Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä tehdä valehtelevan, ongelmakäytöksisen lapsen kanssa?

Vierailija
23.05.2023 |

Lapsi valehtelee ihan kaikesta, pienistä ja isoista asioista. Jää päivittäin kiinni joko sääntöjen rikkomisesta tai valehtelemisesta, eikä mikään auta käytökseen. Rangaistukset tai suuttuminen ei auta, mutta ei myöskään kiltisti ohjaaminen, perusteleminen tai juttelu. Lapsi pyytää anteeksi ja sanoo, ettei tee enää, mutta saattaa rikkoa oman lupauksensa jo samana päivänä. Valehtelee myös ihan viimeiseen asti asioista. Vaikka tietäisin jo totuuden ja lapsi olisi jo jäänyt kiinni valheesta, niin lapsi keksii vain uusia valheita.

Nyt viime aikoina mukaan on tullut myös muuta ongelmakäytöstä. Lapsi on jäänyt kiinni varastamisesta, toisten tavaroiden tahallaan tuhoamisesta ja eläinten tahallaan vahingoittamisesta. Myös koulusta tulee palautetta siitä, että lapsi häiritsee jatkuvasti oppitunteja eikä noudata sääntöjä.

En jaksa enää uskoa lapsesta hyvää tai että asiat olisivat vahinkoja. Minua pelottaa jättää lasta ilman valvontaa, koska mihinkään sovittuun tai sanottuun ei voi luottaa ja lapsi varastaa, tuhoaa tavaroita ja kiusaa lemmikkejä. Mitä teen? Kyseessä 8-vuotias.

Kommentit (54)

Vierailija
1/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hakisin apua lastensuojelun kautta. Lapsi oireilee jostakin!

Vierailija
2/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sillä esim adhd, lääkärille?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä esim adhd, lääkärille?

Ei ole diagnooseja. Terveydenhoitajan mielestä lapsi on normaali, mutta hiukan kypsymätön ikäisekseen. Tosin koulussa ei tiedetä kaikista meidän ongelmista kotona. :/

ap

Vierailija
4/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä ongelmia on kotona? Siis muita kuin lapsen oireilu.

Siis tarkoitin esimerkiksi tuota jatkuvaa valehtelua, joka koulussa ei ole tullut ilmi. Ollaan aika tavallinen perhe muuten, mutta lapsen jatkuva huono käytös kiristää kotona ilmapiiriä. Kivan yhteisen tekemisen järjestäminen ei enää onnistu, koska joku on aina pahalla mielellä lapsen käytöksen takia tai lapsi rikkoo taas koko ajan sääntöjä.

ap

Vierailija
5/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ensin etsitään tahallaan vahingoitetuille  eläimille uusi koti. Sitten etsitään lapselle ammattiapua. Ota yhteys vaikka kouluterveydenhoitoon ja kerro aikuisten kesken nekin asiat, joista koulussa ei vielä tiedetä.

Vierailija
6/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hakisin apua lastensuojelun kautta. Lapsi oireilee jostakin!

Lastensuojelusta ei saa mitään oikeaa apua. Terveydenhuolto on oikea osoite jos haluaa apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää vastatko trollille! Sairaan lapsivihatrollin provo taas kerran.

Huoh. Miksi olen sairas ja mielisairas lapsivihaaja, jos kysyn apua vaikeaan tilanteeseen lapseni kanssa? Toki on varmaan kiva, jos teillä trolli- ja provohuutelijoilla on omien(?) lastenne kanssa asiat niin hyvin, että aloitus tuntuu keksityltä.

ap

Vierailija
8/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko aloittanut aiemminkin ketjun tästä, vai onko ollut toinen samantapainen?

En ole. Haluaisitko linkata ketjun, jos sinulla on se tallessa? Jos sieltä voisi jotain omaankin tilanteeseen poimia.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota yhteys terveydenhuoltoon. Kuulostaa uhmakkuushäiriöltä.

Vierailija
10/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsuudessa esiintyvä eläinten tahallinen vahingoittaminen on aina ISO varoitusmerkki. Kun siitä kerrot terveydenhuollossa, niin luulisi löytyvän aika tutkimuksiin. 

(En viitsi edes kirjoitella tänne millaisten tapausten lapsuudesta löytyy eläinten rääkkäämistä, pidettäisiin kuitenkin provona, hakukoneella voi etsiskellä itse.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ongelmia on kotona? Siis muita kuin lapsen oireilu.

Mielisairas äiti aloituksen perusteella,

Provo on kyllä.

Mistä tiedät, että aloittaja on nainen? Voi olla myös mies, joka toivoo vastaavassa tilanteessa olevien kirjoittavan ja sitä kautta kalastelee esim. uhreja itselleen, pahoinvoivia lapsia tai nuoria?

Miten anonyymillä palstalla kalastellaan uhreja??

Joo, toivoin kyllä, jos pääsisin jonkun vastaavassa tilanteessa olleen kanssa kirjoittelemaan, koska kaipaisin tukea. Lapsen käytös tuntuu ihan kamalalta, ja itkin viimeksi eilen illalla, kun mietin, olenko minä aiheuttanut tämän jotenkin. Yritän olla lapselle kiltti, mutta takaisin saan valehtelua ja tahallista pahantekoa. Olen henkisesti ihan loppu.

En vihaa omaa lastani enkä toisten lapsia, enkä tiedä kehen minua näissä joissain kommenteissa yhdistetään. Voisitteko lopettaa kiusaamiseni, jos teillä ei ole mitään asiallista sanottavaa. Tämä tilanne on ihan tarpeeksi raskas jo muutenkin.

ap

Vierailija
12/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole normaalia. Tutkimuksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko kunnolliset perinteiset rangaistukset kokeiltu? Rangaistuksen kuuluu kirpaista aidosti.

Rangaistukset ovat traumaattinen kokemus lapselle eivätkä sitä paitsi auta mitään varsinkaan nepsylapsen kohdalla. Nepsylle ei voi pitää kuria vaan nepsy on mitä on. Kannattaa myös muistaa, että lastensuojelukaan ei katso rangaistuksia hyvällä.

Vierailija
14/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En lukenut koko ketjua.

Sanoit, että terveydenhoitaja ei tiedä teidän kaikkia ongelmia kotona. Tarkoititko lapsen käytöstä, vai muita ongelmia?

Minun lapseni oli noin 10v ihan mahdoton. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt miten kamalaa meillä kotona oli. Isä oli erittäin tiukka päällepäsmäri, minä yritin, monesti tosi kireänä kun lapset ei ymmärtäneet lopettaa ajoissa, olla isän ja lasten välissä, koittaa kieltää asioita lapsilta ennakoiden ettei isä räjähdä ja rankaise kohtuuttomasti.

Parisuhde oli surkea. Itkin monesti muka salaa pahaaoloani kun mies taas häipyi omille menoilleen jne.

Vuosien aikana lapsen meno rauhottui. Oppi kovettamaan itsensä. Vasta nyt eromme jälkeen on kertonut miten pienestä pitäen kuuli miten itkin. Vaikka luulin etteivät lapset huomaa.

Isänsä kanssa on varsin huonoissa väleissä.

Elämämme on nyt paljon tasaisempaa.

Noina pahimpina hetkinä joku teki lapsesta lastensuojeluilmoituksen. Siellä mies selitti hienosti asiat parhainpäin. Ei toki ollut kyse kotioloista, vaan vapaa-ajalla/koulussa tapahtuneesta asiasta.

Minä en ikinä puhunut kenellekkään minkälaista meillä kotona oli. En kehdannut. Enkä halunnut. Pelkäsin aivan liikaa erota.

Kerron tämän vain yhtenä esimerkkinä, mikä voi vaikuttaa lapsen käytökseen. En toki tiedä miten teillä. Ja kuten sanoin, en lukenut ketjua, tiedä vaikka siinä olisi jo asiasta keskusteltu.

Tai voihan olla kyse vaikka koulukiusaamisesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

30 jatkaa vielä. Myös minun lapseni on oppinut valehtelemaan, kiitos todella autoritaarisen isän. Kun kielletään kielletään ja aivan kohtuuttomasti rangaistaan. Ei lapsi opi ajattelemaan itse. Tottelee vanhemman läsnäollessa, ja tekee mitä tahtoo, heti kun vanhemman silmä välttää. Ja valehtelee välttääkseen rangaistuksen.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että jonkinlainen seuraamus, suhteessa tekoon on hyvä olla. Mutta ei niin, että lapsi on 2kk kotiarestissa ilman puhelinta ties minkä syyn takia.

Pienimmästäkin vastaan sanomisesta seuraa rangaistus. Jne.

Vierailija
16/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsesi oireilee jotain. Voisiko kyseessä olla:

- ilmapiiriongelmat kotona tai perhesuhteissa (uusioperhekuviot tms.)

- varhaislapsuuden lepsu kasvatus, jossa lapsi on ollut määräävä päätähti

- lapsen liiallinen pelaaminen ja väkivaltakulttuurin suurkuluttaminen

- törmääminen netissä kovaan väkivaltaan tai por*oon

- se, että lapsi ei tule kotona nähdyksi ja kuulluksi kuin silloin, kun hän valehtelee

Jotain hän oireilee. Käyttäytyminen ei ole normaalia. Kannattaa ehdottomasti hakea lapselle apua NYT perheneuvolan tai koulukuraattorin kautta. Koulukuraattori ohjaa myös perheneuvolaan.

Vierailija
17/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten kohdalla ei mielellään puhuta psykopatiasta vaikka piirteet on nähtävissä jo lapsuudessa. Lapsen kohdalla puhutaan tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn häiriöstä lapsen biologisen kypsymättömyyden vuoksi etenkin kun pienistä lapsista. Toisaalta persoonallisuushäiriödiagnoosin käyttöä kehitysiässä on perusteltu seurantatutkimusten havainnoilla, joiden mukaan lasten ja nuorten voimakkaat persoonallisuuspiirteet ennustavat melko hyvin myöhempää vastaavaa käyttäytymistä aikuisiässä. Useimmat tutkijat katsovat aikuisiän psykopatian juontuvan lapsuudessa alkavista käytöshäiriöistä. Viime vuosina on lapsuus- ja nuoruusikäisistä julkaistu eteneviä seurantatutkimuksia, joissa on osoitettu ilmiön suhteellisen vahva pysyvyys.

Psykopaattisia piirteitä omaava yksilö toisaalta reagoi keskimääräistä heikommin ärsykkeisiin, jotka ovat jännittäviä, pelottavia tai ahdistavia, ja toisaalta tarvitsee tavanomaista voimakkaampia ärsykkeitä nostaakseen epätavallisen matalaa vireystasoaan.

Vielä ei tarkalleen tiedetä, miksi ja millaisissa tilanteissa psykopaattiset piirteet kehittyvät ja vahvistuvat. Todennäköistä on, että kyseessä on monimutkainen ja vaihteleva yhdistelmä geenien ja ympäristön yhteisvaikutusta.Heikon vanhemmuuden, jota tyypillisesti kuvaavat sitoutumattomuus, välinpitämättömyys sekä epäjohdonmukainen tai poikkeavan ankara kasvatus, tiedetään ennustavan jälkeläisten eksternalisoivia häiriöitä. Myös yhteys vanhempien antisosiaalisen käyttäytymisen ja lapsen käytösongelmien välillä on hyvin dokumentoitu. Lisäksi viimeaikaiset tutkimukset ovat korostaneet sukupolvesta toiseen siirtyvää rikollisen käyttäytymisen ketjua. Psykopaattisia piirteitä omaavilla käytöshäiriöisillä lapsilla on havaittu merkitsevästi useammin jommankumman tai kummankin biologisen vanhemman antisosiaalinen persoonallisuus. 

Myös vanhempien geneettinen psykopatiapohja voi vaikuttaa lapseen kasvatustapojen kautta. Jos vanhemmilla on vaikeuksia ymmärtää lapsen tunteita ja tarpeita, he voivat siirtää psykopatian riskiä lapsilleen. Näin ympäristön aiheuttama riski voikin olla osaksi geneettistä. Jos taas lapsella on geneettinen psykopatiariski, hän on usein epäkiitollinen ja haastava kasvatettava. Vanhemmat voivat väsyä ja se vaikuttaa heidän vanhemmuuteensa. Näin olleen geneettinen taipumus vaikuttaa jälleen ympäristöön.

Psykopatiaan vaikuttavia tekijöitä lyhyesti:

Geneettinen taipumus

Lapsuusajan kaltoinkohtelu ja turvattomuus

Turvattomat kiintymyssuhteet

Traumaattiset kokemukset

Lannistavat kasvatusmenetelmät

Vierailija
18/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten psykopatia on sairaus, jolle on ominaista empatianpuute ja häpeän tai syyllisyyden tunteen puuttuminen sellaisen teon jälkeen, joka satuttaa tai manipuloi toista henkilöä. Lapsi saattaa olla psykopaatti, jos hän uhmaa yhä uudestaan sääntöjä eikä opi käyttäytymään oikein huolimatta yrityksistä korjata hänen käytöstään. Esimerkiksi samanikäisten lasten huono kohtelu, vanhempien manipulointiyritykset, ruoan heittely lattialle tai tavaroiden rikkominen voivat olla merkkejä piilevästä ongelmasta.

Eläinten kidutus on psykopaattinen piirre. Väkivaltaisia purkauksia esiintyy niin lapsilla kuin aikuisillakin, johtuen kyvyttömyydestä hallita omia tunteita. Tämä piirre lapsilla voi kuitenkin olla syy huoleen. Satuttaako hän eläintä näiden purkauksien aikana? Käyttääkö hän väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan? Eikö hän tunne katumusta purkauksensa jälkeen?

Mitä pienempi lapsi, sitä yleisempää on tunnekylmyys tai muu psykopatian piirteisiin liittyvä käytös. Siksi pienen lapsen kohdalla ei kannata huolestua, vaikka hän ottaisi lelun toisen kädestä tai liiskaisi julmasti leppäkertun sormiensa väliin. Lasta toki kannattaa tällöin ohjata ikätasoisesti empaattiseen ja muita huomioivaan käytökseen.

Lapsen tunnekylmyyden merkkejä ovat:

Tarkoituksellinen toisten loukkaaminen.

Toisten yllyttäminen kiusaamiseen.

Fyysinen julmuus ihmisiä ja eläimiä kohtaan. 

Vaikeus tuntea syyllisyyttä.

Myötätunnon puuttuminen.

Muiden syyttäminen omista virheistä.

Tunteiden esittäminen manipulointitarkoituksessa.

Vierailija
19/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oireilee jotain. Voisiko kyseessä olla:

- ilmapiiriongelmat kotona tai perhesuhteissa (uusioperhekuviot tms.)

- varhaislapsuuden lepsu kasvatus, jossa lapsi on ollut määräävä päätähti

- lapsen liiallinen pelaaminen ja väkivaltakulttuurin suurkuluttaminen

- törmääminen netissä kovaan väkivaltaan tai por*oon

- se, että lapsi ei tule kotona nähdyksi ja kuulluksi kuin silloin, kun hän valehtelee

Jotain hän oireilee. Käyttäytyminen ei ole normaalia. Kannattaa ehdottomasti hakea lapselle apua NYT perheneuvolan tai koulukuraattorin kautta. Koulukuraattori ohjaa myös perheneuvolaan.

Meillä on kotona huono ilmapiiri kyllä. :( Olen yrittänyt panostaa senkin parantamiseen ilman tuloksia. Lapsi tulee selkeästi paremmalle tuulelle, jos tehdään kivoja asioita tai vaikka ostan lapselle jotain, mutta valehtelu ja huono käytös ei lopu. Valehtelee silti päin naamaa ihan tyhmistäkin asioista, tyyliin käsien peseminen tai että onko syönyt. Väkivaltapelit ja -videot meillä on kielletty.

Perheneuvola vaikuttaisi tosiaan ihan järkevältä vaihtoehdolta. Mahtaako sieltä tai jostain muualta saada apua siihen, ettei lasta tarvitsisi jättää yksin kotiin kesälomalla töiden ajaksi?

ap

Vierailija
20/54 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten psykopatia on sairaus, jolle on ominaista empatianpuute ja häpeän tai syyllisyyden tunteen puuttuminen sellaisen teon jälkeen, joka satuttaa tai manipuloi toista henkilöä. Lapsi saattaa olla psykopaatti, jos hän uhmaa yhä uudestaan sääntöjä eikä opi käyttäytymään oikein huolimatta yrityksistä korjata hänen käytöstään. Esimerkiksi samanikäisten lasten huono kohtelu, vanhempien manipulointiyritykset, ruoan heittely lattialle tai tavaroiden rikkominen voivat olla merkkejä piilevästä ongelmasta.

Eläinten kidutus on psykopaattinen piirre. Väkivaltaisia purkauksia esiintyy niin lapsilla kuin aikuisillakin, johtuen kyvyttömyydestä hallita omia tunteita. Tämä piirre lapsilla voi kuitenkin olla syy huoleen. Satuttaako hän eläintä näiden purkauksien aikana? Käyttääkö hän väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan? Eikö hän tunne katumusta purkauksensa jälkeen?

Mitä pienempi lapsi, sitä yleisempää on tunnekylmyys tai muu psykopatian piirteisiin liittyvä käytös. Siksi pienen lapsen kohdalla ei kannata huolestua, vaikka hän ottaisi lelun toisen kädestä tai liiskaisi julmasti leppäkertun sormiensa väliin. Lasta toki kannattaa tällöin ohjata ikätasoisesti empaattiseen ja muita huomioivaan käytökseen.

Lapsen tunnekylmyyden merkkejä ovat:

Tarkoituksellinen toisten loukkaaminen.

Toisten yllyttäminen kiusaamiseen.

Fyysinen julmuus ihmisiä ja eläimiä kohtaan. 

Vaikeus tuntea syyllisyyttä.

Myötätunnon puuttuminen.

Muiden syyttäminen omista virheistä.

Tunteiden esittäminen manipulointitarkoituksessa.

En tiedä, onko purkaus kuvaava sana lapsen toiminnalle. En ollut näkemässä tilannetta. Lapsella oli raivokohtauksia jossain kohtaa, jolloin potki tavaroita, mutta ne loppuivat. Viimeisimmästä taitaa olla lähemmäs vuosi aikaa? Luulin tilanteen menneen paremmaksi, kunnes sitten nyt on tullut ihan uusia ja paljon pahempia juttuja.

Lapselta tosi harvoin saa edes mitään järkevää selitystä sille, miksi on tehnyt jotain, minkä on tiennyt olevan kiellettyä. En tiedä, onko kyse siitä, ettei ole pahoillaan vai ettei vain osaa vielä ilmaista sitä. Muita ihmisiä kohtaan ei ole väkivaltainen ollut.

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kuusi