Onko ok käytöstä koiralta? En kehdannut kysyä.
Kävin kaverilla kahvilla. Koko pöydässä istumisen ajan hänen koiransa, iso keltainen noutaja, istui vieressä ja ulisi ja haukkui kerjäten. Lopetti aina kun sai jotakin kaveriltani ja jatkoi taas, kun oli saanut edellisen syötyä. Tätä showta kesti koko ajan kun istuimme pöydässä. Keskustelu oli vaikeaa. Koira oli kuin mustasukkainen taapero
En omista itse koiraa enkä tiedä, onko tuo ok käytöstä koiralta. Mielestäni ei, mutta voiko tuon kouluttaa jotenkin pois? Lapsuudessa meillä oli koiria, mutta ne olivat pihakoiria omissa tiloissaan. En silti usko, että eläinrakas isäni olisi kuunnellut hetkeäkään tuota ulinaa.
En kehdannut kysyä kaverilta, onko tuo normaalia. Kun minusta ei ollut, mutta olenko nipo?
Kommentit (13)
Se riippuu ihan omistajasta. Itse käsken pois pöydän vierestä enkä koskaan anna mitään pöydästä, mutta jos koira on opetettu siihen, että kerjäämällä saa ruokaa pöydästä eikä kaveri näe tässä mitään ongelma niin sitten se on normaalia. Voi kouluttaa myös pois ihan vain systemaattisesti lopettamalla antamisen. Aluksi voi olla aikamoinen show, mutta palkitsee.
Ei oo ok. Meidän koirat eivät roikkuneet kerjäämässä. Eikä tuttujen koirat niin tee kun on koulutettu.
Koira haukkui koska et tervehtinyt sitä, et leperrellyt sille kivalla äänellä mitään, et antanut sen haistella sua jne. Eli et oisoittanut koiralle että sinua ei tarvitse pelätä, joten pelkäsi ja haukkui koska olit sille varmaankin täysin uusi ihminen.
Vierailija kirjoitti:

:D
Itse kun hankin tässä muutama vuosi sitten ensimmäistä koiraani, ajattelin, että jos mitään muuta en pysty sille opettamaan niin ainakin sen, että pöydästä ei kerjätä ja että mua ei tuijoteta kun syön.
Nämä ovat sujuneet hyvin, kun en ole kertaakaan antanut koiralle mitään syömistä ruokapöydästä tai omalta lautaseltani, ja meidän kahden syömiset ovat kaksi ihan eri asiaa. Koira syö omasta kupista ja muutamissa muissa tilanteissa esim palkitsen sitä ulkona.
En tykkää yhtään siitä että koira kerjää ja sitten sille vielä annetaan. Koira oppii ihan yhdestä tai kahdesta kerrasta, siksi olen ollut tarkkana.
Vierailija kirjoitti:
Koira haukkui koska et tervehtinyt sitä, et leperrellyt sille kivalla äänellä mitään, et antanut sen haistella sua jne. Eli et oisoittanut koiralle että sinua ei tarvitse pelätä, joten pelkäsi ja haukkui koska olit sille varmaankin täysin uusi ihminen.
Tämä. Seuraavalla kerralla kun sinne menet niin mene istumaan lattialle ja laita käsi ulos. Lepertelet sille jotain kivankuuloista "moi söpö moi" juttua. Katsos kun koirat kuuntelee ääntäsi ja jos se kiltin kuuloista, niin tulee haistelee ja nuolemaankin sun kättä. Sitten ei ainakaan sulle hauku enää.
Ei koiria saa käskeä ei ainakaan vieras ihminen, pitää antaa koiralle oma kattaus ettei tunne itseään syrjityksi, koira taisi vaan haluta sulta hyväksyntää, olisit voinut huomioida paremmin.

Nimenomaan. Koirilla on samat oikeudet kuin ihmisillä.
Koirat ovat ahneita herkkuihin, mutta meillä koira saa ruokansa vain omasta kupistaan ruoka-aikoina tai koulutuksen palkkana pikkunamin. Joskus tulee kerjäämään, mutta saa tehdä jotain sen eteen.
Ap:n ystävällä huonosti kasvatettu koira.
Kysy vaan rohkeasti. Kerro sitten mitä se koira vastasi.
Kiitos asiallisista vastauksista. Huomioin kyllä koiraa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira haukkui koska et tervehtinyt sitä, et leperrellyt sille kivalla äänellä mitään, et antanut sen haistella sua jne. Eli et oisoittanut koiralle että sinua ei tarvitse pelätä, joten pelkäsi ja haukkui koska olit sille varmaankin täysin uusi ihminen.
Tämä. Seuraavalla kerralla kun sinne menet niin mene istumaan lattialle ja laita käsi ulos. Lepertelet sille jotain kivankuuloista "moi söpö moi" juttua. Katsos kun koirat kuuntelee ääntäsi ja jos se kiltin kuuloista, niin tulee haistelee ja nuolemaankin sun kättä. Sitten ei ainakaan sulle hauku enää.
Ihmettelen kyllä miksi tuota alapeukutetaan? Tietysti se on koiranomistajan vastuulla kouluttaa koira sellaiseksi ettei kerjää, eikä nyt ainakaan hauku vieraita. Mutta, jos ap:n ystävä ei sitä ole tekemässä milloinkaan, niin tuo juurikin on yleensä toimiva metodi millä ap saisi tuon koiran lopettamaan haukkuminen hänelle.
No ei ole ok. Kaverisi on tyypillinen koiranomistaja: ei vaivaudu kouluttamaan, koska se vaatisi liikaa vaivannäköä. Ja koirallehan voi tulla paha mieli, jos sitä kieltää...