Lue keskustelun säännöt.
Terapia ja ihmisen oma kokemus lapsuudestaan?
10.04.2023 |
Miten terapiassa suhtaudutaan ihmisen omaan kokemukseen lapsuudestaan? Otetaanko se faktana, eli esim. että on totta, että äiti ei rakastanut lapsena tai kohteli epäoikeudenmukaisesti. Vai että ihminen kokee asian olleen noin, muut voivat kokea tilanteen eri tavoin?
Siskoni on terapiassa käsitellyt lapsuudenperhettämme. Tiedän, että hän on kokenut lapsuutemme erilaiseksi kuin minä, mutta kaikki hänen kokemansa ei vaan perustu faktaan. Esim. Itselleni tuli täysin yllätyksenä, että hän on ajatellut minun ajatelleen, että hän esim. olisi tyhmä (siis ei älykäs). Hän on fiksu, enkä ole koskaan ajatellut hänen olevan tyhmä. Miksi ihmeessä ajattelisin? Samoin vanhempiemme rahan käyttö meihin lapsiin oli hänestä epäoikeudenmukaista. Jos ihan markkoja ja euroja aletaan laskemaan, niin varmasti vanhempamme ovat käyttäneet siskoon moninkertaisesti minuun verrattuna. Pelkkä siskon urheiluharrastus ja innostus muotivaatteisiin oli kallista.
Sitä en tiedä, mikä on saanut siskon ajattelemaan noin pienestä pitäen. Pelkään, että välit menevät, jos terapiassa kauheasti toitotetaan, että meillä on ihan hirviöperhe. Ei nimittäin ole. Jotenkin siskon itsetunto on ihan pohjamudissa, eikä hän näe itsessään sitä kaikkea hyvää, mitä me muut näemme hänessä ja luulee, että me muutkin ajattelemme hänestä niin rumasti kuin hän itse.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikeastaan pelkäät? Että terapeutti saa perheestänne väärän kuvan, vai että sisko katkaisee sinuun ja muihin perheenjäseniinsä välit? Ammattilainen toki tiedostaa, että näkemykset ja kokemukset ovat siskon omia, eikä tätä muutenkaan kiinnosta vieraiden ihmisten asiat sillä tavalla, kuin nyt ehkä pelkäät. Mitä siskoon taas tulee, tekee hän valintansa itse kuinka terapiaan suhtautuu: haluaako aidosti käsitellä asioita vai hakeeko vain uhriutumiselleen tukea ja vahvistusta terapiasta. Minun siskoni valitsi jälkimmäisen (on narsistinen), jonka seurauksena välit omaan perheeseensä ja suunnilleen kaikkiin muihinkin ihmisiin ovat vuosien terapian jälkeen entistä huonommat. Ei sille oikein ulkopuoliset mitään voi, miten joku päättää elämänsä elää.
Miksi pitaisi pelata kumpaakaan, mutta terapeutti ei sano, muistosi on vaarat vaan nyokkailee ja vahvistaa sen muiston. Tommoisesta voi seota paa.
Mielestani ei ole tervetta kaivella tervetta lapsuutta. Oikeasti traumatilanteet lapikayneet kuuluvat terapiaan, muttei joka toinen vastaantulija. Terapiasta on tehty typera muoti, joka sekoittaa kokonaisen sukupolven.
Ethän sinä näköjään tiedä yhtään millaista terapia on. Ei se terapeutti siellä mitään mykkänä nyökyttele, kuka semmoisella viitsisi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni on narsistisia piirteitä. Hän kertoi hyvin mielellään miten terapeutin mielestä isäni on syyllinen ihan kaikkeen. Kysyin äidiltäni haluaako hän minut kertomaan meidän perheen arjesta, kun todellisuus oli kovin toisenlainen. Ei halunnut.
Ihmisillä voi olla erilaisia oersoonallisuushäiriöitä, jotka vaikuttavat hänen kokemuksiinsa. Äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö, ajattelu on todella negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan terapeutit kääntää asiakkaansa perhettään vastaan. Ainakin sen perusteella, mitä täältä olen lukenut.
Tämä. Oikein naurattaa miten enemmän kuin joka toisen terapiassa käytä naisen äiti ns paljastuu narsistiksi😄
Oletkos ajatellut että on aika todennäköistä että terapian tarpeessa olevan ihmisen kasvuympäristö on todennäköisesti usein ollut jollain tavalla tavallista vahingollisempi?
Eikö nykyään ole trendikästä käydä terapiassa, vaikka asiat ovat oikeastaan hyvin ja mitään vikaa lapsuuden perheessä ei ole. Ja kenen perhe nyt olisi täydellinen muutenkaan. Joillakin voi olla todella paskat lapsuudenkokemukset, mutta menevät eteenpäin eivätkä uhriudu joka kärpäsenpaskasta. Eli, usein se on henkilökohtainen kokemus taustalla ja jonkinlaiset lukot ja ajatusvinoutumat. Ei osata nähdä itseään ja tilannettaan objektiivisesti.
Terapiassa käyminen ei ole uhriutumista. Yleensä se ehkäisee ja vähentää uhriutumista ja sitten on helpompi jatkaa elämää eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Pahimpia uhriutujia ja luovuttajiahan ei terapiaan yleensä edes saa, ja sellaisten paskajankutusta näkee sitten esim. tämmöisillä nettisaiteilla.
Pahimmilla uhreilla ja luovuttajilla ei ole energiaa roikkua hoitojonossa tai varaa terapiaan. Onnekkaimmat sinne pääsevät.
Voi ollakin, riippuu ihan henkilöstä. Ei voi mitenkään yleistää tuollaista asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan terapeutit kääntää asiakkaansa perhettään vastaan. Ainakin sen perusteella, mitä täältä olen lukenut.
Minäkin olen ihmetellyt. Saahan sillä vedätettyä terapiaa ja rahastaa jos asiakkaan mieli mustenee. Jokainen tuntee
perhehistoriansa parhaiten, ei terapeutti.
Omalla sisaruksellani ainakin on valemuistoja lapsuudestaan ja ne on sekoittuneet oikeisiin muistoihin. Hän on siis osittain traumatisoitunut omasta mielikuvituksestaan ja on katkera tapahtumista mitkä on itse keksinyt. Mitä perinnön jakoon tulee puhe niin se on jo valmiiksi pakannut arvoesineet laatikoihin ja laittanut niihin nimensä, vanhempamme on vielä ihan hyväkuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan terapeutit kääntää asiakkaansa perhettään vastaan. Ainakin sen perusteella, mitä täältä olen lukenut.
Minäkin olen ihmetellyt. Saahan sillä vedätettyä terapiaa ja rahastaa jos asiakkaan mieli mustenee. Jokainen tuntee
perhehistoriansa parhaiten, ei terapeutti.
Asiakkaan mieli on jo valmiiksi mustana, kun terapiaan menee. Mikäli asiakas haluaa käydä kokemansa ongelmat myös lapsuuden perheen kanssa läpi, voi olla vaikeaa koska on kokenut asiat omalla tavallaan ja muut eivät välttämättä jaa samaa kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Omalla sisaruksellani ainakin on valemuistoja lapsuudestaan ja ne on sekoittuneet oikeisiin muistoihin. Hän on siis osittain traumatisoitunut omasta mielikuvituksestaan ja on katkera tapahtumista mitkä on itse keksinyt. Mitä perinnön jakoon tulee puhe niin se on jo valmiiksi pakannut arvoesineet laatikoihin ja laittanut niihin nimensä, vanhempamme on vielä ihan hyväkuntoisia.
Omilla ajatuksillaan ja omalla mieöikuvituksellaan ei ole mahdollista traumatisoida itseään. Traumat voivat kyllä aiheuttaa itsetuhoisuutta ja sellaista, että elää traumaa läpi yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka tilanne on ulkoisesti jo muuttunut. Jos tämä olisi mahdollista itse itselleen aiheuttaa, niin tuskin moni tällaista vahinkoa haluaisi itselleen aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla sisaruksellani ainakin on valemuistoja lapsuudestaan ja ne on sekoittuneet oikeisiin muistoihin. Hän on siis osittain traumatisoitunut omasta mielikuvituksestaan ja on katkera tapahtumista mitkä on itse keksinyt.
On käynyt ilmi, että minunkin siskoni on ollut jo vuosikymmeniä katkera erinäisistä asioista, joille kyllä on hyvä selitys tai jotka eivät ole totta. On esim. kuvitellut, että vanhempamme ovat ostaneet minulle kalliita asioita, jotka olemme itse ostaneet ja maksaneet. Tai joku yksittäinen saamani iso lahja on ollut tasapuolisuuden vuoksi saatu, kun siskolle on vastaavasti maksettu jotain muuta.
On oikeastaan outoa, että rahalla on siskon ajattelussa näin suuri merkitys, kun emme ole mikään rikas perhe (lapsuudenperhe) ja nyt ei siis puhuta mistään valtavista rahoista. Se epäreiluuden kokemus vaan on suuri.
Vierailija kirjoitti:
"Faktoja" on lopulta varsin vähän, kun puidaan niinkin isoa kokonaisuutta kuin ihmisen lapsuusaikaa; Ihmisen oma, subjektiivinen kokemus on hänen itsensä kannalta se kaikkein merkittävin, mutta ideana onkin, että osaava terapeutti haastaa näitä kokemuksia. Mikäli kokemukset ovat hyvinkin negatiivisia ja niistä irti pääseminen vaikeaa, voi toisenlaisten näkökulmien oivaltaminen olla pitkä prosessi.
Tärkeintä on yrittää saavuttaa tasapaino subjektiivisen kokemuksen säilyttämisen ja uuden pohtimisen välillä. Itsensä mitätöidyksi kokeminen on pahimpia virheitä, mitä terapiassa voi tapahtua, mutta samaan aikaan kokemuksia ei saa vahvistaa mielessä pakottamalla liikaan pohtimiseen - johtaa vähemmän yllättäen ongelmien pahenemiseen.
Tosin vielä tärkeämpää olisi, että jokainen vielä elossa oleva osapuoli kokoontuisi yhdessä keskustelemaan näistä asioista avoimesti. Valitettavasti tämä, etenkin tässä maassa on tositosi vaikeaa monelle, koska psyyke on kätkenyt asiat visusti jonnekin kellariloukkoon mätänemään.
Itse olen yrittänyt löheiseni kanssa tuota avointa keskustelua. Tilanne menee vain juupa -eipäs -väittelyksi. Läheiseni kuulemma tietää paremmin mitä minä ajattelen tai teen kuin minä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko siskosi (ja jompi kumpi vanhemmistasi) narsistinen?
Ei minusta kukaan meistä ole narsistinen. Ihan tavallinen perhe.
Pelkään vaan, että kun terapia etenee, niin kohta meidät kaikki muut leimataan narsistisiksi jollain syyllä ja katkaistaan välit.
Narsistinen perhekin on "ihan tavallinen perhe".
Pelkäät vaan että teidät kaikki muut leimataan narsistiksi ja katkaistaan välit, eli alleviivaat juuri tuota pelkoasi todeksi.
Koet siskosi uhkana, etkä tahdo päästää hänestä irti voidaksesi kontrolloida sitä mitä muut "teistä" ajattelee. Vai miten on?
Olisitteko edes kavereita, jos ette olisi sukua toisillenne?
Miksi pitaisi pelata kumpaakaan, mutta terapeutti ei sano, muistosi on vaarat vaan nyokkailee ja vahvistaa sen muiston. Tommoisesta voi seota paa.
Mielestani ei ole tervetta kaivella tervetta lapsuutta. Oikeasti traumatilanteet lapikayneet kuuluvat terapiaan, muttei joka toinen vastaantulija. Terapiasta on tehty typera muoti, joka sekoittaa kokonaisen sukupolven.