päin olen uskollinen, kunnollinen perheenäiti. Minkäs teet, kun toinen tunnustaa rakkautensa ja lähestyy iholle asti.



Häpeän noita tilanteita, mutta olen ylpeä siitä, että olen välttänyt tuhot. Nykyään en enää mene tilanteisiin, missä mukana on viina sekä tuo ihminen.

Yksiavioisuus on valinta vaikka luonto välillä vähän jotain muuta yrittääkin...



Toinen oli, etten todellakaan haluaisi itsekään tulla petetyksi. En voinut tehdä sitä miehellenikään.

Esim. en saa flirttailla sanallisesti, koskettamalla enkä ehdoin tahdoin silmäpelilläkään. Ja jos tulisi tilanne että toinen tekisi aloitteen, sanoisin ettei se käy. Mutta saan olla ystävällinen, katsoa ja hymyillä. Olen sellainen että väkisinkin siinä ohessa tulee myös flirttailtua kun silmät tuikkivat tai jotain. Näillä rajoilla toivon pärjääväni. En halua enkä voikaan ruveta flirtin nollatoleranssiin.

Tai vaikka en menettäisi, niin ainakin loukkaisin häntä syvästi ja pilaisin parisuhteemme. Siinä vaiheessa ei enää ollut oikein vaihtoehtoja. Oli pakko laittaa peli lopullisesti poikki.

Okei, jätkä oli söpö ja ihana ja kovasti ihastunut minuun, mutta hänellä myöskin kasvoi nenäkarvoja näkyvillä ja huumorintaju oli välillä tosi lapsellinen. Älyllisesti ei olisi pärjännyt miehelleni mitenkään.



Tarpeeksi kun ajattelee niitä huonoja puolia, oma kumppani alkaakin vaikuttaa tosi ihanalta, ja sitä miettii, että mitä HITTOA mä oikein ajattelin, kun sitä meinasin pettää!!

Vierailija:

Mitkä asiat/teot/päätökset olivat ratkaisevia siinä, että selvisitte tilanteesta kunnialla?

Ihastuin seitsemän vuotta sitten työkaveriini pikkujouluissa. Vaikka emme enää ole samassa työpaikassa, olen häneen edelleen tavallaan ihastunut...

Olimme pikkujouluissa toisella paikkakunnalla sekä risteilyllä, joten periaatteessa kiinnijäännin riski olisi ollut todella pieni... Myös hän ihastui minuun. Humalassakin onnistuimme vain päättämään, että ei sen enempää... Istuimme illan tiivisti kahden, mutta emme tehneet mitään sen enempiä. Juttelimme kovasti... Monasti olemme miettineeet, miten olis i käynyt, mikäli olisimme tavanneet vapaina. Mutta koska emme, niin päätimme vain pysyä ystävinä.

VAati siis molempien tahdonalaisen päätkösen. Ja siinä olemme pysyneet. Ratkaisu mahdollisille humalaisille töppäyksilel on ollut se, ettemme ole yhtäaikaa humalassa baarissa... Hän käy niin harvoin baarissa, että tämä on ihan mahdollista. Sitä paitsi, vaikka pikkukaupungissa asumme, suosimme eri illanviettopaikkoja... Olemme edelleenkin jonkin verran tekemisissä pakostakin työkuvioiden takia. Vaikka emme enää varsinaisesti ole työkavereita (olemme eri yrityksissä toössa), niin silti näemme työkuvioissa. Kipinää varmasti olisi, mutta emme anna sen häiritä työntekoa.

Tähän seitsemään vuoteen on mahtunut pitkiäkin aikoja, jolloine en koko miehen olemassaoloa ole muistanut.... Esim, kun hän oli työkomennuksella ulkomailla. Ja sitten muutamia viikkoja, jolloin olen hänestä untakin nähnyt. Yleisimmin tilanne on ollut se, että välimme ovat kaverilliset. Ystäviä olemme. Emme sen enempää, mutta emme sen vähempääkään.

Joskus nämä vain on päättämisasioita. Tahdonlujuutta. Ja näin jatkamme.