I-P: Äiti lapsineen pakeni susia vajaan (kovin on provosoiva otsikko)
Keskiviikkona tehtiin poikkeuksellinen epäilty susihavainto Jalasjärvellä.
Kolme henkilöä ilmoittivat kolmesta sudesta, kun olivat pajunkissoja keräämässä. Sudet olivat jäällä, suurin piirtein Metsolan koulun ja Jokipiintien välillä, kertoo alueen riistainhoitoyhdistyksen Hannu Raja.
Ilkka-Pohjalainen kertoo, että susihavainnon tekivät pajunkissoja poimimassa ollut perhe. I-P:n mukaan havainnon eläimistä jäällä sulan aukon suulla teki perheen äiti, joka ensin ajatteli eläinten olevan kauriita. Hän alkoi vislata, mutta päätä eivät nostaneetkaan kauriit, vaan sudet.
Seuraavaksi yksi susista alkoi jolkotella kohti perhettä.
Kun susi jatkoi kohti meitä, ajattelin säikäyttää sen tiehensä. Taputin käsiä yhteen ja huusin matalalla äänellä, perheen äiti kertoo Ilkka-Pohjalaiselle.
Lopulta hän soitti hätänumeroon ja vei oman lapsensa ja äitinsä läheiseen kalastusvajaan odottamaan apuja.
Ilkka-Pohjalaisen mukaan jäljet varmistuivat susien jäljiksi.
Ei aivan jokapäiväinen tapahtuma
Hannu Raja kertoo, että on hyvin poikkeuksellista, että sudet ensinnäkin liikkuvat kyseisellä alueella, toisekseen laumana ja kolmannekseen iltapäivällä kello viiden aikaan.
Ei ole kauheasti ollut susia tässä ympäristössä, ja pääasiassa ne muutamat kulkevat yksin. Tällainen ei ole aivan jokapäiväinen tapahtuma, Raja toteaa kolmen suden kohtaamisesta. Raja ei itse käynyt paikan päällä keskiviikkona.
Raja kertoo, että susilaumoja on Jalasjärven ympäristössä muutama, mutta alueen pohjoispuoli, jossa havainto keskiviikkona tehtiin, ei kuitenkaan kuulu kummankaan lauman reviiriin.
Silloin tällöin sieltä ne käyvät täällä, mutta yksinään, Raja sanoo.
On myös poikkeuksellista, että lauma oli liikkeellä kello 17 aikaan, kun vielä oli kuitenkin valoisaa.
Rajan mukaan vaihtoehtoisesti liikkeellä olisi voinut olla supikoiria, jotka liikkuvat laumoissa ja päiväsaikaan ja erityisesti näin ilmojen lämmetessä.
Mutta on myös mahdollista, että ne olivat susia, Raja toteaa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29e97f12-ec7d-471d-9bd3-25fdb4151936
Susivihaako tällaisilla otsikoilla taas yritetään nostaa? Otsikosta saa kuvan, että vaja suunnilleen pelasti nämä ihmiset joutumasta suden suuhun. Ärsyttävää.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko perussuomalaiset ovat ottaneet kantaa asiaan?
Veivät pari viikkoa sitten laumalle vaaliesitteitä.
hukkaan meni esitteet. sudet äänestivät vihervasemmistoa ja menivät suojeltuina sossuun nostamaan tukia
Vierailija kirjoitti:
Ne oli koirasusia tai susikoiria, ei villi susi tule paikalle kun ihminen viheltää tai taputtelee.
Lue se Ilkka-Pohjalaisen juttu. Ihan eri kuvaus tapahtumista kuin Iltalehdessä. Sudet lähti karkuun, äiti pelästyi kun ei enää nähnyt niitä eikä tiennyt missä ne olivat. Tytär pelästyi äitinsä metelöintiä.
Ihme ettei Italiassa ja Espanjassa lapset joudu jatkuvasti suden suuhun, vaikka siellä on kymmenkertaisesti susia Suomeen nähden. Ja kymmenkertaisesti ihmisiä, eli paljon suurempi todennäköisyys susikohtaamisille.
Retkeilen paljon susialueella (kuten moni muukin). Kyllähän ne joskus yöllä nukkumaan mennessä mietityttää, mutta eipä niistä ole näkynyt, kuin jälkiä ja öistä ulinaa.
Kyllä 1890 luvusta on kauemmin kuin 100 vuotta.