Kyvyttömyys uskoutua ja luottaa parisuhteessa

Olen miettinyt pitkään olenko välttelevästi kiintynyt, vai mikä mättää, kun toistan kaikissa parisuhdevirityksissäni samaa kuviota.

Alkuhuumassa olen näennäisen avoin, mutta kerron omista asioistani pintapuolisesti ja huumorilla (ts. En puhu vaikeista asioista suoraan, vaan vitsin varjolla sivulauseessa). Keskityn kyselemään toiselta asioita, ja kuuntelen toista, itse kuitenkaan asioita samalla tavalla avaamatta.

Suhteen jatkuessa toinen osapuoli yleensä huomaa epäsuhdan, ja pyytää minua avaamaan enemmän asioita itsestäni ja ajatusmaailmastani. Sanon joo, mutta en tee niin. Epäloogisesti alan tuntea epämääräistä ahdistusta siitä, että häiritsenkö toista liikaa tai olenko liian tarvitseva - erityisesti tämä toistuu niissä harvoissa tilanteissa, kun yritän vähän avata ajatuksiani ja toinen suhtautuu yhtään negatiivisesti/hajamielisesti/muuten kuin täydellisesti. Menen jotenkin aivan lukkoon ja peruutan pois tilanteesta, "enmämitääntarvi, ainakaan sun huomiota!!!!"-asenteella.

Ajan kuluessa kierre syvenee. Tällä hetkellä olen tilanteessa jossa (minun vaatimuksestani) tapaillaan kevyesti, mutta haluaisin oikeasti vakavan suhteen. En kuitenkaan ole sanonut tästä miehelle mitään, koska en voi tietenkään myöntää a) että mieleni on muuttunut ja b) että tarvitsen tältä jotain. Jos esim. soitan miehelle ja hän ei ehdi puhumaan, alan ajattelemaan että roikun liikaa ja en ole oma-alotteisesti häneen yhteydessä päiviin (toki vastaan, jos hän on yhteydessä).

Jostain syystä pelkään hysteerisesti olevani liian tarvitseva ja roikkuva, vaikka toinen osapuoli sanoisi päinvastaista ("avaisit itseäsi enemmän" jne). En kuitenkaan pysty ylpeydeltäni tätä mitenkään myöntämään toiselle, saati sitten muuttamaan käytöstäni. Tämä ongelma tulee esiin vain miessuhteissa - ystäville ja perheenjäsenille minulla ei ole ongelmaa olla haavoittuvainen ja myöntää heikkouteni.

Kysymys kuuluukin, onko kukaan saanut parannettua itseään tämmöisestä? Pelkään, että tapailemani (ihana) mies kyllästyy minuun, kun työnnän häntä koko ajan poispäin vaikken edes haluaisi. En jaksaisi enää sabotoida omia suhteitani.