Kumpi tässä tilanteessa on "oikeassa", sisko vai minä?

Pikkusiskoni on minua useamman vuoden nuorempi, ja meillä on eri isät. Tästä johtuen emme ole asuneet saman katon alla koskaan, mutta olemme olleet tekemisissä aina.

Olemme aika eri luonteisia. Ongelma on ollut se, että siskollani on tapana "ylpeillä" asioista ja värittää kertomuksia hieman, aina omaa osuuttaan korostaen. Tai hän ns. tittelidroppailee, että tuntee sellaisen ja tällaisen henkilön. Hän asuu mielestään hienommalla asuinalueella kuin me muut ja niin edelleen.

Minä en koskaan ole vastannut hänen juttuihinsa. En ole lähtenyt ihailemaan, enkä kyseenalaistamaan, enkä nokittamaan. En voi sietää kehujen kalastelua, enkä lähde sellaiseen muidenkaan kanssa. Kyllä sitten aina kehun kun huomaan siihen aihetta, kannustan parhaani mukaan ja olen auttanut siskoa joskus rahallisesti.

Nyt hän on nostanut kissan pöydälle. Kaikki lähti siitä, että hän puolisonsa kanssa kertoi kasvotusten, että ketkä on valittu heidän lapsensa kummeiksi. Tähän väliin huomautan, että en olettanut että minua pyydettäisiin enkä pyytänyt olla kummina. Ei silti tuntunut kovin mukavalta, kun sisko kertoi että kummivalinnat oli tehty "mieluummin opettaja ja insinööri kuin keittäjä".

Jep, olen kokki ammatiltani ja teen ravintola-alan töitä.

Tästä on vuosi, ja olen ollut hiljaa enkä ottanut yhteyttä ristiäisten jälkeen. Ei siskokaan, kunnes eilen ilmeisesti äitienpäivä sai hänet mietteliääksi, ja sain täyslaidallisen sitä itseään whatsappiin. En kuulemma ole kannustava enkä muita tukeva ihminen, ja että olen kylmä ja itserakas shaiba, koska en koskaan kehu häntä mistään enkä pidä yhteyttä. Kateellinenkin kuulemma olen.

En oikeastaan edes kaipaa vastauksia, kunhan avaudun kun tuli aika paha mieli. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti.