Sairastuin vakavasti ja monet asiat menettivät täysin merkityksensä - onko tämä normaalia?
Olen kolmekymppinen ja sairastuin vakavasti. Sairaus on pysyvä, eikä sitä voi parantaa. Elinajanodote on sairauden vuoksi lyhentynyt. Sairaus rajoittaa merkittävästi elämääni, enkä voi tehdä kaikkia asioita, joihin terve ikäiseni pystyy. En nyt tässä halua sen tarkemmin avata, mistä sairaudesta on kyse, kun se ei ole viestin kannalta olennaista.
Sairastumisen myötä monet asiat ovat menettäneet täysin merkityksensä. Aiemmin kriiseilin mm. yksinäisyyttä, ikäviä asioita töissä ja muuta vastaavaa. Enää minua ei vaivaa, vaikka elämässä ei ole enää juurikaan ystävyyssuhteita. Töiden suhteen teen perusasiat, mutta enää ei kiinnosta rehkiä tai tavoitella ylennystä. Enää ei kiinnosta, pukeudunko trendikkäästi, vaan kuljen mukavissa vaatteissa. Shoppailu ei kiinnosta, en kaipaa uusia vaatteita, tavaroita tai muuta. Kun kuuntelen sivusta monien ikäisteni keskusteluja kaikesta pintapuolisesta, tuntuvat nuo asiat todella kaukaisilta. Oikeastaan ainut asia, mikä minua enää kiinnostaa, on terveydentilastani huolehtiminen (riittävä uni, ravinto ja liikunta) sekä aika puolisoni, lapseni, vanhempieni ja parin ystäväni kanssa.
En koe olevani masentunut, mutta monilla aiemmin tärkeillä asioilla ei ole enää merkitystä. Onko tämä normaali reaktio sairastumiseen?
Ap
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
On. Olet ymmärtänyt mikä elämässä on tärkeää.
Komppaan tätä! Sairastuminen on toki kurja juttu, mutta yritä ajatella asian valoisaa puolta. Et tuhlaa elämääsi turhanpäiväisten asioiden parissa. :)
Minulle tuli samanlaiset olot sen jälkeen, kun mieheni kuoli. Ura? Yhdentekevää. Vaatteet? Ei kiinnosta. Juhlat, seuraelämä? Toistaa itseään.
Nykyään kiinnostaa vain asiat joihin suhtaudun intohimolla, kuten luontokuvaus.
Oletko ihan varma ettet oo masentunut?
Hahaha ap olet vain rasite yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Hahaha ap olet vain rasite yhteiskunnalle.
Puhu vaan itsestäsi!
Eri
Mieheni kun sai aivoveren vuodon ( jäi onneksi eloon mutta aivot vaurioituivat jonkun verran)
meni koko perheen elämä ja arvot aivan uusiksi.
Tsemppiä 🌻
Tosi hieno juttu. Menetit terveytesi, mutta sait jotain tärkeää tilalle. Olen kokenut samanlaisia tuntemuksia, mutta minun onni etten ole sairastunut. Ryhdyin yrittäjäksi ja muutin maalle riittävän syrjäiselle seudulle perheeni kanssa. Nyt olen vapaa. Pääsin irti turhanpäiväisestä kilpailusta, mikä liittyy nimenomaan maineeseen, materiaan, ulkoiseen olemukseen jne. Se on kaikki katoavaista, en jaksa juosta niiden perässä.
juu normaalia on eron jälkeen huomasin että miksi pitää painaa ylkkäriä koko ajan,lopetin hommat uudelleenkoulutin itseni ja huomasin eläväni parempaa elämää knne sairastuin itsekin tuki ja liikunta elin sairauteen ja sitä onkin sitten jatkunut kohta 20v liikaa tuli revittyä itseään muiden eteen. mutta perheen elatus oli silloin tärkeää.
nykyään sp rahoilla kittuutelen
Vierailija kirjoitti:
Hahaha ap olet vain rasite yhteiskunnalle.
Sitä suu puhuu mitä sydän on täynnä
Otan osaa pahaan oloosi 💔
Vierailija kirjoitti:
Hahaha ap olet vain rasite yhteiskunnalle.
Tuollaiset kuin sinä ovat niitä asioita joilla ei enää ole merkitystä.
Minä olen aina ajatellut noin, mutta tiennyt jo kauan että olen "vanha sielu"
On normaalia. Jos parannut kuten minä, et koe enää asioita yhtä merkityksellisinä vaikka sen pitäisi mennä juuri päinvastoin.
Niin mullekin kävi, muttei siksi etten enää halunnut niitä vaan siksi etten pystynyt, ja lopulta oli pakko antaa periksi.
Veikkaanpa, että on normaalia, jos tuon tyylinen elämän muutos laittaa asioita uudenlaiseen tärkeysjärjestykseen.
Vierailija kirjoitti:
Niin mullekin kävi, muttei siksi etten enää halunnut niitä vaan siksi etten pystynyt, ja lopulta oli pakko antaa periksi.
Sama. Oli pakko luopua asioista, halusin tai en. Sairaus päätti puolestani esimerkiksi perheen lapsiluvun jäävän tähän ja urahaaveet meni viemäristä alas. Kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä mitä vielä on.
On. Olet ymmärtänyt mikä elämässä on tärkeää.