Miltä ahdistuneisuus tuntuu? Olinko ahdistunut vai mitä tuo oli?
Muutama vuosi sitten oli rankkaa aikaa elämässäni, kaksi lähiomaista kuoli yllättäen muutaman viikon välein, siitä muutama kuukausi niin olin vähän vakavammassa auto-onnettomuudessa puolison kanssa, puolisoni loukkaantui vakavammin. Muutaman kuukauden oli epävarmaa miten ja mihin kuntoon hän hän toipuu. Muistan tuosta ajasta aika huonosti mitään mutta mieleen on jäänyt sellainen hetki kun oli ihan ns. tavallinen ilta (niin tavallinen kuin tuossa kohtaa voi olla) ja oltiin käymässä illalla nukkumaan.
Nukkuminen oli muutenkin vaikeaa ja heräilin jatkuvasti mutta sinä iltana muistan kun olo oli koko ajan sellainen että pelkäsin. En tiedä mitä pelkäsin mutta kropassa oli koko ajan sellainen levoton epämääräinen tunne että jotain kamalaa tapahtuu ihan pian. Sanoin sen ääneenkin puolisolle. Tuo toistui myöhemminkin mutta ei noin vahvana.
Jälkeenpäin olen ajatellut että olisi ollut varmaan ihan paikallaan käydä jonkun ammattiauttajan puheilla, sellaista tarjottiinkin mutta en silloin tunnistanut yhtään itsessäni että olisi jotain vialla ja kieltäydyin.
Osaako joku arvioida että mitä tuo oli? Paniikkikohtauksista olen lukenut mutta niissä mitä olen lukenut on vaikeuksia hengittää, pyörryttää yms ja sellaista en kokenut. Pelotti vaan ihan sairaasti ilman varsinaista syytä.
Minulla ahdistus on juurikin enempi fyysinen tuntemus kuin masennus. Minulla oli päällä tuo tila 10 vuotta, nyt helpottanut hieman mutta ei silti olo normaali. Ei voi rentoutua, ei voi hellittää, jotain kamalaa kohta kuitenkin tapahtuu. Stressihormoni kiertää kehossa niin että tuntuu. Tiedän että minulla ei enää koskaan tule olemaan normaali olo, elämäni on muuttunut niin paljon.
Opamoxilla saan unta.