Lue keskustelun säännöt.
Syömishäiriö mielenterveydellisenä hallintakeinona
20.04.2023 |
Katsoin dokkarin naisesta jolla on anoreksia nervosa ja hän sanoi että jos hän lopettaa syömistensä kontrolloinnin ja juoksulenkit, hänelle alkaa tulla mustia ajatuksia ja sietämätön ahdistus ja masennus alkavat ottaa vallan. Ne katkeavat kun hän lähtee pitkälle juoksulenkille. Hänen henkinen vointinsa on heti parempi.
Vaikka mulla ei ole anoreksiaa, tunnistan saman itsessäni! Eilen minulla oli huono päivä, oli masennusta ja ahdistusta ja oloa että olen huono ja paska. Illalla aloin suunnitella kalorirajoitusjaksoa, ja nyt suunnitelma on valmis. Olen tehnyt ostoslistan jaksolle ja aikataulun syömisille ja liikunnalle. Olo on parempi ja mieliala suorastaan innostunut. Mulla kontrolloidut elämäntavat muistuttavat sisällöltään enemmän ortoreksiaa kuin anoreksiaa. Sama hallintakeinon juttu tässä on. Mulla ei ole niin että oisin koko ajan syömisten yms. kontrolloimismoodissa vaan niin että kun on huono päivä, otan käyttöön kontrolloinnin saadakseni paremman olon.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Entinen anorektikko, nykyinen peliongelmainen.
Lähes kaikilla naispuolisilla peli/päihdeaddikteilla on myös syömishäiriö, tutkittu juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä elämän epävarmuutta ja ahdistusta pyritään alistaa monilla keinoilla. Väkivallalla, viiltelyllä, syömättömyydellä, suorittamisella. Kaikki pyrkimyksiä kontrolloida silloin kun ihminen tuntee menettävänsä kontrollin. Ei kovin hedelmällisiä, kestäviä tai eteenpäin vieviä keinoja.
Onko sulla parempia? Minulla, 50 vuoden kärsimyselämän ja 10 vuoden terapian jälkeen ei ole. Kerro äkkiä jos on. Niiden on sitten toimittava.
Tuskin mitään mikä ei noilla terapiavuosilla olisi tullut esiin. Ei se silti tarkoita etteikö heidän, jotka eivät ole jo kokeilleet kaikkea, kannattaisi yrittää.
Jep. Aina voi yrittää. Lopussa me kuollaa kaikki. Se on ainoa mikä on varmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin että jotkut hoitavat pahaa oloa epäterveellisillä keinoilla (esim ylensyöminen ja päihteiden käyttö), kun taas jotkut lähtevät lenkille ja haluavat syödä terveellisesti? Voisikohan kaikille saada jälkimmäisen hallintakeinoksi jotenkin ehdollistamalla kognitiivisbehavioraalisella terapialla tms.?
Lenkille lähteminen ja syömisen terveellisyystavoite ei ole aina terveellistä tai tavoiteltavaa. Senkin voi vetää yli, ja kuolla nopeammin kuin yksikään donitsinmussuttaja.
En haluaisi puhua syömishäiriöistä hallintakeinoina, vaikka ne tavallaan sitä ovatkin, mutta auttamattomasti vääränlaisia. Ortoreksia ei ehkä, mutta muut ovat itsetuhon muotoja. "Mielihyvä" tulee pahoinvoinnista, riutumisesta, kivusta. Siinä ei ole mitään hyvää eikä tervettä. Ne ovat myös addiktioita, joista on erittäin vaikea päästä pysyvästi eroon.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä onkin että jotkut hoitavat pahaa oloa epäterveellisillä keinoilla (esim ylensyöminen ja päihteiden käyttö), kun taas jotkut lähtevät lenkille ja haluavat syödä terveellisesti? Voisikohan kaikille saada jälkimmäisen hallintakeinoksi jotenkin ehdollistamalla kognitiivisbehavioraalisella terapialla tms.?
Kyllä voi, erilaisin kuntoutuksin ja terapioin
T. Vapaa päihteistä ja syömishäiriöistä kuudetta vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole mitään syömishäiriötaustaa ikinä ollut. Mutta jo lapsuudesta asti pakko-oireita.
Välillä lievempiä ja välillä voimakkaampia. Aina palanneet. Esim typerää, mutta jos katson vaikka lauseen "Minna menee naimisiin'" joudun päässäni juoksemaan sen kolmesti ja perään vielä lopetuksen.
Tämä onneksi ei ole kovin paha oire, vaan joskus tuleva. Mutta alkoi jo lapsena. Ja siivous on välillä täysin yli menevää, se häiritsee jopa normaalia elämää.
Tiedostan sen itse, mutta sille ei VOI mitään. Ilmeisesti se on sitten keino jotenkin yrittää käsitellä pääsiäistä ahdistusta? Lapsuudesta lähtien, huoh.
Sairaushannse tämäkin on, siinä missä syömishäiriö. Taustamekanismina vaan taitaa olla (pohjimmiltaan) epäterve tapa käsitellä omaa ahdistusta:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka liikunta hallintakeinona tuottaisikin terveyttä kropalle, mutta koska ongelma ei ollut huono fyysinen kunto tai liikunnan tarve, liikkuminen ei ratkaise alkuperäistä ongelmaa eli mielen pahointvointia vaan jopa pahentaa. Kyseessä on silloin addiktio, joka on pakonomaista dopamiinin hankkimista sen sijaan että ratkaisisi itse ongelmaa. Mieli ei korjaannu liikkumalla, työnteolla, alkoholilla tai kirjoja lukemalla. Henkinen vointi vain heikkenee jos addiktiota ei pääse toteuttamaan , myös pakonomaisuus syvenee, kun Esim se tuttu 5 km lenkki ei tuotakkaan sitä samaa dopamiiniryöppyä vaan tarvitaan enemmän ja enemmän. Lisäksi mielen vointi vain heikkenee jos mielen ongelmaa ei kohtaa vaa pakenee. Lopulta koko elämä pyörii addiktion ympärillä ja ei ole mahdollisuutta hellittää vaikka väsyisikin. Moni menettää perheensä/työnsä jne kun jos ei kykene olemaan läsnä itselleen, ei kykene olemaan sitä muillekkaan. Usein addiktit valehtelevat itselleenkin esim liikunnan tärkeydestä jne eivätkä halua katsoa totuutta silmiin. Ja sellainen puolisona on mahdoton. Totuuden kiertäminen leviää myös muihin osa-alueisiin.
Tuskin mitään mikä ei noilla terapiavuosilla olisi tullut esiin. Ei se silti tarkoita etteikö heidän, jotka eivät ole jo kokeilleet kaikkea, kannattaisi yrittää.