Miten kuntoutua psykoosista?

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti, en usko tähän diagnoosiin. Ja pelkään psykiatreja, oikeasti pelkään heitä henkeni puolesta.

Esim. Minulle he ajattelivat, että parasta hoitoa on raskas psykiatrinen hoito, ja voinnin seuranta erikoissairaanhoidossa psykoosin varalta. Mahdollisesti ennakoiva raskas lääkitys, jolla on niin kovat haitat, etten pysty edes kävelemään.

Ja samaan aikaan olen kuumeessa ja kipeä, ahdistunut, masentunut, pelokas, uneton?

No arvaa olenko tämän jälkeen x1000000 ahdistuneempi, pelokkaampi ja vetäytynyt.

Kadun niin paljon, että jalallani astuin mihinkään psykiatrian laitokseen, vaikken ikinä sinne vapaaehtoisena tai halukkaana mennytkään. Vaan 20v. Naiivina ja toiveikkaana luulin, että sitten ehkä syy mm. kuukausien kuumeeseeni ja hengitysvaikeuksiini selvitetään?

Myös äitini sanoi, kun soitin hänelle peloissani monesti psykiatriselta osastolta Peijaksen sairaalassa, että sinähän olet sairaalassa, ei sinulla ole hätää???

Öö se BB-Nino just kuoli psykiatrian osastolla?

Ei näihin voi oikein ulkopuoliset sanoa mitään. Saatat olla täysin harhainen, ja pelkäät koska olet psykoosissa, sekä tämän lisäksi kieltäytynyt lääkityksestä. Tuossa on se kaava jolla psykoosin saa niinkin pahaksi ettei siitä enää toivu. Monella psyk potilaalla selvitellään fyyisisä juttuja vuosien ajan, ihan vain siksikin että se saattaa auttaa oman tilan ymmärtämisessä, mutta silti on porukkaa joiden mielestä matoja on ihon alla, ihan totta on, lääkärit vain eivät tajua sitä vaan haluavat hoitaa nitä matoja raskaalla psyk lääkityksellä...

Noh tiedät varmasti itsekin että sairaudentunnottomuus on yksi psykoosin oireista. Tiedän ettei mielenterveyspalvelut ja hoito ole aina priimaa, mutta moni psykoottinen on vaaraksi jos ei toisilleen niin ainakin itselleen ja silloin laitosjakso ja kunnon lääkitys on se millä elämä saadaan takaisin raiteilleen.

Kyseenalaistaisin hieman ajatuksia perheenperustamisesta, ainakin jos psykoosikaudet ovat tapahtuneet vielä melko lähimenneisyydessä. Raskaus on hormonaalisesti suuri tapahtuma ja lääkitysvaihtoehdot rajallisemmat ja pieni lapsi valvottaa käytännössä aina enemmän tai vähemmän. Nuo ovat kaikki riskitekijöitä psykoosin uusiutumiselle. Toisekseen, psykoositaipumus periytyy joten pidän itse eettisesti kyseenalaisena hankkia lapsi tilanteessa jossa geneettinen riski saada vakava sairaus on tiedossa ja jossa huoltajan kyky huolehtia lapsesta on mahdollisesti vaakalaudalla. Puhumattakaan siitä että jos koulunkäynti ja vakityö ei onnistu sairauden vuoksi, ei lapsenkasvattaminen ole sen helpompaa.

Haluan alleviivata että en sano tätä pahalla vaan olen itsekin valinnut jäädä lapsettomaksi näistä samoista syistä (geneettinen painolasti ja riski sekä epävakaa taloudellinen tilanne).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 2 vuotta enemmän tai vähemmän psykoottinen. Ilman leptejä kävin koko homman läpi. Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvä ravitsemus ja jatkuva terapiatuki. Psykofyysinen terapia oli hyvä perus keskusteluterapian rinnalla. Kannattaa tehdä paljon kivoja asioita. Joka päivä joku kiva asia, vaikka lautapelin pelaaminen. Tee asioita todella hissuksiin. Kun alkaa tuntua siltä, että pystyt opiskelemaan niin tee vain pari kivaa kurssia. Älä vaadi itseltäsi mitään ihmeellistä vaan teet vain voimavarojen mukaan. Yhteiskunnan vaatimuksista ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Mulla ei ole ollut pään kanssa ongelmia vuosiin. Valmistuin psykoosin jälkeen ja olen ollut normaalisti työelämässä muutaman vuoden ja sain lapsenkin. Koko parantumisprosessiin meni 2 vuotta, jonka jälkeen aloin opiskelemaan aivan hissun kissun. Opiskelin pari vuotta tehden ihan vain muutaman kurssin ja sitten jaksoin ihan normitahtia opiskella.

Kiitos hyvistä vinkeistä! On tosi hienoa se miten hyvin olet parantunut. Minkälaisia psykoosioireita sinulla oli ja mitä teet työksesi? Ap

Psykoosi lähti liikkeelle vakavasta unettomuudesta ja oli siellä muutakin tietty taustalla. En enää oikein muista mitä oireita oli. Perus pöpöjä täysin sekoja ajatuksia ja halusin tappaa itseni 24/7. Harhailin pitkin metsiä yöllä ja semmosta. Olen erityisopettaja. Aika hektinen ja paineinenkin työ ja ihan hyvin jaksan tehdä sitä.

Suo anteeksi jos epäilen turhaan, mutta kahden vuoden pituisen psykoosin jälkeen erityisopettajaksi päätyminen tuntuu aika uskomattomalta. Ehkä sinulla oli lieväoireinen psykoosi tai jotain sinne päin. Eikö kukaan huomannut psykoosia ja toimittanut sinua hoitoon? Itsellä kävi niin, että läheiset toimittivat minut hoitoon, koska he huomasivat, että olen täysin sekaisin. Ja hyvä niin että toimittivat, koska en olisi pärjännyt muuten. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni. Kokemuksena psykoosi oli aivan hirveä, kuin helvetti maan päällä. Siksi olen kiitollinen lääkkeistä, jotka pitävät psykoosin poissa. En usko että minusta olisi siihen että kävisin psykoosin jotenkin läpi ilman lääkkeitä. Ne psykoositilat on olleet ihan liian tuskallisia. Luultavasti psykoosi myös vaurioittaa aivoja, jos se jatkuu pitemmän aikaa. Tämäkin tosin voi olla yksilöllistä ja riippua myös psykoositilan syvyydestä. Ap

En ensin ajatellut vastaavani mitään, mutta antaa nyt mennä. Kun psykoosi napsahti päälle olin vanhempieni hoidossa hetken, jotka yrittivät saada minulle apua. Yritin tappaa itseni ja sairaalasta sitten kippasivat suljetulle hetkeksi. Siellä alotettiin muutama neurolepti, mutta päästivät ulos jo viikon päästä. En syönyt kuin sen viikon leptejä. Yksityisessä hoitokodissa mun psykoosi hoidettiin ilman lääkkeitä psykososiaalisella tuella. Joka päivä oli keskusteluja ja pari kertaa viikossa psykofyysinen terapia. Psykoosissa olevan kanssahan ne keskustelut on sitä, että yritetään ohjata ajatuksia harhoista pois. Oli myös neuropsykiatrista valmennusta. Olin tämän kahden vuoden aikana välillä enemmän psykoottinen ja välillä vähemmän. Mitään vaurioita ei ole aivoihin tullut kun aivot ovat plastiset ja niitä voi kuntouttaa. Lue Mad in Finlandin sivuilta Tapio Gauffinin kertomus kuntoutumisesta. Tapio oli vuosia psyk.sairaalassa ja ns. toivoton tapaus. Nykyään hän on valtiotieteiden maisteri ja töissä THL:ssä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 2 vuotta enemmän tai vähemmän psykoottinen. Ilman leptejä kävin koko homman läpi. Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvä ravitsemus ja jatkuva terapiatuki. Psykofyysinen terapia oli hyvä perus keskusteluterapian rinnalla. Kannattaa tehdä paljon kivoja asioita. Joka päivä joku kiva asia, vaikka lautapelin pelaaminen. Tee asioita todella hissuksiin. Kun alkaa tuntua siltä, että pystyt opiskelemaan niin tee vain pari kivaa kurssia. Älä vaadi itseltäsi mitään ihmeellistä vaan teet vain voimavarojen mukaan. Yhteiskunnan vaatimuksista ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Mulla ei ole ollut pään kanssa ongelmia vuosiin. Valmistuin psykoosin jälkeen ja olen ollut normaalisti työelämässä muutaman vuoden ja sain lapsenkin. Koko parantumisprosessiin meni 2 vuotta, jonka jälkeen aloin opiskelemaan aivan hissun kissun. Opiskelin pari vuotta tehden ihan vain muutaman kurssin ja sitten jaksoin ihan normitahtia opiskella.

Kiitos hyvistä vinkeistä! On tosi hienoa se miten hyvin olet parantunut. Minkälaisia psykoosioireita sinulla oli ja mitä teet työksesi? Ap

Psykoosi lähti liikkeelle vakavasta unettomuudesta ja oli siellä muutakin tietty taustalla. En enää oikein muista mitä oireita oli. Perus pöpöjä täysin sekoja ajatuksia ja halusin tappaa itseni 24/7. Harhailin pitkin metsiä yöllä ja semmosta. Olen erityisopettaja. Aika hektinen ja paineinenkin työ ja ihan hyvin jaksan tehdä sitä.

Suo anteeksi jos epäilen turhaan, mutta kahden vuoden pituisen psykoosin jälkeen erityisopettajaksi päätyminen tuntuu aika uskomattomalta. Ehkä sinulla oli lieväoireinen psykoosi tai jotain sinne päin. Eikö kukaan huomannut psykoosia ja toimittanut sinua hoitoon? Itsellä kävi niin, että läheiset toimittivat minut hoitoon, koska he huomasivat, että olen täysin sekaisin. Ja hyvä niin että toimittivat, koska en olisi pärjännyt muuten. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni. Kokemuksena psykoosi oli aivan hirveä, kuin helvetti maan päällä. Siksi olen kiitollinen lääkkeistä, jotka pitävät psykoosin poissa. En usko että minusta olisi siihen että kävisin psykoosin jotenkin läpi ilman lääkkeitä. Ne psykoositilat on olleet ihan liian tuskallisia. Luultavasti psykoosi myös vaurioittaa aivoja, jos se jatkuu pitemmän aikaa. Tämäkin tosin voi olla yksilöllistä ja riippua myös psykoositilan syvyydestä. Ap

En ensin ajatellut vastaavani mitään, mutta antaa nyt mennä. Kun psykoosi napsahti päälle olin vanhempieni hoidossa hetken, jotka yrittivät saada minulle apua. Yritin tappaa itseni ja sairaalasta sitten kippasivat suljetulle hetkeksi. Siellä alotettiin muutama neurolepti, mutta päästivät ulos jo viikon päästä. En syönyt kuin sen viikon leptejä. Yksityisessä hoitokodissa mun psykoosi hoidettiin ilman lääkkeitä psykososiaalisella tuella. Joka päivä oli keskusteluja ja pari kertaa viikossa psykofyysinen terapia. Psykoosissa olevan kanssahan ne keskustelut on sitä, että yritetään ohjata ajatuksia harhoista pois. Oli myös neuropsykiatrista valmennusta. Olin tämän kahden vuoden aikana välillä enemmän psykoottinen ja välillä vähemmän. Mitään vaurioita ei ole aivoihin tullut kun aivot ovat plastiset ja niitä voi kuntouttaa. Lue Mad in Finlandin sivuilta Tapio Gauffinin kertomus kuntoutumisesta. Tapio oli vuosia psyk.sairaalassa ja ns. toivoton tapaus. Nykyään hän on valtiotieteiden maisteri ja töissä THL:ssä

Jatkan vielä, että eihän johonkin ammattiin soveltuvuus tai siinä pärjääminen välttämättä liity mielenterveyteen mitenkään. Toisista ei ole opettajaksi tai lääkäriksi, vaikka mielenterveys ei olisi koskaan horjunut. Se on kiinni yksilön muista ominaisuuksista. Kaikki eivät parane psykoosista koskaan ja toiset kuntoutuvat 100%. Itse ainakin tiedän missä rajani menevät enkä haali liikaa töitä ja harrastuksia. Mitään mielenterveysongelmia ei ole olleet vuosiin. Omasta psykoosista on siis jo aikaa ja parisuhde aloitettu ja perhe perustettu kun olen ollut vuosia täysin kunnossa.

Ainakin yleisellä tasolla, ja tämä on 100% fakta, vältyt suurimmista ja vakavimmista psykooseista sillä kun et lue Hesaria ja Ylettä.

Suurin osa ihmisistä ovat tietämättään massaformaation vaikutuksessa eli kestopsykoosissa.

En tiedä miten tuollaisen ongelman kanssa pitäisi elää. Stressi varmaan kannattaa minimoida ja hyväksyä itselleen hyvin matalat tavoitteet elämälle.

Sen kuitenkin haluaisin sanoa, että jos on tällaisia psykiatrisia ongelmia, lapsista haaveileminen ei ehkä ole paras mahdollinen idea. Lapset kärsivät helposti valtavasti perheessä, jossa on vanhemmilla mielenterveyden kanssa haasteita. Kyse ei ole enää silloin yhden ihmisen kärsimyksestä, vaan useamman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 2 vuotta enemmän tai vähemmän psykoottinen. Ilman leptejä kävin koko homman läpi. Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvä ravitsemus ja jatkuva terapiatuki. Psykofyysinen terapia oli hyvä perus keskusteluterapian rinnalla. Kannattaa tehdä paljon kivoja asioita. Joka päivä joku kiva asia, vaikka lautapelin pelaaminen. Tee asioita todella hissuksiin. Kun alkaa tuntua siltä, että pystyt opiskelemaan niin tee vain pari kivaa kurssia. Älä vaadi itseltäsi mitään ihmeellistä vaan teet vain voimavarojen mukaan. Yhteiskunnan vaatimuksista ei tarvitse välittää tuon taivaallista. Mulla ei ole ollut pään kanssa ongelmia vuosiin. Valmistuin psykoosin jälkeen ja olen ollut normaalisti työelämässä muutaman vuoden ja sain lapsenkin. Koko parantumisprosessiin meni 2 vuotta, jonka jälkeen aloin opiskelemaan aivan hissun kissun. Opiskelin pari vuotta tehden ihan vain muutaman kurssin ja sitten jaksoin ihan normitahtia opiskella.

Kiitos hyvistä vinkeistä! On tosi hienoa se miten hyvin olet parantunut. Minkälaisia psykoosioireita sinulla oli ja mitä teet työksesi? Ap

Psykoosi lähti liikkeelle vakavasta unettomuudesta ja oli siellä muutakin tietty taustalla. En enää oikein muista mitä oireita oli. Perus pöpöjä täysin sekoja ajatuksia ja halusin tappaa itseni 24/7. Harhailin pitkin metsiä yöllä ja semmosta. Olen erityisopettaja. Aika hektinen ja paineinenkin työ ja ihan hyvin jaksan tehdä sitä.

Suo anteeksi jos epäilen turhaan, mutta kahden vuoden pituisen psykoosin jälkeen erityisopettajaksi päätyminen tuntuu aika uskomattomalta. Ehkä sinulla oli lieväoireinen psykoosi tai jotain sinne päin. Eikö kukaan huomannut psykoosia ja toimittanut sinua hoitoon? Itsellä kävi niin, että läheiset toimittivat minut hoitoon, koska he huomasivat, että olen täysin sekaisin. Ja hyvä niin että toimittivat, koska en olisi pärjännyt muuten. En olisi pystynyt huolehtimaan itsestäni. Kokemuksena psykoosi oli aivan hirveä, kuin helvetti maan päällä. Siksi olen kiitollinen lääkkeistä, jotka pitävät psykoosin poissa. En usko että minusta olisi siihen että kävisin psykoosin jotenkin läpi ilman lääkkeitä. Ne psykoositilat on olleet ihan liian tuskallisia. Luultavasti psykoosi myös vaurioittaa aivoja, jos se jatkuu pitemmän aikaa. Tämäkin tosin voi olla yksilöllistä ja riippua myös psykoositilan syvyydestä. Ap

En ensin ajatellut vastaavani mitään, mutta antaa nyt mennä. Kun psykoosi napsahti päälle olin vanhempieni hoidossa hetken, jotka yrittivät saada minulle apua. Yritin tappaa itseni ja sairaalasta sitten kippasivat suljetulle hetkeksi. Siellä alotettiin muutama neurolepti, mutta päästivät ulos jo viikon päästä. En syönyt kuin sen viikon leptejä. Yksityisessä hoitokodissa mun psykoosi hoidettiin ilman lääkkeitä psykososiaalisella tuella. Joka päivä oli keskusteluja ja pari kertaa viikossa psykofyysinen terapia. Psykoosissa olevan kanssahan ne keskustelut on sitä, että yritetään ohjata ajatuksia harhoista pois. Oli myös neuropsykiatrista valmennusta. Olin tämän kahden vuoden aikana välillä enemmän psykoottinen ja välillä vähemmän. Mitään vaurioita ei ole aivoihin tullut kun aivot ovat plastiset ja niitä voi kuntouttaa. Lue Mad in Finlandin sivuilta Tapio Gauffinin kertomus kuntoutumisesta. Tapio oli vuosia psyk.sairaalassa ja ns. toivoton tapaus. Nykyään hän on valtiotieteiden maisteri ja töissä THL:ssä

Jatkan vielä, että eihän johonkin ammattiin soveltuvuus tai siinä pärjääminen välttämättä liity mielenterveyteen mitenkään. Toisista ei ole opettajaksi tai lääkäriksi, vaikka mielenterveys ei olisi koskaan horjunut. Se on kiinni yksilön muista ominaisuuksista. Kaikki eivät parane psykoosista koskaan ja toiset kuntoutuvat 100%. Itse ainakin tiedän missä rajani menevät enkä haali liikaa töitä ja harrastuksia. Mitään mielenterveysongelmia ei ole olleet vuosiin. Omasta psykoosista on siis jo aikaa ja parisuhde aloitettu ja perhe perustettu kun olen ollut vuosia täysin kunnossa.

Olet varmastikin hyvä erityisopettaja, ja on tosi hienoa se miten hyvin olet toipunut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Noh tiedät varmasti itsekin että sairaudentunnottomuus on yksi psykoosin oireista. Tiedän ettei mielenterveyspalvelut ja hoito ole aina priimaa, mutta moni psykoottinen on vaaraksi jos ei toisilleen niin ainakin itselleen ja silloin laitosjakso ja kunnon lääkitys on se millä elämä saadaan takaisin raiteilleen.

Kyseenalaistaisin hieman ajatuksia perheenperustamisesta, ainakin jos psykoosikaudet ovat tapahtuneet vielä melko lähimenneisyydessä. Raskaus on hormonaalisesti suuri tapahtuma ja lääkitysvaihtoehdot rajallisemmat ja pieni lapsi valvottaa käytännössä aina enemmän tai vähemmän. Nuo ovat kaikki riskitekijöitä psykoosin uusiutumiselle. Toisekseen, psykoositaipumus periytyy joten pidän itse eettisesti kyseenalaisena hankkia lapsi tilanteessa jossa geneettinen riski saada vakava sairaus on tiedossa ja jossa huoltajan kyky huolehtia lapsesta on mahdollisesti vaakalaudalla. Puhumattakaan siitä että jos koulunkäynti ja vakityö ei onnistu sairauden vuoksi, ei lapsenkasvattaminen ole sen helpompaa.

Haluan alleviivata että en sano tätä pahalla vaan olen itsekin valinnut jäädä lapsettomaksi näistä samoista syistä (geneettinen painolasti ja riski sekä epävakaa taloudellinen tilanne).

Lääkäreiden mielestä minulla on erinomainen sairaudentunto. Olen myös aina syönyt lääkkeeni "kiltisti", enkä ole osastohoitoakaan vastustanut. Ymmärrän hyvin sen, että olen sairas, vaikkakin sen ajatteleminen aiheuttaa tuskaa. Muutoin sinulla oli ihan hyviä pointteja tuohon lapsenhankintaan liittyen. Olen itsekin pohtinut ihan samoja asioita. Jaksaisinko hoitaa lasta, rehellisesti sanottuna en tiedä. Sairauden periytyminen pelottaa myös. Ehkä kaikista eniten huolettaa se, että millä tavalla neuroleptilääkitys vaikuttaisi raskausaikana sikiön aivojen kehitykseen. Ilman neurolepteja tuskin pystyisin olemaan ainakaan koko raskausaikaa. Sen takia olen kallistumassa sille kannalle, että en hanki lapsia. Koen siitä surua paitsi omasta myös vanhempien puolesta, koska olen ainoa lapsi, ja jos en saa lapsia, ei vanhemmistani tule koskaan isovanhempia. Lapsettomuus tuo sellaisen olon, että on täysin epäonnistunut elämässä. Sitten kun vanhempani kuolevat, minä jään täysin yksin. Olen myös sukupolvien ketjun päätepysäkki.