"Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä". Joko se oli? Ja mitä sitten? Vai uskotko/toivotko sen olevan vasta edessä?

EIköhän se ole jo ollut. En ainakaan keksi mitään, mikä tekisi nykyään päivästäni elämäni ihanimman.

Kai se oli nuorena yhdellä lomamatkalla jokin päivä. Ei sitä tunnelmaa ja olotilaa vain enää saa.

Vierailija kirjoitti:

Kai se oli nuorena yhdellä lomamatkalla jokin päivä. Ei sitä tunnelmaa ja olotilaa vain enää saa.

Jossain kohtaa elämää voi oppia nauttimaan niistä asioista jotka on ollut ilman että himoaa niitä pakosta lisää. Itsellä tätä alkoi esiintynyt vasta lähempänä kuuttakymppiä.

Elämäni ihanin päivä, tai oikeastaan hetki, oli kymmenen vuotta sitten, kun pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Olen hyvin hillitty henkilö, mutta muistan aina miten huusin ja itkin onnesta yksin, työkämpässäni, pikkuruisessa vessatilassa, aamuyöllä (testi piti lääkärin mukaan tehdä tiettynä päivänä aamuvirtsasta, enkä enää pystynyt pidättämään). Sellaista tunteiden räjähdystä en ole kokenut koskaan ennen enkä koskaan sen jälkeen.

Nyt hän pelaa pleikkaa vieressäni sohvalla ja pikkuveli antaa pelivinkkejä <3

N40

Oli ja meni ja vieläkin sen muistan. Jätin graduni juuri ennen tiedekunnan kanslian sulkemista, olin koko päivän korjannut pieniä kosmeettisia puutteita ja vihdoin se oli valmis. Kävelin alas leveitä portaita ja ajattelin, että todennäköisesti onnistuin, maisterintutkinto 2 ½ vuodessa taitaa olla totta. Kiiruhdin bussiin ja matkasin kotiin, siellä odotti kolme alle 6v lasta sadunkertojaa ja iltapalanlaittajaa.

Ja tuo oli siis siihen aikaan, kun erillistä kanditutkintoa ei ollut, koko paketti tehtiin kerralla.

Ei elämä tunnu enää samalta, eivätkä asiat yhtä voimakkailta, kuin nuorena. Tuskin tulee elämän ihaninta päivää, mutta ehkä hyviä päiviä.

Ainakin tämä päivä on ainut mikä meillä on. Menneisyydestä ei saa mitään takaisin, tulevaisuus ei avaa itseään. On vain nyt. Paras tai pahin? Ainoa joka tapauksessa.

Se oli jo. Vastaava ei voi enää toistua.

Musta tuntuu, että se oli se päivä, kun heräsi ensimmäistä kertaa ihan omasta talosta. Se tunne oli mahtava!

Minun elämän paras hetki oli noin 30 vuotta sitten. Se pakahduttava onnen tunne oli niin valtava, että muistan sen hetken lopun elämääni. Valvoin silloin vauvan kanssa ja kuuntelin tuhinaa makuuhuoneesta.

On vain tämä hetki tässä varmaa, parasta yrittää nauttia.

Mukavia muistoja kyllä riittää.

En osaa nimetä elämäni parasta päivää. Ennemmin on ollut joitakin pakahduttavia ja riemuntäyteisiä yksittäisiä hetkiä.

Pahoin pelkään että se päivä on jo mennyt, tuntuu että elämä on pelkkää alamäkeä

N45

Parhaita vuosia olivat ainakin avioeron jälkeen kun sai olla yksin ja rauhassa kotona.  Paras hetki on tässä ja nyt aikakaudesta riippumatta.