Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankkiminen vääristä syistä
14.04.2023 |
Oletteko törmänneet tähän samaan ilmiöön. Ei ole enää niin justiinsa, onko pariskunta eroamassa tai hädintuskin yhdessäkään, tehdään lapsi jos se pelastaisi suhteen, voihan sitä pallotella vuoroviikoin, jos ero tuleekin. Kyllä se lapsi sopeutuu aikuisten muuttuvaan elämään jne. Tuntuu, että lasten hankintaa ei enää pidetä vakavana ja sitovana asiana, joka otettaisiin niin tosissaan, että sen kumppanin kanssa pysyttäisiin yhdessä ehjänä perheenä, edes ne pikkulapsivuodet. Olettaen siis että kumpikin osapuoli oli asiaan alunperin myöntyväinen. Moni nykyajan lapsi ehtii elää jopa useammassa eri uusperheessä lapsuutensa aikana, sisarukset vain vaihtuu. Mistä lie ne nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat. Lapsen tulevaa elämää ei juurikaan ajatella, vain vanhemman mielitekoa saada lapsi.
Toinen ilmiö, kumppanuusvanhemmuus. Joitakin kokemuksia netistä lukeneena, usein paistaa läpi se ajatus, että kun lapsella tulee olemaan kaksi eri kotia, on vanhemmalle vain plussaa kun saa joka toisen viikon relata ilman lasta, jolloin elämä ei ole ollenkaan niin rankkaa! En tiedä olenko vanhanaikainen, mutta jo lähtökohtaisesti särähtää korvaan tuo ajatusmalli, että lapsi tuodaan maailmaan sen turvin ettei sen kanssa tarvitse koko ajan itse olla, ja halutaan synnyttää lapsi tieten tahtoen heittopussiksi? Olen ollut siinä käsityksessä että lapsi tehdään aina 100% itselleen, eikä sen turvin että joku muu hoitaa tasan puolet ajasta sitä jossain muualla.
Toivottavasti saatte kiinni. Lasten hankinta ei todellakaan enää tarkoita samaa kuin mitä se oli 20 vuotta sitten. Eikä ollenkaan hyvällä tavalla.
Kommentit (11)
Kyllähän adoptiovanhemmatkin eroilevat. Pitkään odotetaan, saadaan lapsi Afrikasta ja sitten parin vuoden päästä ero - ku ei tää ollutkaan kivaa.
Mielestäni näille pitäisi olla jokin sanktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
100% itselle? Senkö takia neuvolassa yhä oletetaan äidin vastaavan arjen kulusta -_-
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän adoptiovanhemmatkin eroilevat. Pitkään odotetaan, saadaan lapsi Afrikasta ja sitten parin vuoden päästä ero - ku ei tää ollutkaan kivaa.
Mielestäni näille pitäisi olla jokin sanktio.
Eron jälkeen adoptoitua orpoa riepotellaan vielä kummankin vanhemman jatkuvasti vaihtuvissa uusioperhekontruktioissa. Jatkuvia muuttoja, vaihtuvia sisaruspuokia.
Mites vuokrakohdun avustuksella isäksi tulleet isät? Kustannus syistä näitä ei hirveesti näe. Jonkin verran kuiteski.
On huomattu. Tuollainen on usein surullista ja epävakaata lapselle vaikka vanhemmat olis ns. terveitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä kumppanuusvanhemmuudessa nämä kaksi osapuolta eivät ole löytäneet sopivaa rakkaussuhdetta mutta kuitenkin kummatkin haluaisivat vanhemmiksi.
Minun mielestä parempi vaihtoero kuin että pariskunnat jotka riitelevät koko ajan ja suurinpiirtein vihaavat toisiaan mutta ovat yhdessä lasten takia. Kumpi on lapselle vahongollisempaa; a) kaksi rakastavaa kotia sopusoinnussa, vai b) yksi riitaisa koti joka on sodan temmellyskenttä päivästä viikosta vuodesta toiseen? Kysympä vaan.
Kyllä ne lapset tajuaa jos äiti vihaa isää ja toiste päin.
No sitä en ymmärrä miksi hankitaan lapsi mukamas parantamaan parisuhdetta. Terapia voi olla keino parannella parisuhdetta. Se ei ole lapsi tai lemmikkieläin.
Ne joilla on jo lapsia niin voi käydä niin että jossakin vaiheessa parisuhde muuttuu. Sitähän kukaan ei voi etukäteen ennustaa. Jos parisuhde myrkyttää kodin ilmapiirin, ei ole lapsen edun mukaista elää sellaisessa. Ero on paras siinä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole yhdenkään lapsen edun mukaista että hänet synnytetään tietentahtoen elämään vuoroviikkosysteemissä pienestä asti, kuten kumppanuusvanhemmuudessa yleensä tapahtuu. Mieluummin se adoptiokin. Toki se olisi kaikken järkevintä, jos hyvä parisuhde löytyisi jossa kumpikin haluaa lapsen ja on valmis tekemään töitä sen eteen että yhdessä asutaan vaikka vastoinkäymisiä tulisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni vanhempi on oikeasti tosi itsekäs.
Ja tottakai lapsia saa haluta.
Mutta;
Pitäisi myös ajatella sitä lasta;
Oikea rakkaus on sitä, että ymmärtää edes jollain tasolla mitä lapsi tarvitsee ja mikä on lapsen eikä pelkästään oman edun mukaista.
Ja sen, että vanhemmuus voi olla tosi vaikeaa/ raskasta.
Ikinä ei voi tietenkään tulevaa tietää, mutta jos kokee ettei ole varma kykenisikö vanhemmuuteen niin fiksuinta on jättää lapsi / lapset tekemättä.
Valitettavan paljon on niitä, joilla itsellään on ongelmia ja sitten vielä lapsi/ lapsia.
Ja vielä tarkoituksella hankittuja;
Mut kun mä haluun...
Yhtenä esimerkkinä nämä jotkut teiniäidit tai muut, jotka eivät vaan ymmärrä mihin oikeasti ryhtyvät.
Omani olen saanut. En hankkinut. Ohjesääntönä olen pitänyt että lapsen kanssa on hauskoja hetkiä, ja järkevä itsemääräämisoikeus.
Nämä eivät olisi toteutuneet tiettyjen tyyppien kanssa, ja takaisin ei tarvi tulla.