Muistatteko sellaista tv- ohjelmaa kuin Cheaters?
Siinä siis ns. tutkimusryhmä seurasi epäiltyjä pettäjiä ja tilanteen paljastuminen ja kohtaaminen tapahtui tietysti kameroiden edessä eikä aina väkivallaltakaan vältytty. Ohjelma pyöri ainakin 2000-luvun alussa ja Suomessa nimi oli Rysän Päällä. Siinä oli kunnon tosi- tv:tä. Näkeekö tuota sarjaa enää mistään, tietääkö joku?
Kommentit (26)
No oliko tää oikeesti edes aitoa tositeeveetä vai käsikirjotettuja kaikki kohtaukset? Jos ois totta niin miks niin moni pettäjä haluais näyttää naamansa kameralle?
Muistan.
Aina kun joku pettäjämies alkoi juontajalle uhittelemaan niin juontaja sanoi "et kestäisi minuuttiakaan", oli olevinaan niin kovaa poikaa.
Aika totaalisestihan se pettäjä joissakin jaksoissa nolattiin. Muutamissa joku paljastui esimerkiksi työttömäksi, vaikka on väittänyt käyvänsä töissä ja muuta vastaavaa.
Muistan. Saattoihan se ollakkin pelkkää näyttelyä, mutta silti jännää kun pettäjä jäi kiinni.
Muistan, tuli 2000-luvun alussa MTV:ltä joskus klo 22-23 aikoihin. Tykkäsin kovasti! Ja muutenkin nuo ajat ennen somea, olen iloinen että nuorena aikuisena saanut elää sen!