Ovatko yksinäiset ekstrovertit todellisuudessa introverttejä jotka vain uskalla myöntää sitä?

En usko että se menee ihan noin. Olen ekstrovertti ja erittäin sosiaalinen ja pidetty töissä, mutta vapa-ajalla yksin ja itsekseni ja oikastaan koskaan ei ole ollut ystäviä. Syy on vaikea lapsuus, mt-ongelmaiset väkivaltaiset vanhemmat joiden takia ei voinut pyytää kavereita kylään tai olla kavereilla.

Enemmän vaikuttaa lapsuus kuin se introvertti/ekstrovertti akseli. Moni hirveän väkivalta /kaltoinkohtelulapsuuden kokenut on oikeastaan koko elämän yksin, ei siksi ettei olisi kiva persoona vaan siksi että sellaisen jälkeen ei vaan luota keneenkään.

Itse olen aina ollut sinkku en tosin osaa pitääitseäni erityisen yksinäisenä mutta toki vietän aikaani verraten paljon yksin niin en osaa pitää itseäni sen paremmin intro kuin eksoverttinakaan. Mutta len kyllä lukenut monta kerttaa kuinka joku stara kertoo kuinka julkisuuden ulkopuolella ovat hyvinkin sulkeutunueita eivätkä ollenkaan niin eksovertteja kuin, mitä julkinen minänsä antaisi ymmärtää heidän olevam.  - - - -Luulen yhtä kaikki suurimman osan olevan näiden ääripäiden väliltä, eikä eritysiesti kumpaakaan.

Ei.

Itse luulin pitkään, että olen introvertti. 

Sitten sain tietää, että minulla on autistisia piirteitä. Nimenomaan sosiaalisen pelisilmän heikkoutta. Minä koen rasittavana sen, kun ihmiset käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan. Niissä tilanteissa oppimani sosiaalinen normisto "menee rikki", ja saatan jopa ahdistua siitä. Näiden tilanteiden jälkeen tarvitsen aikaa toipumiseen, enkä halua lähteä mihinkään ihmisiä tapaamaan.

Mutta silloin, kun sosiaalinen tilanne menee hyvin, eikä aivoni mene "vikasietotilaan", nautin todella ihmisten kanssa olemisesta.

Ekstrovertin kohtelu introverttinä on oikeasti todella haitallista ektrovertille, kuse on niistä eri tavoista miten nämä kaksi persoonallisuutta lataavat akkunsa. Nimittäin siinä missä introvertti tarvitsee sitä yksinoloa ja omaa aikaa palautumiseen niin ekstrovertit latautuvat muiden ihmisten seurassa sosialisoimisesta mutta yksin jääminen on kuluttavaa ja energiaa syövãä. Esimerkiksi pitkä yksin vietetty kuukausi polttaa ekstrovertin akut loppuun ja lopputulos on sängyn pohjalla makaava masentunut olento joka oli joskus ihminen mutta ei ole vielä sentään koomassa ja kasvi mutta suunilleen tekee tarpeensa sänkyyn koska ei ole voimia nousta käymään vessassa. Ja sellaisen sukulaisen näkeminen on raskasta kun näkee miten nopeasti ihminen voi romahtaa ja lakata olemasta vain sen takia ettei voi ladata akkuja persoonallisuutensa vaatimalla tavalla. Ja silloinkin kyse oli vain talvesta jolloin puheinyhteydet ja sähköt oli poikki eikä kukaan meistä sukulaisista osannut odottaa että voisi käydä mitään sellaista kun kyseinen henkilö soitteli sitä ennen meile joka päivä aina tuntien mittaisia puheluja ja oli iloinen ja pirteä aina kun näimme hänet sukujuhlissa.

Suomalaisten ajatellaan olevan luonnostaan introverttejä niin kovasti että jopa terveysalan terapeutit ajattelevat että kaikki tässä maassa ovat automaattisesti introverttejä. Ja se on todella raskasta ja satuttaa, varsinkin jos on minunkaltainen tahtomattaan introvertiksi tuomittu ekstrovertti vain koska minulla ei ole ollut kavereita, olen joutunut aina olemaan paljon yksi ja minulla on jatkuvasti energiat loppu, mielenterveysongelmia ja masennusta. Ja vaikka koitan selittaa terapeuteille ja esittelen todisteeksi erilaisia persoonallisuus testin tuloksia ja kerron omasta kokemuksesta kuinka saan saan palautettua itseni, niin terapeuttien vastaus on aina että "shut, shut, Suomalaiset ovat introverttejä ja paras tapa saada apua ongelminsa on myöntää ja hyväksyä itsensä." Ärsyttää.

Mikä ihmeen itkevien ekstroverttien kokoontumisajot täällä on tänään?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen itkevien ekstroverttien kokoontumisajot täällä on tänään?

En tiedä, mutta tänään on itroverttien päivä. Ekstrovertit voivat painua muualle.

Miksi pitäisi määritellä kuka on mitäkin. Ehkä joku on sosiaalinen, kun voi välillä latautua. Kaikilla ei vaan ole piilopirttejä.

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertin kohtelu introverttinä on oikeasti todella haitallista ektrovertille, kuse on niistä eri tavoista miten nämä kaksi persoonallisuutta lataavat akkunsa. Nimittäin siinä missä introvertti tarvitsee sitä yksinoloa ja omaa aikaa palautumiseen niin ekstrovertit latautuvat muiden ihmisten seurassa sosialisoimisesta mutta yksin jääminen on kuluttavaa ja energiaa syövãä. Esimerkiksi pitkä yksin vietetty kuukausi polttaa ekstrovertin akut loppuun ja lopputulos on sängyn pohjalla makaava masentunut olento joka oli joskus ihminen mutta ei ole vielä sentään koomassa ja kasvi mutta suunilleen tekee tarpeensa sänkyyn koska ei ole voimia nousta käymään vessassa. Ja sellaisen sukulaisen näkeminen on raskasta kun näkee miten nopeasti ihminen voi romahtaa ja lakata olemasta vain sen takia ettei voi ladata akkuja persoonallisuutensa vaatimalla tavalla. Ja silloinkin kyse oli vain talvesta jolloin puheinyhteydet ja sähköt oli poikki eikä kukaan meistä sukulaisista osannut odottaa että voisi käydä mitään sellaista kun kyseinen henkilö soitteli sitä ennen meile joka päivä aina tuntien mittaisia puheluja ja oli iloinen ja pirteä aina kun näimme hänet sukujuhlissa.

Minusta taas tuo on introvertillekin ihan luonnollista. Vaikka yksinäisyyttä kaipaakin, se ei ole pidemmän päälle kenenkään mielenterveydelle hyväksi. Itse olen pesunkestävä introvertti, ja juuri siksi en voi muuttaa mihinkään peräkorpeen. En liikkuisi sieltä mihinkään ihmisten ilmoille ja tulisin ensin epäluuloiseksi ja sitten ilkeäksi ja kärttyisäksi, jonka jälkeen syrjäytyisin lopullisesti ja siirtyisin vauvalta ylikselle. Minun on pakko asua ihmisten lähellä ja saada pakotetut ihmiskontaktiannokseni, koska vapaaehtoisesti en tule niitä hankkineeksi.

Vierailija kirjoitti:

En usko että se menee ihan noin. Olen ekstrovertti ja erittäin sosiaalinen ja pidetty töissä, mutta vapa-ajalla yksin ja itsekseni ja oikastaan koskaan ei ole ollut ystäviä. Syy on vaikea lapsuus, mt-ongelmaiset väkivaltaiset vanhemmat joiden takia ei voinut pyytää kavereita kylään tai olla kavereilla.

Enemmän vaikuttaa lapsuus kuin se introvertti/ekstrovertti akseli. Moni hirveän väkivalta /kaltoinkohtelulapsuuden kokenut on oikeastaan koko elämän yksin, ei siksi ettei olisi kiva persoona vaan siksi että sellaisen jälkeen ei vaan luota keneenkään.

Juuri näin. Hyvin kirjoitettu. Monilla ihmisillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten kokonaisvaltaista pelkoa, tuskaa ja henkistä kipua lapsi voikaan kokea. Ilman, että kukaan perheen ulkopuolinen siitä mitään tietää. On aivan eri asia lukea tai opiskella asiaa kuin kokea se. Vaarallisin tai vaikein tilanne ei aina ole se josta lähtee eniten ääntä. Hiljainen pelko ja kauhu voi olla vieläkin kamalampaa. 

Lapsista huomaa persoonallisuuserot kaikkein helpoiten. Jos ekstrovertin lapsen kanssa menee leikkipuistoon, jossa leikkii vieraita lapsia, hänen on vaikea olla menemättä seuraan. Katse kääntyy koko ajan muihin ja vähintäänkin vaivihkaa yritetään kiinnittää muiden huomio. Toiset lapset ovat magneetteja, jotka häiritsevät keskittymistä muuhun kuin yhteiseen tekemiseen.

Introvertti taas keskittyy omiin puuhiinsa tai korkeintaan mukanaan olevaan aikuiseen kuin muita ei paikalla olisikaan, eikä halua yhdistää leikkejä. Arkuus tai ujous ei välttämättä liity asiaan mitenkään. Eikä sosiaalinen luonne tietenkään takaa sosiaalisia taitoja.

Useimmat toki sijoittuvat johonkin välimaastoon niin, että yhteisleikit ovat tervetulleita, mutta erikseenkin viihtyy. Ja luulen tuon olevan totta, että äärimmäisen ekstrovertit ovat harvinaisempia. 

Luulisin, että toisinpäin. Introvertiys on vähemmän hävettävä vaiva kuin tahaton yksinäisyys, koska siihen edelleen liittyy voimakas leima.

Miksi siinä, että kertoo olevansa introvertti olisi jotakin uskaltamista? Ja millä tavalla introverttius on vaiva..?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen itkevien ekstroverttien kokoontumisajot täällä on tänään?

Eiköhän suurin osa ihmisistä ole ambivertteja, joilla on sekä ekstroverttien että introverttien ominaisuuksia. Jos on vilkas, ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis sosiaalisissa tilanteissa, ei tarkoita sitä etteikö sama ihminen viihtyisi hyvin omissa oloissaan ja toimisi usein hyvin asiakeskeisesti. Esimerkiksi usein parasta huumoria on tilannekomiikka, jossa kommentoidaan onnistuneesti huvittavaa asiaa eikä suinkaan kerrota juurta jaksaen jotain vanhaa puujalkavitsiä tai yritetä vääntää joka asiasta kaksimielisyyttä.