Epänormaalista kodista peräisin olevana ärsyttää ihmisten ihmettelyt

Nämä ihmettelijät tulevat itsekin epänormaalista kodista, jossa ei ole opetettu suhtautumaan muihin arvokkaasti. 

Olen pahoillani ap ja ymmärrän sinua. Olen itsekin tunnekylmästä ja käytöstavat omaamattomasta perheestä ja tein ison työn opetellakseni aikuiseksi tultuani esimerkiksi käyttäytymään kuten kuuluu. Olen ollut aina tarkkailija, hiljainen kuuntelija, joka vasta nelikymppisenä on päässyt ujoudestaan eroon. Parisuhteissa en ole onnistunut koskaan myöskään, ei siksi, etten jo osaisi hoitaa kotia tai että käytöstäni moitittaisiin yleisellä tasolla, mutta olen hankala luonne, joka ei voi uskoa kenenkään haluavan itselleen hyvää, koska omat vanhemmatkaan eivät rakastaneet lapsena eivätkä aikuisenakaan ole olleet asioistani millään tapaa kiinnostuneita. Uskon, että huono lapsuus jättää aina jollain tavalla ihmiseen jälkensä ja sen kanssa saa tehdä töitä loppuelämänsä päästäkseen sille tasolle, jolla muut ovat olleet jo aikuisiksi kasvaessaan. Toisaalta "muut" eivät lopulta ole sama kuin kaikki, ongelmaisia perheitä on Suomessa paljon myös ns paremmissa piireissä.

Olen vastannut etteivät nämä asiat kiinnostaneet narkomaania ja mielisairasta itseäänkään, miten he niitä olisivat vielä muillekin opettaneet. Ovat menneet suut suppuun.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap ja ymmärrän sinua. Olen itsekin tunnekylmästä ja käytöstavat omaamattomasta perheestä ja tein ison työn opetellakseni aikuiseksi tultuani esimerkiksi käyttäytymään kuten kuuluu. Olen ollut aina tarkkailija, hiljainen kuuntelija, joka vasta nelikymppisenä on päässyt ujoudestaan eroon. Parisuhteissa en ole onnistunut koskaan myöskään, ei siksi, etten jo osaisi hoitaa kotia tai että käytöstäni moitittaisiin yleisellä tasolla, mutta olen hankala luonne, joka ei voi uskoa kenenkään haluavan itselleen hyvää, koska omat vanhemmatkaan eivät rakastaneet lapsena eivätkä aikuisenakaan ole olleet asioistani millään tapaa kiinnostuneita. Uskon, että huono lapsuus jättää aina jollain tavalla ihmiseen jälkensä ja sen kanssa saa tehdä töitä loppuelämänsä päästäkseen sille tasolle, jolla muut ovat olleet jo aikuisiksi kasvaessaan. Toisaalta "muut" eivät lopulta ole sama kuin kaikki, ongelmaisia perheitä on Suomessa paljon myös ns paremmissa piireissä.

Tuo on ihan totta, että dynamiikaltaan häiriintyneitä ja ongelmallisia perheitä löytyy Suomesta vaikka kuinka paljon. Ylempiluokkaiset vain osaavat ja jaksavat pitää kulisseja paremmin pystyssä. Kyllä aloittajan kuvailema "miks oot tommonen" ja "miks teet ton noin" -taivastelu kielii myös siitä, ettei niiden laukoja ole itsekään normaalisti aikuiseksi kasvanut. Lapsi ihmettelee luonnostaan kaikkea erilaista mutta aikuisella tulisi olla jo sen verran laajempi perspektiivi, ettei kaikkea tarvitsisi taivastella ja töksäytellä päin näköä.

Jos olet tekemisissä liikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka arvostelevat mitä et osaa pysy heistä kaukana. Jokaikinen meistä joutuu opettelemaan aina jotakin isenäistyessään ja omaa elämäänsä rakentaessaan.

Olen suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka vanhemmat ovat tehneet hänen eteensä aivan kaiken. Hän ei siksi osaa oikein mitään. Hän valitsee mieluummin passiivisen asenteen kuin uskaltaisi itse kokeilla. Hän on älykäs, hyvä keskustelija, mutta sekin johtuu siitä, ettei hänen vanhempansa osaa keskustella mistään ja puolisoni sai rauhassa kehittää sitä puolta itsessään. 

Joten opettele sinä ihan rauhassa. Se kuka sinua aidosti rakastaa ja välittää on kärsivällinen antaen sinulle aikaa opetella.  Muuten ohita ne arvostelijat. Kuten vanha kansa sanoi kukaan ei ole seppä syntyessään. Tai me emme valitse vanhempiamme.

Minä olen myös ongelmaisesta perheestä. Nyt neljääkymppiä lähestyessä olen vasta alkanut ymmärtää, mistä kaikki ongelmani johtuvat.

Kyllä minunkin puoliso ihmettelee kun en osaa mitään. Minä sitten ihan suoraan pyydän miestäni opettamaan, miten asiat kuuluu tehdä. Ja sitten ne tehdään hänen tavallaan oikein. Joskus katson opetusvideoita YouTubesta.

Äitini ei opettanut minulle mitään kodinhoidosta. Me emme myöskään kyläilleet, emme käyneet hotelleissa, ravintoloissa, matkoilla. En käynyt lapsena edes koskaan kampaajalla. Kaikki asiat on pitänyt itse opetella ja moni asia tuntuu tosi vaikealta, vaikka parhaani yritän. Puolisoni onneksi tukee ja ymmärtää enimmäkseen. Pahinta on, että tuli hankittua lapsia, ja välillä tuntuu etten oikein osaa olla äiti ja huolehtia asioista. Yritän kuitenkin parhaani.

Ystävyyssuhteet minulta ei ole koskaan sujuneet enkä enää edes jaksa yrittää. Olen jotenkin totaalisen vääränlainen. Olen ujo ja hitaasti lämpeävä. En uskalla jutella vieraille ihmisille. En halua käydä missään missä voisin tavata ihmisiä.

Kehitä itsetuntoasi niin et välitä muiden sanomisista.

Ei se välttämättä ole tarkoitettu paheksunnaksi ja arvosteluksi, voi olla ihan vaan ihmettelyä.

Erittäin hieno ja tärkeä aloitus! Jotain tuollaista erilaisissa asioissa on monen taustassa ja elämässä. Ne jotka innokkaimmin "tietävät ja osaavat" ns. Hyvää perusarkea ja arvostelevat ehkä muita sillä alueella, saattavat olla epävarmoja ja osaamattomia monessa asiassa. Kaikki eivät tätä tietoisesti huomaa, mutta siitä voivat kertoa vaikeus liikkua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kiihkeä puolustautuvuus, kun omaa pätemistä kyseenalaistetaan. Kaikki olisivat siis myötätuntoisen suhtautumisen tarpeessa.