Ystävästä eroon - olenko huono ihminen?
Tutustuin aikanaan samassa työpaikassa ihmiseen, joka jäi kaveriksi - alkuun vähän olosuhteiden "pakostakin" ja niiden myötä. Ajan saatossa yhteydenpito vakiintui, hän oli niitä ihmisiä joiden kanssa on helppo vaihtaa kuulumisia arjen asioista, käydä kaikenmaailman kulttuuririennoissa, piipahtaa kahvilla jne. Minut elämä vei sittemmin toisen alan töihin ja toiselle paikkakunnalle.
Yhteydenpito on säilynyt, mutta... jokin on vuosien saatossa muuttunut. Tästä ihmisestä tuntuu kadonneen kaikki ilo ja miltei persoonakin. Tilalla on nyt jo (kirjaimellisesti) viidettätoista vuottaan samaa työuupumusta (taas kirjaimellisesti) itkevä hahmo. Hän tuntuu kiertävän samaa kehää. Tekee liian pitkää päivää. Kollegat kasaavat hänelle eri tekosyillä omia töitään kun huomaavat, että hän ne mukisematta tekee. Hän ei jaksa ja jää sairauslomalle. Palaa samaan työhön. Kehä alkaa alusta. Hän valittelee tätä tilannetta minulle. Esitän erilaisia ratkaisuehdotuksia, paikkoja joista hakea tukea ja apua. Hän ei kiinnostu, kehä vain jatkaa samaa rataansa. Sen sijaan hän on alkanut kyllä kiinnostua mielenterveydestään ja etsii syitä tilanteelleen pohtimalla erilaisia mahdollisia diagnooseja. En tiedä onko diagnoosia sille että antaa muiden kasata omat työt hänelle.
Minä en jaksaisi tällaista enää. Samaa virttä vuodesta toiseen. Mikään ei muutu. Auttaa en voi, en väkisin. Tulee mieleen, että onko hän sitten ehkä niitä ihmisiä, joille on tärkeää että on aina jotain valitettavaa? En tiedä, mutta tuntuu raskaalta olla tekemisissä tällasen negatiivisen tyypin kanssa. Tekee mieli laittaa jotenkin jotain rajaa, mutta en oikein tiedä miten. Sitten taas mietin että vaikka suuttuisi jos sanon suoraan etten jaksa, ehkä siitäkin voisi tulla hyvä juttu sillä lailla, että jos hän itse lakkaisi pitämästä minua "valitustorvenaan"?
Löytyiskö täältä ihmisiä, joilla on samantyyppisiä kokemuksia? Miten olette toimineet? Mitä tapahtui?
Seuraavan vuodatuksen jälkeen sanot tähän tapaan: "Olen pahoillani, että sulla on taas noin raskasta. Et ehkä itse ole huomannut, mutta tää tilannehan on jatkunut samanlaisena 15 vuotta, eikä mulla valitettavasti ole enää mitään neuvoja sulle tarjottavaksi. En jaksa käydä tätä samaa keskustelua aina uudestaan ja uudestaan, kun mikään ei kuitenkaan muutu, eikä mikään minun neuvoistani ole näemmä sulle soveltuva."
Aika lailla sanasta sanaan noin olen itse sanonut aikoinaan yhdelle ystävälle ja toisen kerran äidilleni. Molemmat suuttui, ystävä pitkäksi aikaa, äiti lyhyemmäksi aikaa. Kamun kanssa meni välit noin vuodeksi poikki kokonaan, mutta sitten kun oli itse lopettanut huonon parisuhteensa (josta minulle aina vuodatti), otti yhteyttä ja totesi, että olisi pitänyt vaan kuunnella neuvoja aiemmin.
Äidille sanoin vielä, että anteeksi jos kuulostan nyt tylyltä, mutta mulla on omiakin murheita tässä nyt kaikenlaisia. Puhelu loppui siihen, mutta viikon päästä soitti ja pyyteli omasta puolestaan anteeksi.
Ei kenenkään tarvitse toimia toisen likasankona, mutta kyllä sun olisi hyvä saada ystävällesi sanottua, että et jaksa enää. On todella oikeasti mahdollista, että hän ei itse näe tilannetta kokonaisuudessaan ja jos vaan feidaat hänet kertomatta syytä, jää varmasti ikävä tunne molemmille.
Joka tapauksessa on täysin ok lopettaa ystävyyssuhde, jos se rasittaa enemmän kuin antaa.