Pettymys yo-arvosanoista

Ei keskinkertaisuutta tarvitse juhlistaa. Joten pidetään poissa näyteikkunasta.

Keskinkertaisuutta juuri tarvitsee juhlistaa. Huippusuoritukset enteilevät suorituskeskeisyyttä myös työelämässä, ja siihen liittyvää uupumusta. Keskinkertaisilla on parhaat edellytykset elää tasapainoista, hyvää elämää.

Onnea ylioppilaalle!

Vierailija kirjoitti:

Keskinkertaisuutta juuri tarvitsee juhlistaa. Huippusuoritukset enteilevät suorituskeskeisyyttä myös työelämässä, ja siihen liittyvää uupumusta. Keskinkertaisilla on parhaat edellytykset elää tasapainoista, hyvää elämää.

Toki jonkun ei-keskinkertaisen luomissa puitteissa. Tervemenoa perunakuoppaan.

Minä tunnen parikin henkilöä, jotka ovat kahmineet pelkkiä älliä yo-tutkinnossa ja hankkineet paritkin maisterin paperit. Pää kestää kyllä opiskelua mutta ei työntekoa. Molemmat ovat yrittäneet useassakin työpaikassa mutta kun tulee heti burnout ym. 

Nyt toinen on Hesarin jakaja ja kertoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Toinen on elämäntapatyötön ja elää yhteiskunnan tuilla. Loistava opiskelija on ihan eri asia kuin hyvä työntekijä.

Jos niillä yo-papereilla saa haluamansa opiskelupaikan, niin ne ovat tehtävänsä täyttäneet. Ei niillä sen jälkeen ole enää mitään merkitystä, eivätkä ne oikeasti ketään kiinnosta. Ne ovat avain eteenpäin, sen jälkeen ne voi unohtaa.

Minun tytär kirjoitti nyt vain yhden aineen ja sai A:n. Totesin, että meni sentään läpi. Voi koittaa korottaa. Ei yo-paperit ole maailman tärkein asia.

Voittehan te teillä kotona juhlistaa lapsen yo-papereita ja sitä opiskelupaikkaa. Aika usein ne keskinkertaiset paperit saanut menestyy ihan hyvin yhteiskunnassa.

Surullista jos jonkun itsetunto on näistä suorituksista ja arvosanoista kiinni. Itse kirjoitin C:n paperit ja olin niistä itse onnellinen, samoin opettaja-vanhempani. Koskaan eivät ole sanoneet, että olisi pitänyt olla paremmat paperit, myöhemmin olen tajunnut ettei ole itsestäänselvää. 

Oma hikipinko tyttäreni kirjoitti 5 L ja 2 E:tä, no hän keikkuikin koko lukion uupumuksen ja romahduksen rajoilla. Vaikka sanottiin koko ajan, tuhat kertaa, että hellitä, vähemmälläkin pärjää! Ja vaikka järjellä ymmärsi ettei tarvisisi, ja vaikka tunteen tasolla tiesi että on rakastettu ja hyvä tyyppi joka tapauksessa. Mutta kun sisäinen palo ja pakko... Onneksi on nyt yliopistossa oppinut ottamaan rennommin, ei vaadi itseltään vitosia. 

Erityisonnittelut sinun lapsellesi, että on lukivaikeuksistaan huolimatta saanut tahkottua rankan lukion ja läpäistyä yo-kirjoitukset, isot onnittelut <3

rento maisteri 

Miksi nuo lehtijutut kolahtaa? Minua ei harmita lukea muiden Ällistä, ei ollenkaan, vaan olen iloinen heidän puolestaan ja toivon, että löytävät alan missä voivat olla onnellisia.

Kannattaa itsereflektoida, että onko joku kipupiste, joku huonommuuden trauma, jos muiden akateeminen menestys ottaa koville, ja työstää asiaa.