Jotain vikaa on jossain kun olen keskiluokkainen ja nostan toimeentulotukea
2 aikuista ja kolme lasta, vuokralla alueen halvimmissa asunnoissa. Yksi työssäkäyvä, toinen pitkäaikaistyötön. Palkka on 3000€/kk mutta sillä ei tätä remmiä elätä, joten asumistuen lisäksi menee toimeentulotuki joka kuukausi maksuun. Ei paljon hyödytä käydä töissä, ei edes työmatkoihin ole varaa kunnolla. Niitä ei laskelmassa hyväksytä edes menoina. Puoliso opiskeli media-alaa eikä saa sitten sellaista työpaikkaa, minkä palkalla kannattaisi mennä töihin. Muuten tulee maksettavaksi myös päivähoitomaksut, toiset työmatkakulut ja menetetään työttömyysetuus ja asumistuki laskee. Puolison palkan pitäisi olla heti samaa luokkaa kuin itsellänikin, että saadaan tukien menettäminen kuitattua.
Onko tämä se kannustinloukku? Meidän perheen elanto on tiukassa jo nyt, ei voida ottaa riskiä, ettei saada ruokaa ostettua ja vuokraa sekä sähköjä ja vesiä maksettua. Tai ettei saa maksettua työmatkoja varten otettuja lainoja takaisin, kun loppukuustakin on päästävä töihin. Eikä sitten ole aikaa kokata ruokaa alusta asti itse.
Kommentit (54)
Täällä oli palkka 2400e ja ikälisät päälle, itse saan noin 400e, eli 2800e bruttona, lisiä ei ole.
Seuraavalle työntekijälle, sama paikka ja sama työ, peruspalkka oli 1800e kun nimike muutettiin ja lisäksi tunnit leikattiin eli 8h päivä 6h päiväksi, eli brutto 1400e ja ei ikilisiä, ei työterveyspalveluja ja muita etuja.
Eli kyllä tässä on aika huolestuttava suunta, kun työpaikat muutetaan tälläisiksi, ettei niissä kannata enää käydä????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ kannattaa aina. Voi saada joskus parempipalkkaisen työn.
Tuosta kävi ilmi, että tuet ovat niin hyvät, että töitä ei todellakaan kannata ottaa vastaan, paitsi riittävän hyvällä palkalla, mutta eikö sellaisia olla pikku hiljaa lopettamassa?
Tuet on mitoitettu ns. minimitoimeentulon mukaan. Ongelma ei siis ole liian hyvät tuet vaan liian pienet palkat jonka takia työtä ei kannata ottaa vastaan. Jos työn vastaanottamalla ei pääse kuin siihen minimitoimeentuloon niin onhan siinä palkassa vikaa.

Tähän sopii hyvin tuohon ylle kirjoitettu kommentti:

Eiköhän palkkoja ja etuja tulla vain pienentämään koska firmat tekee sillä enemmän voittoa ja osa palkasta siirtyy sossun maksettavaksi, siksihän niitä swahilin-kielisiä tuodaan, että tämä onnistuu helpommin, ei nuo mitään liittojen asioita osaa ajaa.
Kohtahan palkka voi olla vaikka 100e ja sitten vaan maksetaan sitä asumistukea tonni ja toimeentulotukea 400e ja siitähän se 1500e sitten muodostuu, samahan se on mistä sen rahan saa.
Tämä mallihan meillä on jo käytössä, palkan osaa EI VAIN VIELÄ ole noin pieni, mutta pienenee koko ajan.
Tämä hyödyntää yrityksiä kun palkkakulut laskevat ja siksihän näitä tekijöitä pyritäänkin tuomaan muualta mahdollisimman paljon.
Netto vai brutto?
Pelkät perusosat tuolle porukalle huitelee 2 000 eurossa. 5 henkeä tuskin asuu vuokrallakaan paljon alle tonnin. Siinä on jo menoja 3 000 euron edestä. Tuohon kotivakuutus, sähkö, vesi ja terveydenhoitomenot niin kyllä sieltä helposti tulee toimeentulotukea.
Kannattaa perehtyä, mikä ero tukien kannalta on siinä asuuko omassa vai vuokralla. Asuntolainan lyhennys, kun ei ole meno toimeentulotuessa, mutta vuokra on. Tonnin vuokra voidaan maksaa kokonaan, mutta tonnin vastike, lyhennys ja korot pompsia ei vaan vain osa.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko: "Jotain vikaa on jossain kun olen keskiluokkainen ja nostan toimeentulotukea"
Sinulla on heti alkuun argumentaatiovirhe. Viiden hengen perhe, jolla on 3000 euron tulot, ei ole lähelläkään keskiluokkaista. Köyhälistöä te olette. Se, ettei miehesi ota töistä vastaan takaa myös sen, ettette ikinä tule myöskään keskiluokkaan pääsemään. Kotona makaamalla ei hyvää työtä saa, vaan huonompia töitä tekemällä ja CV:tä / yhteyksiä kerryttämällä.
Itselläni on kolme lasta, joiden yksinhuoltaja olen. Palkka on 4000 euroa (miinus verot). Päivähoito- ja muut maksut ovat aina menneet maksimin mukaan. Toimeentulotuesta ei tietoakaan. Silti maksoin palkallani 130kEuron ero-/asuntolainan kymmenessä vuodessa pois ja nyt asumme velattomassa talossa Tampereella. Auto on, väritelevisio on, ja kesäisin on lomailtu, tosin suurin osa ihan lähiseutujen ja -maiden autolomina.
Ihan suoraan sanoan, kirjoituksesi perusteella olette nynnyjä vässyköitä. Olet jo tajunnut, että kannattaisi hieman miettiä elämäänne. Se on hyvä alku. Nyt sitten lopetat länkytyksen ja alatte tehdä asialle jotain ennen kuin miehesi koulutus happanee purkkiinsa.
Heh, oikein väritelevisiokin. Ihan olisin odottanut, että olisi mustavalkoinen noilla tuloilla.
Vierailija kirjoitti:
Netto vai brutto?
Pelkät perusosat tuolle porukalle huitelee 2 000 eurossa. 5 henkeä tuskin asuu vuokrallakaan paljon alle tonnin. Siinä on jo menoja 3 000 euron edestä. Tuohon kotivakuutus, sähkö, vesi ja terveydenhoitomenot niin kyllä sieltä helposti tulee toimeentulotukea.
Kannattaa perehtyä, mikä ero tukien kannalta on siinä asuuko omassa vai vuokralla. Asuntolainan lyhennys, kun ei ole meno toimeentulotuessa, mutta vuokra on. Tonnin vuokra voidaan maksaa kokonaan, mutta tonnin vastike, lyhennys ja korot pompsia ei vaan vain osa.
Brutto tietty, nettona tulee 1980€/kk. Olen siihen jo työmatkakulut ilmoittanut verottajalle, kun ei tosiaan ole varaa odotella vuotta niitä rahoja takaisin. Oot oikeassa, kannattaa käydä siellä Kelan laskurilla niin näkee tuon tilanteen kyllä helposti jokainen itsekin.
Ap
Jos 4 ihmistä elää 3000€/kk niin ette ole kyllä keskiluokkaa nähneetkään :D
Tienaan itse saman verran, asun yksin ja pidän itseäni työväenluokkaisena (kuten olenkin) :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netto vai brutto?
Pelkät perusosat tuolle porukalle huitelee 2 000 eurossa. 5 henkeä tuskin asuu vuokrallakaan paljon alle tonnin. Siinä on jo menoja 3 000 euron edestä. Tuohon kotivakuutus, sähkö, vesi ja terveydenhoitomenot niin kyllä sieltä helposti tulee toimeentulotukea.
Kannattaa perehtyä, mikä ero tukien kannalta on siinä asuuko omassa vai vuokralla. Asuntolainan lyhennys, kun ei ole meno toimeentulotuessa, mutta vuokra on. Tonnin vuokra voidaan maksaa kokonaan, mutta tonnin vastike, lyhennys ja korot pompsia ei vaan vain osa.
Ai niin ja veroa maksan siis n. 26%, mutta se ei ole ainoa vähennys kun menee tyelit ja muut, jotka aika paljon.
Ap
Brutto tietty, nettona tulee 1980€/kk. Olen siihen jo työmatkakulut ilmoittanut verottajalle, kun ei tosiaan ole varaa odotella vuotta niitä rahoja takaisin. Oot oikeassa, kannattaa käydä siellä Kelan laskurilla niin näkee tuon tilanteen kyllä helposti jokainen itsekin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ kannattaa aina. Voi saada joskus parempipalkkaisen työn.
Ei ole varaa ottaa työtä vastaan. Ollaan laskettu noista Kelan laskureista, että tulot tippuu kun menee työhön, kun on matalapalkkaisia työpaikkoja vain. Jos työmatkakulut huomioitaisiin laskelmassa, tilanne olisi toinen. Nyt niitä ei huomioida niin on todella siten, että jos ei naapurikaupungista työtä löydy, kauemmas ei kannata mennä. Asumistuki lähtee heti kun toinen saa palkan.
Ap
Joten on parempi maata kotona ja antaa CV:hen tulla niin pitkän reiän ettei ikinä pääse töihin?
Ja muutenkin: onko sinusta todellakin sama, elätättekö itsenne vai elättekö köyhäinavulla? "Avustukset menee", pyh! Eikö sinulla ole pienintäkään kunniantuntoa?
Ei minulta ole koskaan kysytty mistään rei'istä cv:ssä.
Ja muutenkin, asenteesi on syvältä.Ymmärrän köyhäinavulla elämisen, jos on sairas tai tilapäisissä ongelmissa, mutta tahallaan sen varassa elävien asenteet ovat oikeasti syvältä.
Köyhäinapu? Kuulosta ikäihmisen sanastolta
Mitä sitten? Keiden sä luulet täällä tähän aikaan kirjoittelevan, vai onko se jotenkin noloa olla ikä-ihminen?
Työ on kautta aikoin ollut huono sijoitus jo pyramidi orjien ajoista lähtien :D
Vierailija kirjoitti:
Otsikko: "Jotain vikaa on jossain kun olen keskiluokkainen ja nostan toimeentulotukea"
Sinulla on heti alkuun argumentaatiovirhe. Viiden hengen perhe, jolla on 3000 euron tulot, ei ole lähelläkään keskiluokkaista. Köyhälistöä te olette. Se, ettei miehesi ota töistä vastaan takaa myös sen, ettette ikinä tule myöskään keskiluokkaan pääsemään. Kotona makaamalla ei hyvää työtä saa, vaan huonompia töitä tekemällä ja CV:tä / yhteyksiä kerryttämällä.
Itselläni on kolme lasta, joiden yksinhuoltaja olen. Palkka on 4000 euroa (miinus verot). Päivähoito- ja muut maksut ovat aina menneet maksimin mukaan. Toimeentulotuesta ei tietoakaan. Silti maksoin palkallani 130kEuron ero-/asuntolainan kymmenessä vuodessa pois ja nyt asumme velattomassa talossa Tampereella. Auto on, väritelevisio on, ja kesäisin on lomailtu, tosin suurin osa ihan lähiseutujen ja -maiden autolomina.
Ihan suoraan sanoan, kirjoituksesi perusteella olette nynnyjä vässyköitä. Olet jo tajunnut, että kannattaisi hieman miettiä elämäänne. Se on hyvä alku. Nyt sitten lopetat länkytyksen ja alatte tehdä asialle jotain ennen kuin miehesi koulutus happanee purkkiinsa.
Jo alkuun tuo asenne että ei kannata mennä töihin, on kaikkea muuta kuin keskiluokkaista. Keskiluokka osaa nähdä huomista pidemmälle.
Kummallista miten näitä "tukiennosto ja ei kannata mennä töihin"-aloituksia tulee jatkuvalla syötöllä vaalien jälkeen. Kaikki yhtä tökerösti kirjoitettuja.