Taitaa Rammsteinin taru olla kohta taputeltu
Eihän tuossa ole enää vaihtoehtona kun bändin alasajo.
Kommentit (2249)
Varmaan Till on nuorena saanut naisseuraa niin paljon kuin halusi. Nyt kuusikymppisenä ei naisten kiinnostus enää ole suurta. Ja sitten vähitellen ajautunut tällaiseen kauheaa toimintaan.
Mitäköhän Käärjä tekee Rammstein-tatuoinnilleen? Eihän se ole nyt hänellekään hyvää mainosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lindemann teki virheen siinä että kuvitteli olevansa kohtelias isäntä faneille tarjoamalla näille ilmaista viinaa. Naiset kuitenkin joko joivat liikaa viinaa tai heillä oli lääkityksiä, joiden kanssa viina ei sopinut, ja he tekivät humalassa päätöksiä, joita ainakin väittävät sellaisiksi päätöksiksi joita eivät olisi tehneet selvinpäin. Nyt sitten naisten tekemät päätökset ovatkin Lindemannin syytä, koska hän tarjosi alkoholia naisille yhdet lasilliset.
Erikoista ettei yksikään nainen käynyt huumetestissä vaikka koki itsensä huumatuksi.
Ai nyt Lindemann on vain kohtelias ja vieraanvarainen herrasmies, kun hetki sitten naisille piti olla itsestään selvää että seksiä pitää harrastaa maksuksi viinasta ja bändin tapaamisesta.
No kaikkihan ne fanitytöt julkkikselta haluaa huomiota.
Ihmetyttää koko row zero-käytäntö. Että bändin suhdetoimintaihminen selaa Instaa ja pyytää sinne sopivannnäköisiä cocktail- tai kukkamekkoon pukeutuneina. Uutista lukiessani ajattelin, ettei kumpikaan ole erityisesti rock-konserttiin sopiva asu.
bändärin ultimaattinen tavoite: parrua tilliltä
Naisten mielestä miehen peniksen on oltava uljaasti pystyssä ja kivikova. Tillin penis ei ainakaan enää täytä kumpaakaan vaatimusta. Sovittelee kovalla työllä löysää elintään naisiin.
Ilmeisesti kohu alkaa laantua. Vielä eivät ole tulleet julkisuuteen edes ne sadat konserteissa käyneet, jotka ovat onnistuneet nappaamaan Lindemannin yleisöön heittämiä vesipulloja, kun hän on juonut ne tyhjäksi. Siellä on ihan tavanomainen juttu nuolla innoissaan sitä kuolaista pullonsuuta tuntemattoman jäljiltä. Kuka menisi normaalisti nuolemaan käytettyä vesipulloa? Saada sama herpes kuin idolilla? Ja kuka muka käski nuolla sitä pulloa?
Vierailija kirjoitti:
Varmaan Till on nuorena saanut naisseuraa niin paljon kuin halusi. Nyt kuusikymppisenä ei naisten kiinnostus enää ole suurta. Ja sitten vähitellen ajautunut tällaiseen kauheaa toimintaan.
En usko naisten kiinnostuksen juuri laantuneen, koska nyt on enemmän rahaa, stadionkiertueita ja ikäänsä nähden Till on yllättävän samannäköinen kuin nuorempana. Vastahan muutama vuosi sitten uutisoitiin Suomessakin Tillin parikymppisestä upeasta tyttöystävästä, jostain instagramtähdestä. Ei varmasti ole tarvetta huumata ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lisään vielä että alkoholia on ollut varmasti tarjolla niin paljon kuin jokainen itse haluaa juoda, koska yhtyeen pelkät pyrotehosteet maksavat miljoonia joka kiertueella. Sen rinnalla ei ole varmasti säästelty juhlien alkoholin määrässä ja hinnoissa. Ketään ei ole kuitenkaan pakotettu juomaan ilmaista viinaa.
Pitäisi kai olla sellainen laki, jossa määrätään seuralainen alle 30 vuotiaalle naiselle. Kun oma harkintakyky ei näytä nyt olevan kohdillaan. Teoilla on aina seurauksensa.
Toivottavasti Lindemanninkin teoilla on viimein seurauksensa.
On ollutkin jo. Yhteistyö kumppaneita on jo monia sanonut hyvästit herralle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lisään vielä että alkoholia on ollut varmasti tarjolla niin paljon kuin jokainen itse haluaa juoda, koska yhtyeen pelkät pyrotehosteet maksavat miljoonia joka kiertueella. Sen rinnalla ei ole varmasti säästelty juhlien alkoholin määrässä ja hinnoissa. Ketään ei ole kuitenkaan pakotettu juomaan ilmaista viinaa.
Pitäisi kai olla sellainen laki, jossa määrätään seuralainen alle 30 vuotiaalle naiselle. Kun oma harkintakyky ei näytä nyt olevan kohdillaan. Teoilla on aina seurauksensa.
Toivottavasti Lindemanninkin teoilla on viimein seurauksensa.
Mikäköhän on rikoslainsäädäntö Saksassa sen suhteen, että ei ilmoita poliisille tapahtuvillaan olevasta rikoksesta. Kaylahan jätti toiset naiset täysin pulaan r aiskattaviksi jos hänen tulkintansa naisten kaltoinkohtelusta pitää paikkansa. Ajatteli, että heidät on huumattu seksiä varten ja lähti vain itse pois. Suomessa tuo on rangaistava teko.
Eli olet siis kuitenkin sitä mieltä, että naiset oli huumattu.
Huoh.
"hänen tulkintansa"
"Ajatteli"
Jos hänen tulkintansa tilanteesta pitäisi paikkaansa, olisi hän rikosoikeudellisessa vastuussa siitä, että laiminlöi ilmoitusvelvollisuutensa meneillään olevasta rikoksesta,.
Alkaa mennä naurettavaksi, kun fanipoikien mielestä Lindemannia lukuun ottamatta kaikki paikalla olleet ovat syyllistyneet rikoksiin.
Jos ketään ei ole huumattu, ei ole mitään ilmoitusvelvollisuutta. Jos ilmoitusvelvollisuus on, silloin on myös huumaaminen on tapahtunut.
Niin että kumpi?
Ymmärrät siis ristiriidan Kaylan tarinassa. Joko hän on keksinyt vasta jälkikäteen olleensa huolissaan muista naisista kun lähti juhlista, tai sitten hän on lähtenyt vaikka tajusi etteivät muut naiset ole kunnossa tekemään päätöksiä.
Eli edelleen olet sitä mieltä, että huumaaminen on täysin mahdollinen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Rikos olla kusipää? Mikä on taas vain wokekiimaisten fantasiaa ilman todisteita.
Olen sattumalta ollut paljon tekemisissä taiteellisesti lahjakkaiden kanssa ja siihen liittyy jännästi yleensä se, etteivät he ole kaikista helpoimpia ja yksinkertaisimpia persoonia. Se ei tee heistä rikollisia.
Alkaa tosiaan kohu kuivumaan kasaan, vaikka eilen Seiskalla oli vielä klikkiotsikko, että olisi tullut muka uusi kohukäänne. Eipä ole muut mediat enää kirjoitelleet sellaisesta.
Hesarin artikkeli aiheesta on roskaa.[/quote]
Saisiko tähän linkin, kiitos.
Rammstein musavideot seksin hardcorea Kumma että nämä ei ole nousseet kohussa esille. Jos musavideot pyörii p***sivulla sekä Hra Lindemann videot niin ei tarvi olla järjenjättiläinen että onko kohut totta vai ei.

Tarkoittikohan tätä
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009644878.html
Kuvitellaan, että joku artisti (tai kuka vain) vastaavia syytöksiä kohdatessaan olisi oikeasti syytön. Miten voisi edes puolustautua tällaisia vastaan, jos joku keksii tahallaan mustamaalata? Koska näitäkin nimittäin on olemassa. Syinä mm. heikko rahatilanne, yritys saada rahallisia korvauksia, kostonhalu jne.
Kaikki tuki toki uhreille, jos on oikeasti tapahtunut, mutta toisinkinpäin näitä tapahtuu ja kamalaa molemmat.
Rauhaa rakastavat woket on muutenkin liikkeellä. "Brittikoomikko ja -näyttelijä Ricky Gervais, 61, joutuu lisäämään tulevan kiertueensa turvatoimia.
Gervais on saanut tappouhkauksia vitseistä, jotka käsittelevät herkkiä aiheita. Näitä aiheita ovat muun muassa woke, uskonto, kulttuuri ja historialliset tapahtumat, kuten Hitlerin valtakausi."
Vierailija kirjoitti:
Rammstein musavideot seksin hardcorea Kumma että nämä ei ole nousseet kohussa esille. Jos musavideot pyörii p***sivulla sekä Hra Lindemann videot niin ei tarvi olla järjenjättiläinen että onko kohut totta vai ei.
Pornosivuilla pyörivällä videolla tarkoitat varmaan sitä videota, jossa kosketinsoittajalla on hyvät tissit. Se on toteutettu deep fakena. No Rammstein on muutenkin K - 18.
Ahaa. Kaikki musiikkivideot tulee siis ottaa kirjaimellisesti totena.

Taisi tarkoittaa Lindemannin eikä Rammsteinin videoita.
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän Käärjä tekee Rammstein-tatuoinnilleen? Eihän se ole nyt hänellekään hyvää mainosta.
Sen ihokaistaleen jossa se kuva, voi poistaa (excisio) ja kääriä (!) rullalle. Ja iho umpeen sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikos olla kusipää? Mikä on taas vain wokekiimaisten fantasiaa ilman todisteita.
Olen sattumalta ollut paljon tekemisissä taiteellisesti lahjakkaiden kanssa ja siihen liittyy jännästi yleensä se, etteivät he ole kaikista helpoimpia ja yksinkertaisimpia persoonia. Se ei tee heistä rikollisia.
Alkaa tosiaan kohu kuivumaan kasaan, vaikka eilen Seiskalla oli vielä klikkiotsikko, että olisi tullut muka uusi kohukäänne. Eipä ole muut mediat enää kirjoitelleet sellaisesta.
Hesarin artikkeli aiheesta on roskaa.[/quote]
Saisiko tähän linkin, kiitos.
Tarkoittikohan tätä
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009644878.htmlErikoinen "sattuma" tuo Makeevan touhuilu myös Mansonin hommissa, kun molemmilla artisteilla on hieman ollut selittelemistä hieman samankaltaisista syistä.

Niin ja Mansonin kohdalla on jo todettu että syytteet ovat olleet perättömiä ja nythän Manson haastoi exänsä, joka hävisi juuri nyt huoltajuuskiistassa, oikeuteen kunnianloukkauksesta. Tämä oli juurikin #metoo cancelointi kampanja millä haluttuun tuhota toisen ura mustamaalaamalla tämä mediassa ja levittämällä perättömiä väitteitä. Yksi väite koski juuri pornahtavaa , kovaotteista musiikkivideota mitä Manson teki jonkun pornonäyttelijän kanssa, mutta kuten Till the end videon kanssa niin Mansonin tapauksessa myös sekoitettiin faktat ja fiktiot ja levitettiin huhuja että video ei olisi näytelty.
Mieslortot haluavat julkkisten kanssa kaljalle: "Gallup Sylvester Stallone vai Arnold Schwarzenegger kumman kanssa lähtisit kaljalle mieluummin?" Eivätkä tietenkään koskaan kerro, mitä tapahtui viidennen tuopin jälkeen... Joten ihan turha väittää, että julkkisten seura kiehtoisi vain naisia.