Elämä olisi helpompaa jos olisi sellainen tosi reipas ja rohkea, aina kuuluvalla äänellä puhuva ihminen

Kouluaikoina mulla oli sellaisia koulukavereita. Opettajatkin kehuivat heitä kuinka ovat niin selkeitä ja reippaita. Jos opettaja kysyi heiltä oppitunnilla tuliko joku tehtävä valmiiksi, he vastasivat "Tuli!" tai "Jep!". Kun opettaja kysyi minulta, rupesin hiljaisella äänellä epävarmasti sopertamaan kautta rantain jotain etten ole ihan varma, kannattaisiko vielä jatkaa tehtävää vai oisko se jo valmis... Olin niin epävarma ja pelkäsin saavani huudot etten oikein uskaltanut vastata mitään. Vieläkin kamppailen saman ongelman kanssa. Ne reippaat koulukaverit vastasivat silloinkin reippaasti kun heille oli jokin epäselvää. He tavallaan vaikuttivat ajattelevan että jos myöhemmin selviää vaikka että he olivat ymmärtäneet tehtävänannon väärin, se on sitten sen ajan murhe. Siinä tapauksessa he sanoivat vain kuuluvalla äänellä että "Ymmärsin tehtävänannon väärin!" Kun taas minä olisin siinä tilanteessa ihan paniikissa ja selittäisi jotain "Ai kauhee, voi ei... Mä ymmärsin ton niin että... Tai siis sillee että..."

Nyt olen jo niin vanha etten enää usko voivani opetella selkeää reipasta puheviestintää.