Nälkä heti liikkuessa
Uudempi vaiva. Teen istumatyötä, enkä liiku uupumuksesta lähes lainkaan mm. pakollisten kaupassa käyntien lisäksi. Olisiko pari kuukautta sitten, kun painokin tipahti lievän alipainon puolelle. Ei terveydellisistä syistä, olen vähentänyt ihan tietoisesti syömisiä.
Viime aikoina olen pyrkinyt liikkumaan enemmän kävellen, koska olen alkanut pelkäämään heikon kuntoni vaikutusta tulevaisuuden kannalta. Ja paljastui uusi vaiva, kun n. puolen kilometrin matkan jälkeen alkoi aivan kamala nälkä. Vaikka olin syönyt juuri ennen kotoa lähtöä.
Sama tapahtui tänään, mutta olin syönyt oikein kunnolla. Kirnuva nälkä melkein vartin liikkumisen jälkeen! Mitä ihmettä :D Olin syönyt itseni ähkyyn, joten mitä?!
Onko muilla samaa? Kannattaako nälkää kuunnella vai odottaa, että se menee pois? Tuntuu, kuin voisi syödä vaikka kuinka paljon.