Lue keskustelun säännöt.
Km ja mies kavereiden kanssa
28.11.2006 |
Aamulla alkoi kunnon kipeä verinen vuoto. Mies meni suoraan töistä kavereiden luo tekemään ohjelmaa pikkujouluihin. Yksin olen ollut koko päivän kotona ja itkenyt illan. Mies sanoi, että tulee heti, kun pääsee.
Nyt tarvisin tukea ja turvaa. Että joku halaisi ja lohduttaisi, mutta työpaikan pikkujoulun ohjelman keksintä vei voiton.
Eilen tuli jo vähän vuotoa, mutta ei mies siihen tukea antanut. Ei kuulemma ollut edes hirveän kiinnostunut koko vuodoista, kun ällöttää semmoset vuoto-jutut. Tuli itselle hyvä olo, ihan kuin en omaa kroppaani jo valmiiksi inhoaisi!
No, toinen keskenmeno oli tämä. En tiedä enää haluanko edes yrittää saada lapsia. Niitä ei yhtään vielä ole. Raskasta kantaa vastuuta yksin näistä menetyksistä. Perhe ja kaverit asuu toisella puolella Suomea.
Sen tiedän, että en puhu sanaakaan koko äijälle, kun kotiin joskus saapuu. Mielestäni asiat pitäisi pistää tärkeysjärjestykseen.
Kommentit (20)
Tiedän sen itseinhon omaa kroppaa kohtaan km:ssa, kokenut olen sen itsekin. Musta tuntuu että miehet ei jotenkin ymmärrä miten suuri asia naiselle km on, eivät ole sellaista sidettä vauvaan muodostaneet kuin me naiset jotka rakasta lasta sisällämme kannamme. Voimia sinulle, toivottavasti saat mieheltäsi ymmärrystä ja lohdutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut 5 keskenmenoa, eli kuvittelisin tietäväni sen pahan mielen ja epäonnistumisen fiiliksen, mikä sinulla on.
Minun mieheni on erittäinkin empaattinen, mutta ei silti tajunnut keskenmenojen tullessa koko totuutta, miten ne satuttivat. Ainoa mitä hän suri kunnolla, oli viikolla 15 keskenmennyt.
Miehet vaan ovat sellaisia, ajattelevat enemmänkin järjellä kuin tunteella. Eivätkä aina huomaa että vaimo onkin erilainen ja suree ihan oikeasti ja syvästi tapahtunutta.
Voimia sinulle ja kyllä teille vielä vauva suodaan. Itke nyt itkut pois ja rinta rottingillaa seuraavaan yritykseen.
Jos lohduttaa, meilläkin kolme lasta keskenmenojen jälkeen=)
vaan niin vihainen sille. En ymmärrä, miksi se ei tajua.
Eilen, kun laitoin sille viestin, että tulee vähän verta, niin laittoi takaisin " Voi vittu!" Hmm, mahtavat empatian taidot.
Tuntuu vaan, että tapahtuu sitten mitä tahansa, niin yksin jään sitä suremaan. Luulin todella menneeni sellaisen miehen kanssa naimisiin, jolta saa kovassa paikassa tukea ja turvaa. Halaa ja lohduttaa. Mutta ei!
Aamulla taputti selkään ja sanoi " no,voi voi" , kun sanoin, että nyt tulee paljon verta
Surullinen Ap
Vierailija:
vaan niin vihainen sille. En ymmärrä, miksi se ei tajua.Eilen, kun laitoin sille viestin, että tulee vähän verta, niin laittoi takaisin " Voi vittu!" Hmm, mahtavat empatian taidot.
Tuntuu vaan, että tapahtuu sitten mitä tahansa, niin yksin jään sitä suremaan. Luulin todella menneeni sellaisen miehen kanssa naimisiin, jolta saa kovassa paikassa tukea ja turvaa. Halaa ja lohduttaa. Mutta ei!
Aamulla taputti selkään ja sanoi " no,voi voi" , kun sanoin, että nyt tulee paljon verta
Surullinen Ap
jos romahtaa. Epäilen.
Mää oon vaan niin yksin tämän asian kanssa.
Yhden asian päätin. Minä en enää yritä saada lapsia, minä en kanna huolta ovulaatioista, minä en jaksa ostaa enää yhtäkään raskaustestiä, minä en kanna koko vastuuta keskenmenosta. Saa kertoa, koska on valmis kantamaan vastuun. Siihen nimittäin kuuluu koko tämä paketti ja siinä ollaan sitten yhdessä.
En tiedä, ymmärrättekö mitä tarkoitan, mutta meillä mies odottaa, että joku tuo sen lapsen " TADAA" vaan rappusille.
Ap, joka myös kiittää ihanan myötätuntoisia kanssakirjoittelijoita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies tuli munansa kanssa viereeni ja sanoi että ota suihin (leikillään), Sehän se olikin eka asia joka sen jälkeen oli mielessä =(
vielä kommentoida 7:lle: En nyt tiedä siitä myötätunnosta, jos nuo kaksi elettä riippuu kuittamaan koko tapahtuman ilman muuta keskustelua asiasta.
Tänään pääsi töistä 17.00, jolloin soitti. Kello kohta 22.00 eikä ole sanaakaan kuulunut, vaikka tietää tilanteeni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrän tunteesi. Itse olen myös 2 keskenmenoa kokenut ja nyt minulla on 2 lasta. Mutta tukea tuossa tilanteessa tarvitaan. Ei km ole pikkujuttu vaikka moni niin luuleekin. HOrmonit entisestään herkistävät vielä muutenkin haavoittuvaista mieltä. Toivottavasti miehesi tajuaa tulla pian paikalle sinua lohduttamaan! Mutta täytyy sanoa, että ei tuo oma mieskään ihan täysillä osannut olla mukana, vaikka varmasti asiaa surikin yhtä lailla kuin minäkin. Olisiko pakeneminen miehellesi tapa surea?
että pakenemalla suree. Tämä on väliinpitämättömyyttä ja ei ole ensimmäinen kerta, kun kaverit menee muiden asioiden ohitse. Ja nämä pikkujoulu-ohjelma suunnittelut on myös sellaiset, jotka olisi voinut jättää tänään väliin tai siellä olisi voinut olla esim 2 tuntia.
En vaan jaksa enää tollasta idioottia, joka ei edes halua ymmärtää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tosissaan miettiä haluatko lapsia tuollaisen miehen kanssa?
Miten mies toimii, kun sinä olet väsyneenä vauvan kanssa kotona tai koliikkivauva huutaa kuukausia? Mitä jos lapsi on sairas?
Jaksaako miehesi kantaa vastuun, kun keskenmenosikaan ei näytä kiinnostavan?
Veit sanat suustani. Juuri tuollaisia asioita nyt mietinkin.
Luulen, että kaikki jäisi mun vastuulle. Ja vaikeinta ehkä on, että mistään vaikeista asioista ei keskustella/puhuta. Ja vaikka kuinka yritän ja yritän, ei hän minulle avaudu.
Tätä juuri tarkoitin sillä, että en enää lapsenteko-puuhiin ryhdy ilman, että toinenkin tajuaa mitä se paketti sisältää.
Nyt alkaa jo todella suututtaan, kun kello on noin paljon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen päättyi 10+ ja tämä toinen 6+.
Ap
ei vieläkään kotona!
Antoi ymmärtää, että ei mene kauaa ja yrittää tulla mahdollsimman nopeasti. Eli, että pari tuntia olisi mennyt.
Eli päässyt töistä 17.00. Tää ei ole totta! Nyt kohta 23.30
Miten kusipää ihminen voi olla! Ei soittanut, ei kysynyt oloa, ei ilmoitellut mitään!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa, että olen ihan samaa mieltä 14:n kanssa. Enpä kyllä edes haluaisi lapsia tuollaisen miehen kanssa :(
Sehän on itse asiassa sama juttu kuin hieman myöhässä olleet kuuautiset. Miten mies sellaisen vielä edes ymmärtää ja osaa ottaa, kun hänen (ja minunkin) mielestä ei itse asiassa ole vielä mitään muuta kuin viiva tikussa.
Miksi pitää tehdä isoja asioista, joita ne eivät ole?
Ja kyllä ymmärräm, ymmärrän surun viikolla 10, kun on jo ehkä kuullut sydänäänet ja jotain on ultralla nähnyt, mutta nyt en tätä ymmärrä.
Ja kyllä, on ollut keskenmeoja ja tuulimuna ja synnytyksen aikaankin ongelmia.
minusta mies ei vaikuta kypsältä isäksi tai parisuhteeseen. Mieti vielä tarkkaan, haluatko todella olla hänen kanssaan. Entä jos olisit raskaana, voisit huonosti, ja mies kulkisi kavereiden kanssa? Entä jos vauva itkisi, olisi kipeä...?
Hurjasti voimia sinulle, ymmärrän surusi. Mutta voi olla, että jonankin päivänä sinullakin on vauva, rakastavan miehen kanssa.
Minunkin mieheni on kykenemätön myötätuntoon. Kun olin raskaana ja olisin tarvinnut tukea ja apuakin (en loppuraskaudessa pystynyt oikein kunnolla liikkumaan - jouduinkin sitten vuodelepoon), niin aina meni kaverit edelle. Monta monta iltaa istuin yksin kotona (oli sentään kissa kaverina) ja mietin että kuinkahan iso se yksi tuoppi mahtaa olla.
Keskenmenokin on koettu, mutta se oli täysi yllätys kun en tiennyt raskaudesta. Silloinkin mies lähti kavereiden kans jonnekin, sanoi vain että kyllähän sinä pärjäät, iso ihminen. Tosi huono olo oli, verta oli tullut aika lailla.
Kerran, kun vielä seurustelimme, olin toipumassa pienestä leikkauksesta ja mies pyysi minut luokseen lepäämään. Niinpä niin, häipyi ja jätti minut yksin potemaan. Mulla ei ollut edes avainta asuntoon että olisin päässyt hakemaan kioskista karkkia.
Kun odotin toista lastamme, viikkoja oli parikymmentä, tuli keskenmenon uhka. Vuotoa siis oli jonkin verran. Lepoahan siinä tarvittiin, ja olisin kaivannut mieheltäni myös lohdutusta ja sitä että hän olisi rauhoitellut ja sanonut että ei tässä hätää ole, kaikki menee hyvin ja niin edelleen.. toisaalta olisin halunnut myös käpertyä miehen syliin itkemään kun pelotti niin kamalasti. Mutta ei. Selkään taputti ja sanoi että älä nyt viitsi vollottaa kun ei tälle asialle nyt mitään voi. Ja jätti minut yksin itkemään. SIlloin olimme onneksi minun kotonani käymässä joten sain lohdutusta omalta äidiltäni, joka myös huolehti esikoisesta.
Mitenkä ihmeessä minä olen moista sietänyt, alkaa itseäkin ihmetyttää. Mies on kyllä tosi hyvä isä. Tunteitten osoittaminen on vain hänelle jotenkin mahdotonta, samoin toisen tunteiden kohtaaminen. Sen olen oppinut että sanon ihan suoraan, että nyt minua pitää halata ja lohduttaa, tai menen syliin istumaan ja telkkarin laitan kiinni. Ei se muuten hoksaisi että vaimolla on paha mieli. (Tämä siis koskee pienempiä murheita, ei keskenmenoa tai muuta surua.)
Sun mies on totaalisen empatiakyvytön ja käsittämättömän kylmä!
En kertakaikkiaan osaa tulkita mitään sanattomia viestejä ja äänensävyjä. Jos minulta haluaa halauksen ja tukea, se pitää sanoa ääneen.
Kun sain kolmannen keskenmenon, en halunnut empatiaa tai lohdutusta keneltäkään. Ei ollut mitään, mitä kukaan olisi voinut sanoa tai tehdä. Lääkäristä tullessa mies pyöri ympärillä, sanoi ne kuuluisat " voi vittu" ja yritti jotain selittää, että eihän sille mitään voi. Lähti sitten jonnekin loppuillaksi, kun ei kuulemma mitään olisi osannut sanoa tai tehdä. Suri itsekkin, eikä halunnut minun lohduttelevan.
Joko miehesi ei osaa tehdä/sanoa mitään ja siksi pysyy poissa tai sitten vaan on totaalinen ääliö, jonka kanssa ei kannata enää raskautta yrittääkään.
Aika parantaa haavat... Itsellä viisi km takana.