Onko elämä jo pilalla..

Höpöhöpö.

Enemmän haasteita saattaa olla vielä edessä, mutta eihän tuo mitään elämää pilaa. Huumeiden käyttö tai viinan juonti pilaa, tai oikein vakava tai pahasti invalidisoiva sairaus saattaa pilata elämän.

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö.

Enemmän haasteita saattaa olla vielä edessä, mutta eihän tuo mitään elämää pilaa. Huumeiden käyttö tai viinan juonti pilaa, tai oikein vakava tai pahasti invalidisoiva sairaus saattaa pilata elämän.

Niin.. olen aina ollut fyysisesti terve kyllä. Luonteeltani kiltti, hiljainen ja rauhallinen. Ei oppimisvaikeuksia, peruskoulussa oli hyvät arvosanat. Ei ole mitkään huumeet ikinä kiinnostanut, alkoholiakin käyttänyt vain kohtuullisesti.

Ainoa syy tilanteeseeni on huono itsetunto ja yksinäisyys, vähän myöhemmin ne toivat mukanaan tietenkin myös masennuksen.

Kukaan lähipiiristäni ei kuitenkaan ymmärrä, miten minä olen tässä tilanteessa ja tuntuu itsestänikin välillä vaikealta käsittää. Tuntuu siltä, että huolimatta yksinäisyydestä, olisi nuorena pitänyt vain jaksaa ja jaksaa, suorittaa ja suorittaa, ja pystyä näkemään itsellään hieno tulevaisuus ja unelmien toteutuminen.

Ei ole pilalla, mutta mitä ihmettä olet oikein tehnyt? 

Ei ole pilalla, koska koulutus ja työ auttavat saamaan elämästä enemmän kivoja asioita irti, mutta ei ne silti mikään ehdoton edellytys ole.

Mutta ei yksinäisyys ja huono itsetunto myöskään ole mitän selityksiä sille, että kolme koulutusta jätetään puolivälissä kesken. Se pitää vaan käydä loppuun, vaikka onkin yksinäinen ja vaikkei luulekaan olevansa mitään. Mutta ilmeisesti sulle sopisi joku toisenlainen koulutus. Ehkä oppisopimus tms. käytännöllisempi harjoittelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö.

Enemmän haasteita saattaa olla vielä edessä, mutta eihän tuo mitään elämää pilaa. Huumeiden käyttö tai viinan juonti pilaa, tai oikein vakava tai pahasti invalidisoiva sairaus saattaa pilata elämän.

Niin.. olen aina ollut fyysisesti terve kyllä. Luonteeltani kiltti, hiljainen ja rauhallinen. Ei oppimisvaikeuksia, peruskoulussa oli hyvät arvosanat. Ei ole mitkään huumeet ikinä kiinnostanut, alkoholiakin käyttänyt vain kohtuullisesti.

Ainoa syy tilanteeseeni on huono itsetunto ja yksinäisyys, vähän myöhemmin ne toivat mukanaan tietenkin myös masennuksen.

Kukaan lähipiiristäni ei kuitenkaan ymmärrä, miten minä olen tässä tilanteessa ja tuntuu itsestänikin välillä vaikealta käsittää. Tuntuu siltä, että huolimatta yksinäisyydestä, olisi nuorena pitänyt vain jaksaa ja jaksaa, suorittaa ja suorittaa, ja pystyä näkemään itsellään hieno tulevaisuus ja unelmien toteutuminen.

Ei sitä aina tarvitse jaksaa ja jaksaa, mutta ehkä mennä edes omaa tahtia eteenpäin ja kohti sellaisia itselle mieluisia asioita? 

Mikään ei sen suhteen ole vieläkään myöhäistä. Ja tärkeintä on aina ottaa se ensimmäinen askel. 

Aina voi yrittää uudelleen. Ensin täytyisi kuitenkin selvittää mikä taustalla on, että opinnot ovat jääneet kesken ja jos jotain merkittävää löytyy esim. ADHD, niin tehdä opintosuunnitelma tämän pohjalta mukautettuna. Hyvä olisi myös ympärillä olla ihmisiä, jotka tukevat opiskelussa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pilalla, mutta mitä ihmettä olet oikein tehnyt? 

No välillä ollut koulussa ja välillä työkokeilussa tai kunt. työtoiminnassa.. valitettavasti.

Olen valinnut luonteelleni epäsopivia aloja, koska en ole keksinyt sellaista, joka sekä kiinnostaisi (edes vähän) että olisi luonteelleni sopiva.

Motivaatio on aina hiljalleen hiipunut nollaan alle vuodessa koulun aloituksen jälkeen, osittain siksi, että olen kokenut ahdistavaa ulkopuolisuuden tunnetta siellä kouluympäristössä ja lamaannuttavaa yksinäisyyttä vapaa-ajalla. Poissaoloja siis tullut liikaa ja tehtäviä jäänyt liikaa rästiin..

Vierailija kirjoitti:

Aina voi yrittää uudelleen. Ensin täytyisi kuitenkin selvittää mikä taustalla on, että opinnot ovat jääneet kesken ja jos jotain merkittävää löytyy esim. ADHD, niin tehdä opintosuunnitelma tämän pohjalta mukautettuna. Hyvä olisi myös ympärillä olla ihmisiä, jotka tukevat opiskelussa.

Minulla ei tutkimuksien mukaan ole ADHD:ta, vaikka ihan lähisuvusta löytyy parikin diagnosoitua. He ovat kuitenkin pärjänneet elämässään paljon paremmin, ilman lääkitystäkin. Kai minulla on vain masennus. Aloin jo 13v kirjoittelemaan runoja, joista paistaa surullisuus ja toivottomuus, vaikka kavereitakin vielä silloin oli ja koulu meni ihan hyvin.

Hanttihommiin sitten, ehkä joku niistä sitten alkaa kiinnostaa ja pärjäätkin hyvin ja saat ehkä kavereitakin.

Ap, saatko jotain hoitoa masennukseesi? Tuntuisi että varmaan tarvitsisit sitä. Terapia voisi tehdä hyvää.

Mulla oli vähän samantyyppinen tilanne nuorena, tosin ei jatkunut yhtä pitkään. Pidin lukion jälkeen 5 välivuotta, kun mikään ei vaan kiinnostanut, olin masentunut jne. Sitten menin lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta lopetin vuoden päästä koska totesin ettei ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ole mun juttu ja minusta tuntui että minua kiusattiin siellä koululla.

Tässä vaiheessa kuitenkin hakeuduin terapiaan. Siitä oli aika hyvin hyötyä, jo muutamassa kuukaudessa olin oppinut uusia positiivisempia ajattelutapoja niin itsestäni kuin muista, ja mahdollisuudet alkoivat näyttää paremmilta. Lopulta menin opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia yliopistolle. Eikä minua enää häirinnyt ollenkaan, etten (ainoana naisopiskelijana sinä vuonna aloittaneista pääaineessa) saanut mitään kavereita tai päässyt joukkoon - en tarvinnut sitä, en odottanut sitä. Minä rakensin päämäärätietoisesti omaa osaamistani ja tulevaisuuttani, enkä enää kerjännyt muilta hyväksyntää tai seuraa. Valmistuin nopeasti ja olen ollut alan töissä siitä asti. Olen myös tyytyväinen elämääni, enkä koe yksinäisyyttä, vaikka olenkin edelleen yksin, eli ei puolisoa, lapsia, kavereita yms. 

Olet vielä nuori. Ehkä opiskelu ei ole juttusi - mitä jos kokeilisit jotain työtä, jota pääsee tekemään ilman koulutustakin? Ehkä työnteko olisi enemmän sinun juttusi?

Jos olet liian epäsosiaalinen asiakaspalveluun, kokeile vaikka siivoojan hommia jonkin aikaa.

Tai sitten tietysti, jos vihdoin löydät sen oman alasi, josta alat haaveilla, voit vielä kerran hakeutua koulutukseen.

Ei ole pilalla! Oletko miettinyt oppisopimuskoulutusta?

Vierailija kirjoitti:

Hanttihommiin sitten, ehkä joku niistä sitten alkaa kiinnostaa ja pärjäätkin hyvin ja saat ehkä kavereitakin.

Hanttihommiin ei pääse jos on kolmekymppisenä tyhjä CV ja ei mitään kysyttyä koulutusta.

Vaikea on nähdä, että ap voisi työllistyä muuten kuin siten, että onnistuu läpikäymään esimerkiksi lähihoitajan tutkinnon. Kun on lähihoitajan tutkintopaperi kädessä niin sitten kyllä työllistyy, koska lähihoitajista on niin kova pula ettei edes tyhjä CV ole este työn saannille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö.

Enemmän haasteita saattaa olla vielä edessä, mutta eihän tuo mitään elämää pilaa. Huumeiden käyttö tai viinan juonti pilaa, tai oikein vakava tai pahasti invalidisoiva sairaus saattaa pilata elämän.

Niin.. olen aina ollut fyysisesti terve kyllä. Luonteeltani kiltti, hiljainen ja rauhallinen. Ei oppimisvaikeuksia, peruskoulussa oli hyvät arvosanat. Ei ole mitkään huumeet ikinä kiinnostanut, alkoholiakin käyttänyt vain kohtuullisesti.

Ainoa syy tilanteeseeni on huono itsetunto ja yksinäisyys, vähän myöhemmin ne toivat mukanaan tietenkin myös masennuksen.

Kukaan lähipiiristäni ei kuitenkaan ymmärrä, miten minä olen tässä tilanteessa ja tuntuu itsestänikin välillä vaikealta käsittää. Tuntuu siltä, että huolimatta yksinäisyydestä, olisi nuorena pitänyt vain jaksaa ja jaksaa, suorittaa ja suorittaa, ja pystyä näkemään itsellään hieno tulevaisuus ja unelmien toteutuminen.

Älä määrittele itseäsi työkokemuksen / työelämän tai tässä tapauksessa sen puuttumisen kautta.

Vähän sama asia kuin parisuhteessa: älkää määrittäkö parisuhde-elämäänne seksin kautta. 

Jos saat käytyä jonkun koulutuksen ja työllistyt, niin hyvä; mutta jos et, niin ei se elämääsi ole pilannut, jos et anna sen sitä pilata.

Sama parisuhteessa: jos yhteinen seksielämä on hyvää ja se osa-alue voi hyvin niin hienoa; mutta jos ei, niin ei se koko parisuhdetta pilaa, jos ei anneta pilata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanttihommiin sitten, ehkä joku niistä sitten alkaa kiinnostaa ja pärjäätkin hyvin ja saat ehkä kavereitakin.

Hanttihommiin ei pääse jos on kolmekymppisenä tyhjä CV ja ei mitään kysyttyä koulutusta.

Vaikea on nähdä, että ap voisi työllistyä muuten kuin siten, että onnistuu läpikäymään esimerkiksi lähihoitajan tutkinnon. Kun on lähihoitajan tutkintopaperi kädessä niin sitten kyllä työllistyy, koska lähihoitajista on niin kova pula ettei edes tyhjä CV ole este työn saannille.

Kyllä ns. hanttihommiinkin välillä pääsee, mutta ei tietenkään pitkiin määräaikaisuuksiin, kokoaikaiseksi, tai vakituiseksi työntekijäksi. 

Jos koulutus ei kerta kaikkiaan ota sujuakseen, niin silloin ei auta muuta kuin panostaa erityyppisen silpputyön tavoitteluun, johon ei siis erityistä koulutusta tarvita. 

Aika ajoin silpputyön tekijälle on tarvetta, välillä on, välillä ei. Ja sen kautta saattaa saada edes jonkinlaista työkokemusta ja kontakteja, jos ei muuten saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanttihommiin sitten, ehkä joku niistä sitten alkaa kiinnostaa ja pärjäätkin hyvin ja saat ehkä kavereitakin.

Hanttihommiin ei pääse jos on kolmekymppisenä tyhjä CV ja ei mitään kysyttyä koulutusta.

Vaikea on nähdä, että ap voisi työllistyä muuten kuin siten, että onnistuu läpikäymään esimerkiksi lähihoitajan tutkinnon. Kun on lähihoitajan tutkintopaperi kädessä niin sitten kyllä työllistyy, koska lähihoitajista on niin kova pula ettei edes tyhjä CV ole este työn saannille.

Kyllä ns. hanttihommiinkin välillä pääsee, mutta ei tietenkään pitkiin määräaikaisuuksiin, kokoaikaiseksi, tai vakituiseksi työntekijäksi. 

Jos koulutus ei kerta kaikkiaan ota sujuakseen, niin silloin ei auta muuta kuin panostaa erityyppisen silpputyön tavoitteluun, johon ei siis erityistä koulutusta tarvita. 

Aika ajoin silpputyön tekijälle on tarvetta, välillä on, välillä ei. Ja sen kautta saattaa saada edes jonkinlaista työkokemusta ja kontakteja, jos ei muuten saa.

Normaali työnhakija voi päästä hanttihommiin, mutta koska hanttihommiin on erityisesti nykyisinä pakkohaun aikoina aina useampi kuin yksi hakija (hyvin usein kymmeniä tai satoja hakijoita) niin sellaisen hakijan jonka meriitit ovat nolla on toivotonta menestyä kilpailussa työpaikasta. Tyhjä CV ja koulutuksen puute on 30-vuotiaan kohdalla aivan järjettömän kokoinen varoitusmerkki joka vilkkuu työnantajan näkökentässä ja sanoo, että "minun palkkaamiseni on giganttinen riski".

Hommaa jostain nainen ja sitten alatte tehdä lapsia? Suurperhe (esim. 10 lasta) tarjoaa paljon sisältöä elämään.

Pystyisit hyvinkin löytämään naisen tätä tarkoitusta varten, koska asiallisesti käyttäytyvistä miehistä jotka haluavat lapsia on pulaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, saatko jotain hoitoa masennukseesi? Tuntuisi että varmaan tarvitsisit sitä. Terapia voisi tehdä hyvää.

Mulla oli vähän samantyyppinen tilanne nuorena, tosin ei jatkunut yhtä pitkään. Pidin lukion jälkeen 5 välivuotta, kun mikään ei vaan kiinnostanut, olin masentunut jne. Sitten menin lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta lopetin vuoden päästä koska totesin ettei ihmisten kanssa tekemisissä oleminen ole mun juttu ja minusta tuntui että minua kiusattiin siellä koululla.

Tässä vaiheessa kuitenkin hakeuduin terapiaan. Siitä oli aika hyvin hyötyä, jo muutamassa kuukaudessa olin oppinut uusia positiivisempia ajattelutapoja niin itsestäni kuin muista, ja mahdollisuudet alkoivat näyttää paremmilta. Lopulta menin opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia yliopistolle. Eikä minua enää häirinnyt ollenkaan, etten (ainoana naisopiskelijana sinä vuonna aloittaneista pääaineessa) saanut mitään kavereita tai päässyt joukkoon - en tarvinnut sitä, en odottanut sitä. Minä rakensin päämäärätietoisesti omaa osaamistani ja tulevaisuuttani, enkä enää kerjännyt muilta hyväksyntää tai seuraa. Valmistuin nopeasti ja olen ollut alan töissä siitä asti. Olen myös tyytyväinen elämääni, enkä koe yksinäisyyttä, vaikka olenkin edelleen yksin, eli ei puolisoa, lapsia, kavereita yms. 

Hienoa, luultavasti tuo voisi olla minunkin tarinani jos olisin nuorempana saanut terapiaa. En tiedä miksei kukaan ole suositellut sitä minulle. Ei siihen olisi kyllä ollut varaakaan.

Olen käynyt vain psyk. sairaanhoitajan juttusilla, usean vuoden ajan, mutta melko epäsäännöllisesti ja nyt pariin vuoteen en ollenkaan. Se tuntui turhalta ja yksi sanoikin 2kk jälkeen, ettei voi auttaa minua ongelmissani.

Kerran kokeilin masennuslääkitystä, mutta lopetin sen, koska en huomannut mitään eroa entiseen 6vko käytön jälkeen. Ehkä olisi pitänyt käyttää kauemmin, mutta silloin masennukseni oli testin mukaan vasta lievän ja keskivaikean rajoilla ja olin vielä jokseenkin toimintakykyinen. Diagnoosia ei ole, enkä lääkkeitä haluaisi enää, en ainakaan niitä 40e/kk maksavia. Jospa pääsisin vielä terapiaan, mutta siihen voi mennä kauan.