Sanna Marin ja Markus Räikkönen: Ero!
Kommentit (1844)
Vierailija kirjoitti:
Perus ikäkriisi. Kun katsoo Sannan kuvia muutaman vuoden takaa. On hiiri hikari ja nyt sai kamuja "taiteilijoista" joka tuntuu olevan hälle tärkeää. Tyyli muuttui. Myöhemmin tulee tajuamaan ettei koskaan tule saamaan yhtä hyvää ja ymmärtävää miestä kuin Markus.
Oli turvallinen puoliso joka kasvatti aikuiseksi. Tuo että imuroi yöt päivät kertoo tietyistä ongelmista ja harva puoliso yhtä ymmärtäväinen ja tukee. Sanna ei vaan ymmärrä sitä vielä.
Siperia opettaa. Tuttu tarina.
Näitä löytyy miehistä myös. Eivät osaa arvostaa ketään. Elävät hetken huumassa ja fantasioissaan. Kunnes tulee se hetki että tajuavat mitä tuli tehtyä. Lapsetkin aikuiseksi kasvettuaan vieroksuvat kun ovat päässeet vihdoin vapauteen sellaisesta.
Toivottavasti ei kumpikaan hatkahda johonkin linnakundiin jolta löytyy pahoinpitelytuomioita ja huumerikoksia. Tuntuu etteivät muut enää pariudukaan julkisuuden henkilöistä.
Kiltteys on todella jotakin joka pidetään vakan alla.
Taitaa olla minun syytäni ainakin osaksi tämä juttu. En nyt viitsi sanoa kuka olen, mutta liikun noissa piireissä ja sattui niin että Kesärannassa bileissä (joista seiska luojan kiitos ei saanut tietää) yksi asia Sannan kanssa johti toiseen ja sitten se tapahtui, mitä nyt kahden toisiaan kohtaa voimakasta vetovoimaa tuntevan humalaisen aikuisen kesken usein tapahtuu. Se oli oikeastaan aika kaunista, kujeilevaa ja hieman hassuttelevaakin. Ei kyllä tullut olo että Sanna olisi ollut ensimmäistä kertaa ns. synnin tiellä, mutta mistäpä noita tietää. Paikka missä teimme tämän oli joko romanttinen tai rohkea, riippuu näkökannasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei säälitä tuo nainen pätkääkään. Hän teki kaikkensa jakaakseen kansan vihaamaan toisiaan.
Tuskin hän sinun sääliäsi kaipaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika nopeasti sitä karisee nuo ajatukset yhdessä jatkamisesta parhaana ystävänä, kun uusperheeseen lähtee. Silloin se oma uusi kumppani on se paras ystävä jonka kanssa viettää aikaa, eikä se exkumppani. Samoin se oma uusperhekin on se perhe mihin panostaa, on se perhe keiden kanssa viettää aikansa, varsinkin kun tulee yhteisiä lapsia. Monesti sitä ajattelee että ystävinä eroaminen olisi hyvä asia, pehmeä lasku ja kivuttomampaa. Mutta todellisuudessa se saattaa vain pitkittää eroa ja eroprosessia, mikä kuitenkin on jokaisen tärkeää käydä kunnolla läpi.
Sarjapettäjät fantasioivat tuollaisesta. Sillä välttelevät itsensä kohtaamista.
Vierailija kirjoitti:
Lapin Erä kirjoitti:
Varmaan todella vaikea paikka Marinille. Oma lapsi kokee nyt saman minkä hän itse koki avioerolapsena... ei tainnut Pirkkalan "kympin tyttö" päästä raidoistaan vaikka kovasti yritti päästä parempiin piireihin ja stadiin asumaan.
Naimisissa oleminen ei ole mikään itseisarvo, eikä mikään parempien piirien asia. Eihän hän ole itse ollut koskaan isänsä kanssa tekemisissä. Hänen äitinsä oli lesbosuhteessa toisen naisen kanssa. Lappi on tuppukylää, eikä yliopistokaan ole tuonut sinne mitään sivistystä, kuten tuosta kirjoittelijasta voi huomata.
Tampereella sivistys tarkoittaa vissiin sitä että lauleskellaan pienen lapsen äitinä jostain jauhojengistä aineissa/päissään jossain hämäräporukassa. 👍
Vierailija kirjoitti:
Nyt Sanna voi tulla tinderissä vastaan 👍
Haluaisin sinä Sannan sosialidemokraattista papana-aukkoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero ja ylipäänsä perheen lusikoiden jako on dramaattinen tapahtuma. Poliitikkojen (tai julkkisten) ihmissuhteiden en haluaisi olevan tapetilla, ellei siitä nyt ihan itse haluta otsikoita revittävän tarkoituksella.
Minua kiinnostaa poliitikoissa heidän ammattinsa (kansan palvelijoina) tekemät toimet, ihan sama mitä he omassa elämässään tekevät. Minua kiinnostaa vain mitä he minunkin maksamilla veroilla tekevät ammatissaan.
Viimeisimmän pääministerimme kohdalla tapetilla ovat todellakin olleet kaikki muut, paitsi hänen työhönsä liittyvät asiat. Eli siis aivan väärät jutut.
Kun instagramia ja rouvan tempauksia on lehtien sivuilta katsonut, niin kyllä rouva ihan itse on omaa naamaansa ja itseään julkisuuteen tuputtanut ja pääministeri-instituutiota ravistellut biletyksellään. Eli siis aivan vääriä juttuja, kun olisi pitänyt keskittyä työhönsä ja perheeseensä eikä selfieiden ottoon ja bilettämiseen.
Hyvä että eroavat kypsästi kuten aikuisten kuuluu. Hirveää ryöpytystä joutuneet kestämään pääministeriparina. Sannalla palo muuttaa maailmaa ja mies taas on sellainen jota julkisuus ei selvästikään kiinnosta, niin onhan tuo varmasti ollut ihan kamalaa kun kaikki yksityisyys mennyt, paparazit stalkkaa ja oikeistolaiset uhkailee väkivallalla. Ja nyt tästä erostakin saavat lokaa niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Please! Ei satoja aloituksia aiheesta. Eniten nyt kiinnostaa "löytääkö" Sanna uuden itsensä eron jälkeen.
Ukrainan presidentin uutena puolisona.
Niinpä 👍
Tuskin. Olena Zelenskalla ei ole mitään hätää. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus ikäkriisi. Kun katsoo Sannan kuvia muutaman vuoden takaa. On hiiri hikari ja nyt sai kamuja "taiteilijoista" joka tuntuu olevan hälle tärkeää. Tyyli muuttui. Myöhemmin tulee tajuamaan ettei koskaan tule saamaan yhtä hyvää ja ymmärtävää miestä kuin Markus.
Oli turvallinen puoliso joka kasvatti aikuiseksi. Tuo että imuroi yöt päivät kertoo tietyistä ongelmista ja harva puoliso yhtä ymmärtäväinen ja tukee. Sanna ei vaan ymmärrä sitä vielä.
Siperia opettaa. Tuttu tarina.
Mistä tiedät, että Markus on hyvä ja ymmärtävä mies? Tunnetko hänet?
Tunnetko sinä? Jos et niin älä jaksa tuota trollaustasi. Faktat ovat mitä ovat ja niillä mennään. Vääristely ei auta.
Fakta on se, että pariskunta erosi. Syitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Älä sinä esitä omia oletuksiasi faktoina.
Edelleenkin HAKENEEET sitä avioeroa. Eivät eronneet.
𝐓𝐲𝐲𝐩𝐩𝐢 ❤💅
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut vaikea arvata. Seuraavaks kertoo julkisesti olevansa bi.
Ja tekee saman kuin toinen Tampereen flikka eli Kiira. Julkaisee runokirjan ja ajaa tukan siiliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi ilmarin
Immu pysyy vaan miehissä. Oikea miesten mies 🤪
Tosin ulosanti on kuin naisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus ikäkriisi. Kun katsoo Sannan kuvia muutaman vuoden takaa. On hiiri hikari ja nyt sai kamuja "taiteilijoista" joka tuntuu olevan hälle tärkeää. Tyyli muuttui. Myöhemmin tulee tajuamaan ettei koskaan tule saamaan yhtä hyvää ja ymmärtävää miestä kuin Markus.
Oli turvallinen puoliso joka kasvatti aikuiseksi. Tuo että imuroi yöt päivät kertoo tietyistä ongelmista ja harva puoliso yhtä ymmärtäväinen ja tukee. Sanna ei vaan ymmärrä sitä vielä.
Siperia opettaa. Tuttu tarina.
Mistä tiedät, että Markus on hyvä ja ymmärtävä mies? Tunnetko hänet?
Tunnetko sinä? Jos et niin älä jaksa tuota trollaustasi. Faktat ovat mitä ovat ja niillä mennään. Vääristely ei auta.
Fakta on se, että pariskunta erosi. Syitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Älä sinä esitä omia oletuksiasi faktoina.
Kuka on sanonut noita oletuksiksi? Faktat ovat mitä ovat. En ala millekään kädet näppäimistöllä vapisten tänne tuota väsynyttä vihaläppää suoltavalle niitä kertomaan.
Tyyppi kirjoitti:
Edelleenkin HAKENEEET sitä avioeroa. Eivät eronneet.
Erohan tapahtui jo aikapäiviä sitten, mutta nyt vaalit lusittu, niin voi hakea ja ilmoittaa. Erittäin laskelmoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt Sanna voi tulla tinderissä vastaan 👍
Se olisi ruokotonta vastan väärinkäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tämä asia kiinnosta kuin perussuomalaisia. Hallitusta pitäisi kasata mutta nämä vain tviittailevat itsensä oppositioon ja ulvovat Sannan yksityiselämää. Päästäkää jo irti.
Teit varmaan tuon kommenttisi jälkeen taas ketjun siitä kuinka Jussi Halla-aho on houripukki.
Seimi kirjoitti:
Taitaa olla minun syytäni ainakin osaksi tämä juttu. En nyt viitsi sanoa kuka olen, mutta liikun noissa piireissä ja sattui niin että Kesärannassa bileissä (joista seiska luojan kiitos ei saanut tietää) yksi asia Sannan kanssa johti toiseen ja sitten se tapahtui, mitä nyt kahden toisiaan kohtaa voimakasta vetovoimaa tuntevan humalaisen aikuisen kesken usein tapahtuu. Se oli oikeastaan aika kaunista, kujeilevaa ja hieman hassuttelevaakin. Ei kyllä tullut olo että Sanna olisi ollut ensimmäistä kertaa ns. synnin tiellä, mutta mistäpä noita tietää. Paikka missä teimme tämän oli joko romanttinen tai rohkea, riippuu näkökannasta.
Minulla sama, kahta viikkoa myöhemmin!
Paikka oli vaan vähän tylsemmin hotelli, laadukas tosin. Turvamies oli vähän "karheena" ja Sanna vähän ärähti sille. Käski sanoa koko ajan soittavalle (varmaankin siipalleen) "Tämä. Palaveri. Nyt. Venyy. Kotiintulo. Voi. Venyä. Myöhään". Aamulla olikin kameroiden edessä haastateltavana 😄 Sain jäädä hotellihuoneeseen (tai pikemminkin annettiin ymmärtää, että on parempi jäädä) iltapäivään asti.
Eli seuraavaksi se j ä n n i s, eikä ainakaan mikään tylsä- Markus....??