Miten sairaanhoitajista voi olla pulaa?

Taitaa koulutettuja liueta muihin töihin... ja jäädä kotiin.

Mutta eikö opiskelipaikkoja tulisi lisätä. Suurempi osa voisi jäädä.

Koska iso osa nykynuorista on------->

https://yle.fi/a/3-9231217

Nuorisotakuu toi ammattiopintoihin nuoria, jotka eivät pysty opiskelemaan – "Vaeltavat ympäri luokkaa, eivät näe lääkeruiskun neulaa"

Tutkija opetti vuoden ammattiopistossa ja järkyttyi. Nuorisotakuu on tuonut kouluihin yhä enemmän masentuneita, päihderiippuvaisia ja oppimisvaikeuksista kärsiviä nuoria.

Tuntemani ovat lähteneet Tanskaan,  Norjaan, Ruotsiin ja jopa Saksaan töihin heti jos perhetilanne on sen sallinut. Kaksi opiskelee uutta ammattia.

Mieluummin kotiäitinä ja kotirouvana kuin sairaanhoitajan töissä. Nykymeno töissä etoo!

Sosiaalialan pääsykokeet eivät seulo oikealla tavalla, eli alalle hakeutuu ja pääsee opiskelemaan ihmisiä jotka alalle eivät sovellu. Monella on idealistiset kuvat kuinka koko ajan henkiä pelastetaan ja mennään draamasta toiseen, oikea arki kun on täysin erilaista.

Neanderthalensis kirjoitti:

Koska iso osa nykynuorista on------->

https://yle.fi/a/3-9231217

Nuorisotakuu toi ammattiopintoihin nuoria, jotka eivät pysty opiskelemaan – "Vaeltavat ympäri luokkaa, eivät näe lääkeruiskun neulaa"

Tutkija opetti vuoden ammattiopistossa ja järkyttyi. Nuorisotakuu on tuonut kouluihin yhä enemmän masentuneita, päihderiippuvaisia ja oppimisvaikeuksista kärsiviä nuoria.

Ei kyllä kerro sairaanhoitajaksi opiskelevista tuo juttu, vaan lähihoitajakoulutuksesta, johon tungetaan kaikki jotka eivät tiedä minne menisi. Sairaanhoitajaksi koulutettavat ovat pikkuisen fiksumpaa porukkaa keskimäärin, kun sinne on oikeaa karsintaakin.

Omasta valmistumisesta on jo 10 vuotta aikaa, mutta silloin, kun opiskelin moni keskeytti opinnot. Mä taas vaihdoin alaa nelisen vuotta sitten. Tunnen myös monta alaa vaihtanutta sairaanhoitajaa. Työn veto- ja pitovoima on huono. Esmiehet odottaa vain joustoa, joustoa ja joustoa, mutta omia työvuorotoiveita on tosi vaikea saada läpi.

Vaikka sitä oli opiskelut aloittaessaan tietoinen, että työ on kolmivuorotyötä, niin se todellisuus, kuinka epäsäännöllistä se on, oli aika hirveää. Pystyt suunnittelemaan elämää ehkä korkeintaan 4 viikkoa eteenpäin. Välillä. Menee viikkoja, että ehtii viettää edes yhden illan koko perheen kanssa yhdessä.

Lisäksi kaikki ylityöt ja äkilliset vuoron vaihdot siihen päälle on todella hankalia. Vaikka haluaakin olla joustava, niin kyllä se ketuttaa, kun omat suunnitelmat menee taas uusiksi.

Yövuorot sotkee rytmit täysin, eikä työstä ehdi palautua vapailla. Koko ajan on sellanen stressi päällä ihan vaan jo siitä, että elämä on pyörii työvuorojen ja henkilökohtaisen elämän aikatauluttamisena viikko kerrallaan. Puhumattakaan siitä työn henkisestä kuormittavuudesta.

Nyt olen päivätöissä muulla alalla ja nyt mulla on selkeä työ- ja yksityiselämä. Tai no elämä ylipäätään.