Arvio Ruotsin nuorisorikollisuudesta: Tilanne on luultua vakavampi
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer myöntää Dagens Nyheterin haastattelussa maan nuorisorikollisuuden laajuuden tullen hänelle osittain yllätyksenä. Oikeusministerinä lokakuusta alkaen toiminut Strömmer on Ruotsin maltillisen kokoomuksen eli moderaattien entinen puoluesihteeri.
Alustavien tietojen mukaan jengiväkivalta on tähän mennessä vaatinut 14 kuolonuhria tämän vuoden aikana. Vuonna 2022 Ruotsin ammuskeluissa kuoli yli 60 ihmistä.
- Lähtökohtana oli historian synkin vuosi. Mielestäni meidän on katsottava lukuja: 62 tappavaa ammuskelua Ruotsissa, jota voidaan verrata neljään Norjassa, neljään Tanskassa ja kahteen Suomessa. Tilanne on ainutlaatuinen, Strömmer sanoo.
Etenkin nuorisorikollisuuden kasvu järkyttää tuoretta oikeusministeriä. Strömmerin mukaan räjähdysaineita ja rynnäkkökiväärejä on löydetty jopa 13-14-vuotiaiden hallusta.
Rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa tullaan oikeusministerin mukaan todennäköisesti laskemaan johonkin 12-15 vuoden välille, kun raja nyt on Suomen tavoin 15 vuotta. Poliisille tullaan myös antamaan valtuudet pakkokeinoihin alle 15-vuotiaita vastaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/arvio-ruotsin-nuorisorikollisuudesta-til…
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kerrotaan jo nyt ihan samansuuntaista. Petteri Orpo yrittää tuoda Suomeen viel puoli miljoonaa huippuosaajaa kehitysmaista nykyisten lisäksi. Sitten väkivaltapommi räjähtää Suomessa toden teolla, ja siinä vaiheessa peli on menetetty. Petterin virheitä ei voi koskaan perua eikä tilannetta palauttaa ennalleen.
2015 vaalit olivat viimeiset, joilla olisi ehkä ollut mahdollista muuttaa laivan suuntaa, estää mainitsemasi tulevaisuus. Toisaalta, vaikka PS:stä olisi tullut suurin puolue, ei voi tietää olisiko puolueen (ja maan) petturit, siniset, silti toimineet samoin.
Toivon mukaan hajoamisen jälkeiset eli nykyiset persut ovat ryhdikkäämpiä kuin Soinin aikaiset.
Riikka ei tietenkään yksin voi estää Petteriä mutta ainakin persut voi säilyttää kunniansa ja kasvonsa, kun vastustavat Petterin pakkomiellettä.
Ps tekee mitä ek käskee. Samoin kuin sekoomus.
Minua ei kiinnosta Ruotsin asiat ja tämä "wokejengi" Ongelma jota perskokkareet jauhavat vuodesta toiseen. Ei vaikuta muihin kuin persujen anaalirauhaseen.
Arvatkaas kuinka monta ruotsinsuomnalaista pyörii niissä Ruotsin jengeissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut Ruotsissa monta vuotta ja muutan pian takaisin Suomeen, koska halusin asua Ruotsissa, en Bagdadissa. Tosin pian Suomessa on sama meno. Monikulttuurisuus ei valitettavasti tehnyt musta yhtään suvaitsevaisempaa ihmistä, päin vastoin, arvostan omaa kulttuuriani nyt entistä enemmän.
No niin, siinä puhuu kokemusasiantuntija. Muhametti arvosta muhamettikulttuuria ja suomalainen suomalaista kulttuuria viime kädessä...
Niin, onko Erdogan oikeassa?