Mitä jos on työkyvytön työtön, mutta ei saa saikkua eikä eläkettä?
Alkoi työuupumuksena ja masennuksena. Ma työ loppui eli jouduin työttömäksi. En toivu, vointi ei parane vaikka yritän ottaa rauhallisesti, ulkoilen metsässä, syön vitamiinilisiä, en käytä yhtään alkoa jne eli yritän hoitaa itseäni. Terapiaa en saa, ei ole rahaa siihen. Eikä enää työterveyttä. En saa uutta työtä kun haastatteluissa näkyy tietenkin uupumukseni. Saikkua saati eläkettä ei tule, vointini on niihin liian hyvä. Olen kuitenkin todella uupunut, muisti pätkii, kaikki tekeminen vie hetkessä voimat, usein itkenkin.
Mikä tähän umpikujaan auttaa? Ei saa hoitoa, töitä on haettava koko ajan, töitä ei saa koska ole ole työkunnossa. Haluaisin olla ja tykkäisin tehdä työtä.
Kommentit (77)
Tässä maassa pitäisi lähteä siitä, että työtön on vain ja ainoastaan ihminen, jolla ei ole työtä.
Aloittajan tapaisten kuntoutusta tarvitsevien pitäisi olla kuntoutujien tilastoissa ja kuntoutusrahalla.
Koko työttömyyskeskustelu vääristyy, kun työttömänä pidetään ihmisiä, joilta kyllä puuttuu työ mutta on samalla yksi tai useita ensisijaisempia ongelmia, jotka vaikuttavat siihen, että työ puuttuu.
Ensin pitää hoitaa ensisijainen ongelma ja vasta sen jälkeen toissijaiset ongelmat, jos niitä edes on ensisijaisen ongelman ratkaisun jälkeen.
Tulemme tulevaisuudessa näkemään, että esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaissut mitään ongelmia, koska syystä tai toisesta opiskelukyvytön ei koulun penkillä istumalla tule opiskelukykyiseksi.
Sosiaalityöntekijä kirjoitti:
Työuupumukseen auttaa uni. Nukut pari päivää ja taas jaksaa. Et ole oikeesti sairas vaan laiska. Töihin vaan kuule eei ne kelassa usko että olet työkyvytön eikä kukaan usko. JAlat pitäis olla amputoitu että ne uskoo ettet kykene töihin.
Sori vaan, tässä aiheessa ei minkäänlainen sarkasmi toimi, kun maailma on villimpi kuin miksi mikään vinoilu voi sen kuvata.
Sossutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossutäti kirjoitti:
Työttömillä on taas selitykset.. Muka työuupumus ja työ loppui eikä kykene töihin. Menisit joskus pellolle lapiohommiin pariksi viikoksi niin tietäisitte miten rankkaa se työ on. Sitten olisi selkä kipee ettei varmaan kykenisi töihin.
Olet sossutäti ja luulet että työtön ei ole ikinä ollut töissä?
En ole sossutäti, kunhan provoilen aikani kuluksi.
Ihan tiedoksi, että sossutädit, jos ketkä, tietävät miten moninaisiin tilanteisiin ihmiset joutuvat tässä yhteiskunnan systeemeissä. Sossutädit ovat kuulleet ja nähneet kaiken. Ei taida olla samanlaista ammattia olemassa, jossa näkisi yhtä hyvin tämän yhteiskunnan toimimattomuudet.
Olen kuule sossutäti olin 15 vuotta sossussa töissä. Kyllä minä työttömät tiedän. Ne ryyppää rahansa ja tulee sossuun hakemaan tukia. Se työkyvyttömyys johtuu siitä että ryyppää ja polttaa röökiä. Se ei silti tarkoita ettei pysty töitä tekemään. Laiskuus on ainoa syy näillä työkyvyttömillä jotka hakee lääkäriltä vapautuksia. Silti ne juoksee iltaisin tuolla baareissa.
No mä olen työtön enkä ryyppää tai polta. Ainut tuki minkä saan on työmarkkinatuki.
En ole laiska vaan mulla on sairaus minkä takia jouduin vakipaikasta työttömäksi.
Sossutäti kirjoitti:
Työttömillä on taas selitykset.. Muka työuupumus ja työ loppui eikä kykene töihin. Menisit joskus pellolle lapiohommiin pariksi viikoksi niin tietäisitte miten rankkaa se työ on. Sitten olisi selkä kipee ettei varmaan kykenisi töihin.
Tuota, tuota.... siellä viljelyspellolla ajaa agrologi-maatilayrittäjä 150 000 euron valtrallaan maataloustukia keräten, ja Sinunkin veromarkkoja virtaa maataloustukiin joilla saadaan Euroopan kalleinta ruokaa. Eu-tukia virtaa myös sellaisille kesantopelloille JOILLA EI KASVA ruokaa! Teitä huijataan, Eu on huijaus.
Ap et sinä huono palkkaisessa työssä parane. Tulee vain enemmän stressiä kiireen ja jatkuva pennin venyttämisen kanssa joka uuvuttaa ketä vain.
Te ei ainakaan sinua auta pääsemään eteenpäin. Koeta saada rahaa käydä yksityisellä lääkärillä jotta ei jää ihan tuuliajolle. Kun vointi on kohdallaan kouluttaudu alalle jossa on kevyt työ paremmalla palkalla edessä kun vielä ei ole ansiosidonnainen orpolaisten armeijan toimista mestattu.
Nämä palstan sadistit jätä omaan arvottomuuteensa. He päivystävät vaan uutta nokittavaa etsien.
Unirytmi kuntoon, netin käyttö tiettyinä aikoina max 15 min, ei ennen nukkumaan menoa. Fyysisen kunnon kohotus. Vapaehtoistyö. Tämä perustoimeentulolla, tähtäin koko ajan oikeaan työelämään.
Sosiaalityöntekijä kirjoitti:
Työuupumukseen auttaa uni. Nukut pari päivää ja taas jaksaa. Et ole oikeesti sairas vaan laiska. Töihin vaan kuule eei ne kelassa usko että olet työkyvytön eikä kukaan usko. JAlat pitäis olla amputoitu että ne uskoo ettet kykene töihin.
Höpöhöpö.
Vedä alahuuli naaman yli niskaan, ja nielaisee.
----
"Psykiatri paljastaa uupumuksen todellisen syyn se ei ole väsymys"
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/977b5c7e-88de-44fa-b691-ddfc…
Sossutäti kirjoitti:
Työttömillä on taas selitykset.. Muka työuupumus ja työ loppui eikä kykene töihin. Menisit joskus pellolle lapiohommiin pariksi viikoksi niin tietäisitte miten rankkaa se työ on. Sitten olisi selkä kipee ettei varmaan kykenisi töihin.
Pitääkö tuohon ammattiin olla pääsyvatimuksena sairas että pääsee sossutädiksi. Olet varmasti oiva esimerkki sossutädistä.
Ei asiakas

Voi hyvää päivää. Kaikkia se leipä elättääkin.
No mä en ole koskaan ollut työelämässä, olen ollut työkyvytön uupumuksen ym mielenterveys ongelmien takia. eläkkeelle en pääse. Toimeentulotuella elän.
Vierailija kirjoitti:
Sossutäti kirjoitti:
Työttömillä on taas selitykset.. Muka työuupumus ja työ loppui eikä kykene töihin. Menisit joskus pellolle lapiohommiin pariksi viikoksi niin tietäisitte miten rankkaa se työ on. Sitten olisi selkä kipee ettei varmaan kykenisi töihin.
Pitääkö tuohon ammattiin olla pääsyvatimuksena sairas että pääsee sossutädiksi. Olet varmasti oiva esimerkki sossutädistä.
Ei asiakas
Mitä ihmettä? Tuo oli provo. Ei oikeasti sosiaalialalle korkeakoulutettu syyllistä työttömiä tuolla tavoin! Kyllä ne on ihan muut ammattiryhmät ja ennen kaikkea porvaripuolueiden ihmiset, EK ja yrittäjät, jotka sitä jauhavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Oli suhdanne mikä hyvänsä, aina se on työttömän omaa syytä, ettei työllisty.
Aloittajalle: Kyllä sitä saikkua on haettava, jos kunto on liian huono töihin. Muuten ei pääse kuntoutukseen tai osatyökyvyttömäksi jatkossa. Kelan kautta voi ainakin hakea kuntoutuskursseille, jotka on tarkoitettu masentuneille ja uupuneille, niitä on myös työttömille ja työhön aikoville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle te-virkailija on laittanut 3 kertaa peräkkäin 0 työnhakuvelvoitetta samassa tilanteessa. Käyn kerran viikkoon kuntouttavassa työtoiminnassa, jos en ole nukkunut niin soitan ja sanon, etten jaksa tällä viikolla tulla. Helppoa kun on rehellinen.
Tuo on huono systeemi, että kuntouttavaan ei tarvitse mennä. Eihän se ketään kuntouta, että passivoituu kotiin makaamaan, jos on nukkunut huonosti. Tuolla systeemillä terveen paperit omaavista suurin osa ei menisi töihin koskaan. Varsinkaan pikkulapsiaikana.
Minulle on diagnosoitu krooninen unettomuus. Ei ole sellaista, että silloin tällöin tulee vähän huonosti nukuttua. Unettomuusjaksot aiheuttaa minulla paniikkikohtauksia.
Ok. Aika moni pikkulapsiperheinen potee ihan samanlailla kroonista unettomuutta. Eikä sen takia kotiin voi jäädä makaamaan.
Mä sain vuoden saikun unettomuuden takia.
Just joo.
Ei ole mitään höpöpuhetta. Unettomuus on vakava sairaus ja ihan eri asia kuin pikkulapsiarkiunettomuus. Pitkään jatkunut unettomuus voi johtaa psykoosiin.
"Unettomuus on vakava sairaus ja ihan eri asia kuin pikkulapsiarkiunettomuus."
Höpö höpö. Ihan yhtä paha.
T. 4v nukuin 2h vuorokaudessa, 15min pätkissä pikkulapsiarkea

Joo, niin mäkin. Mutta en saanut unta sen jälkeenkään. Jäin juuri tk-eläkkeelle siitä syystä. Ole varovainen, pitkäaikainen, vakava unen puutos aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossutäti kirjoitti:
Työttömillä on taas selitykset.. Muka työuupumus ja työ loppui eikä kykene töihin. Menisit joskus pellolle lapiohommiin pariksi viikoksi niin tietäisitte miten rankkaa se työ on. Sitten olisi selkä kipee ettei varmaan kykenisi töihin.
Pitääkö tuohon ammattiin olla pääsyvatimuksena sairas että pääsee sossutädiksi. Olet varmasti oiva esimerkki sossutädistä.
Ei asiakas
Mitä ihmettä? Tuo oli provo. Ei oikeasti sosiaalialalle korkeakoulutettu syyllistä työttömiä tuolla tavoin! Kyllä ne on ihan muut ammattiryhmät ja ennen kaikkea porvaripuolueiden ihmiset, EK ja yrittäjät, jotka sitä jauhavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Oli suhdanne mikä hyvänsä, aina se on työttömän omaa syytä, ettei työllisty.
Kyllä kiitä on oikeasti ihan hirveitä sossuja.
Ei ole mitää provoa!
T. Kokemusta, eri
Vierailija kirjoitti:
Tässä maassa pitäisi lähteä siitä, että työtön on vain ja ainoastaan ihminen, jolla ei ole työtä.
Aloittajan tapaisten kuntoutusta tarvitsevien pitäisi olla kuntoutujien tilastoissa ja kuntoutusrahalla.
Koko työttömyyskeskustelu vääristyy, kun työttömänä pidetään ihmisiä, joilta kyllä puuttuu työ mutta on samalla yksi tai useita ensisijaisempia ongelmia, jotka vaikuttavat siihen, että työ puuttuu.
Ensin pitää hoitaa ensisijainen ongelma ja vasta sen jälkeen toissijaiset ongelmat, jos niitä edes on ensisijaisen ongelman ratkaisun jälkeen.
Tulemme tulevaisuudessa näkemään, että esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentäminen ei ratkaissut mitään ongelmia, koska syystä tai toisesta opiskelukyvytön ei koulun penkillä istumalla tule opiskelukykyiseksi.
Mulla on eläkeyhtiön mielestä riittävästi työkykyä jäljellä . Kuntoutuksista ei ole hyötyä pysyvään vammaan joten työnantaja irtisanoi terveyden perusteella . Ammatillisessa kuntoutusselvityksessä ja työkoiluissa ei löytynyt sopivaa työtä , vaan aiheutti kiputilojen pahenemisen sekä sen että kotona jäi kaikki kotityöt rästiin koska kaikki voimavarat käytin työkoiluissa .
Minä olen työtön. Ei velvoitetta hakea niitä töitä. Työkkäri ottaa yhteyttä 3kk välein ja on siirtynyt nyt eteenpäin jo pari vuotta kun olen sanonut olevani työkyvytön ja terveysasiat kesken. Mulla siis fyysistä vaivaa pääasiassa. Syytä ei löydy, mutta kädet on voimattomat ja ajoittain tärisee. Vain lievät hermopinteet, mutta ei selitä vaivoja. Lihakset nykii levossa tai rasituksessa. Esim. teemukia kädessä pitäessä koko vasen käsi nykii. Kun lasken mukin ei nyi. Kaikkiaan olen ollut pitkälti yli 10v poissa työelämästä tekemättä päivääkään töitä tänä aikana. Ei tullut eläkettä ja lääkärin mielestä sairaslomakin turhaa. Ahdistaa tuo loputon epäselvyys kun tekisin töitä jos voisin ja sitten ei apuja löydy ja työkkäri ahdistaa.
En mä pysty, kun mulle tulee paniikkikohtaus heti, kun ajattelenkin työtä.