Onko normaalia, että jos joutuu olemaan koko päivän puolitutun työkaverin kanssa, niin se on todella väsyttävää?

?

Ihan tuttua. Introvertti, nautin kyllä seurasta mutta työkaverin kanssa ei voi olla ihan rennosti, työrooli pitää olla päällä.

Minä väsyn myös!!

Olen erityisherkkä. Sosiaalinen, mutta kuormitus muussa kuin ihan läheisten seurassa. Stressaa se erilaisuus, juttujen pinnallisuus, tsemppaaminen.

Niin ymmärrän! Työillalliset on piinaa.

Teidän pitää kasvaa henkisesti ulos tuosta neuroottisesta kyräilystä ja olla aitoja itsejänne työkavereista välittämättä.

Pitää puhua koko ajan... miksi? Minkä lain sanelemana? Ai pelkästäänkö siksi, että pidettäisiin normaalina?

Ihan normaalia. Minäkin olen ollut vastaavanlaisella työkeikalla työkaverin kanssa ja olin ihan lopussa sen jälkeen. Meillä ei siis ollut työn ulkopuolella mitään yhteistä ja töissäkin hommat oli vähän erilaisia. Olimme ihmisinä ihan toisenlaisia. Mutta toinen vain puhui, puhui ja puhui ja minä uuvuin täysin. Vessaankin kun menin niin se oli seisomassa siinä oven takana ja odotti. Ja sitten taas puhui, puhui ja puhui.

Pieni työmatkailtakänni auttaa. Jaksaa päivällisellä paremmin horinoita.

Siis PIENI, muuten joudut krapulassa katsomaan aamulla niitä samoja tyyppejä.

Ettekö voi hoitaa työhön liittyvät reissuasiat yhdessä, jonka jälkeen erkanette ja kumpikin syö missä syö.

Mitä jos opettelisitte van tulemaan toimeen ihmisten seurassa? Ihan näin villinä ehdotuksena

Laita luurit päähän ja nuku jos voit. Korvatulpatkin auttavat.

Virkistyspäivät ei ole pakollisia, voit olla töissä tai saikulla.

No yök. Mä selvisin tuosta korvatulpilla ja viinalla. Tulen toimeen ihmisten kanssa mutta menetettyä vapaa-aikaa ei päiväraha korvannut.

Työasiat kun on hoidettu, jos ei muuta niin pieni valkoinen valhe, että loppupäiväksi olet sopinut tapaamisen tuttusi kanssa/perheenjäsenen kanssa (riippuu missä matkustatte) ja kollegaa ei ole kutsuttu sille tapaamiselle.

Mulle riittää puoli päivää tutun työkaverin kanssakin uupumiseen.

Valitettavasti olen valinnut työn, jossa joudun olemaan päivittäin tekemisissä täysin tuntemattomien ihmistenkin kanssa ja puhumaan heidän kanssaan tuntikausia, välillä myös muilla kielillä kuin suomeksi. Ruotsiksi puhuminen uuvuttaa enemmän kuin englanti, mutta toisaalta toisinaan joudun olemaan isäntänä ulkomaisille kolleegoille, ja se tarkoittaa sitä, että omaa aikaa on vain yö hotellihuoneessa. Hotellin aamupalalla on jo ensimmäiset ja illalla vielä joku haluaa käydä yksillä jossain pubissa...

SIlloin tulee istuttua joskus viisi minuuttia ihan hiljaa vessassa, että saa olla rauhassa.

Jotkut ihmiset vaan on niin raskaita että ne vie voimat eikä jaksaisi nähdä ylimääräistä. Ne voivat olla energiasyöppöjä, joiden jutut eivät kiinnosta, haluavat etupäässä puhua vain itsestään ja joilla ei ole juuri mitään sanottavaa toisen ajatuksiin, ovat huonoja kuuntelijoita ym

Ihan normaalia. Kaikkien kanssa ei synkkaa.

Minulla on pari parasta ysävää jotka olen vuosia sitten tavannut työn kautta. Meillä klikkasi heti. Samanlainen huumorintaju ja samat mielenkiinnon kohteet. Muiden työkavereiden kanssa haluan olla vain hyvissä väleissä ja hoitaa hommani. En todellakaan millekkään väkinäisille illallisille heidän kanssaan. Ymmärrän siis ap:ta mutta kyllä sitä nyt yhden illallisen istuu vaikka väkisin vaikka seura ei niin mielyttäisikään.

Kuvitelkaa viikon työmatka esimerkiksi Saksaan pölisijän kanssa. En ole introvertti enkä erityisherkkä, mutta liika on liikaa. Taukomaton puhe soi korvissa vielä kotiin päästyäkin.

Kyllä, on ihan normaalia. Oma persoonallisuustyyppi vaikuttaa siihen, miten jaksaa muiden ihmisten seuraa. Ja tähän jaksamiseen vaikuttaa paljon se, miten tutusta ihmisestä on kyse, eli täysin vieraita kestää vähemmän aikaa kun taas perheenjäseniä sietää pidempään. Työkaverit asettuvat sitten tälle akselille jonnekin kohtaa (riippuen siitä, miten tuttu). Varsinkin introverttipiirteiset ja/tai erityisherkät rasittuvat sosiaalisesta kanssakäymisestä ja kaipaavat akkujen lataamiseen omaa aikaa.

Itse olen hyvin sosiaalisen, mutta erityisherkän tytön äiti, ja tunnistan tuon. Tyttö kun tuli jostain viikon urheiluleiriltä (jossa aamusta nukkumaanmenoon ollaan toisten seurassa), niin hän linnoittautui omaan huoneeseensa ovi kiinni ja nautti yksinolosta. Nykyään nauttii, kun saa asua itsekseen.

Tilaat firman piikkiin ravintelin kalleimman punaviinipullon ja pippuripihvin. Ne nautittuasi rupeat valittelemaan alkavaa migreeniä ja että nyt on kiire hotellihuoneeseen koska lääkkeet on siellä. Näin minä ainekin hoidan työpaikan pikkujoulut. Firman piikkiin vielä kunnon konupullo huonepalvelusta ja netflix päälle. Käperryt aamutakissa hotellin pehmeisiin lakanoihin. Mikäs sen mukavampaa?