Mikä muistin alue teillä on haastellisin?
Itselläni on aina ollut huono nimimuisti. Nyt kun olen vanhempi, niin saattaa karata päästä joku ihan tietämäni nimi. Menin apteekkiin kerran, enkä muistanut sen lääkkeen nimeä, mitä menin ostamaan.
Tiedän että stressaava tilanne ja uniongelmat voivat huonontaa muistia, mutta kyllä tuo aina säikäyttää. Pitkätkin numerosarjat kyllä muistan hyvin.
Kommentit (5)
Ikävää, että säikäyttää. Kyllä se siitä!
Minulla aikaan liittyvä muisti on aivan surkea. En siis esimerkiksi muista tapahtuiko joku asia eilen vai viikko sitten. Ihailen, kun joku voi kertoa, että silloin huhtikuussa vuonna 2004
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi sitä sanotaan, mutta sellainen aikajana -muisti. Mitä on milloinkin tapahtunut tai miten pitkä aika jostakin on. Esim jos kysytään kauanko ole asunut nykyisellä paikkakunnalla tai milloin muutin tänne. Niin joudun miettimään ensin, että milloin tulin nykyiseen työpaikkaani, ja sitä ennen olin siellä toisessa paikassa kaksi vuotta ja sitten yhden vuoden tein sitä. Ja sitten joudun ynnäämään niitä mielessäni yhteen ennen kuin saan hahmotettua vastauksen. Tarvitsen aina jotain kiinnekohtia, tapahtumia tai asuinpaikkoja tms, joihin vertaan onko jotain tapahtunut ennen vai jälkeen niiden, jotta osaan hahmottaa kuluneen ajan.
Juu, juuri tällaista ongelmaa minullakin!
Toinen vastannut
Kasvo- ja nimimuisti. On ollut aina huono.
Julkkisten kasvot ja nimet tunnistan, sitä on selitetty sillä, että ne julkkikset eivät olekaan minun muistissani katergoriassa "ihmiset" vaan... esineitä? Jotain.
Pikkunppelitiedon loputon muistaminen. Tiedän, että valonnopeus on noin 300 000 km/s ja äänen nopeus ilmassa noin 340m/s, mutta sitten alkaakin jo tökkiä. En tiedä, montako kilometriä on yksi valovuosi.
Mutta tiedän, mistä sen tiedon löytää.
Tapahtumia en muista. Lapsuudestani en muista juuri mitään ja ihan muutamankin vuoden takaa saan kuulla välillä asioista, joita olen tehnyt, mutten muista. Sitten taas esim. reitit, tavarat, asiat, faktat ja nimet muistan lähes virheettömästi.