Miksi joku vaikuttaa siltä ettei halua ja haluaa olla vuorovaikutuksessa?

On ihmisiä, jotka tykkäävät puhua vain itsestään.

Jos se ei vaan keksi enempää sanottavaa? Tai sitten se on puoli kuuro? 

Ylläpitääkseen keskustelua kannattaa kysyä myös vastakysymyksiä. Kukaan jaksa keskustella, jos toinen ainoastaan vastaa ja odottaa, että vastapuoli tenttaa, kuin vaalipaneelissa.

Haluaa että sinäkin vedät rekeä

Mulla on kaveri, joka esim. laittaa whatsappiin kuvan ilman mitään selitettä. Eikä muuta. Jos kysyn mitä kuvassa on, tai mistä se on, ei välttämättä vastaa mitään.

Minun viesteihini harvoin vastaa ollenkaan.

Välillä hän soittaa normipuhelun ja saattaa puhua puolesta tunnista tuntiin.

Sitten lopettaa yht'äkkisesti: "Moro." -Tuut tuut tuut-

Olisiko jotain autismia tms?

Mulla on tapailusuhde, jossa mies on sellainen, joka haluaa olla jatkuvasti iholla. Haluaa koko ajan läheisyyttä, lepertelee ja haluaa kosketella minua. Kun olen poissa niin lähettelee jatkuvasti viestiä ja odottaa vastausta.

On myös romanttinen luonne, minä taas en.

Hän on ihana ja hyvä ihminen, seksi loistavaa.

Mutta itse en kaipaa jatkuvaa läheisyyttä. Suhde on uusi, joten odotan ja toivon, että mies tosta rauhoittuu. En kestä että joku haluaa jatkuvasti hellyyttä ja läheisyyttä (seksiäkin haluaa joka päivä mutta se ei ole minulle ongelma) Enkä jaksa kokoajan myös kommunikoida.

Siksi välillä en jaksa vastailla hänelle, vetäydyn omiin oloihin ja haluan keskittyä muuhun

Voi olla sosiaalisesti vähän taitamaton. Tai siis tällainen kuin minä, että haluaisin kovasti puhua ihmisten kanssa, mutta jännitän, enkä sitten oikein keksikään mitään puhuttavaa. Hakeudun kuitenkin toisten seuraan ja toivon, että he pitävät keskustelua yllä ja parhaani mukaan juttelen takaisin.

Harmi kyllä kaverisuhteeni ovat monesti olleet sellaisia, että toinen sitten todella haluaakin puhua ainoastaan itsestään ja puhuu vain päälle, kun koetan sanoa jotakin. No, opetellaan.

Keskittymishäiriö?

Minä saatan vaikuttaa tuolta. Haluan kovasti keskustella ihmisten kanssa, mutta olen syvästi traumatisoitunut kiusaamisesta ja ulos jättämisestä koko elämäni ajan. Aloitan keskustelun, mutta tarkkailen jatkuvasti toisen mahdollisia torjuvia eleitä/ilmeitä. Jos tällaisesta tulee edes epäily, menen vaisuksi ja otan takapakkia - tämä on ihan refleksi.

Mies on juuri tuollainen. Introverttina hän kyllä kuuntelee tarkkaan, pohtii kuulemaansa ja kun olisi lopulta valmis sanomaan jotakin on aihe vaihtunut jo muuhun. Niinpä voi syntyä vaikutelma, ettei hän olisi kiinnostunut vastavuoroisuudesta. Tunnen hänet, niin osaan olla niissä tilanteissa miettimättä liikaa. Voisiko ap tarkoittaa jotakin oikein perusintroverttia tapausta?