Mistä erottaa henkisen uupumuksen fyysisestä sairaudesta?

Olen elänyt 40 vuotta kovan paineen alla ja pahasti traumatisoituneena. Kyseessä lapsuudesta peräisin oleva trauma eräässä maailmanlopunlahkossa jossa minut peloteltiin ja piiskattiin henkihieveriin. Tätä jatkui parikymppiseksi. Tämän jälkeen elämää on varjostanut uskonlahkon ahdistelu, epätoivoinen irtautumistaistelu tuosta lahkosta ja painostuksesta, väärät valinnat ja paha mielenterveyden järkkyminen jota olen piilotellut. Olen koittanut elää psyykenlääkkeiden voimin normaalia elämää äitinä ja työntekijänä. Sisäisesti olen ollut ihan rikki ja epätoivoinen. Ihmissuhteet tuhottu muiden tai omasta toimesta, koko elämän kestänyt yksinhuoltajuus ja yksinäisyys ihan joka tavalla, väärä kiltteys ja siitä johtunut hyväksikäyttö, taloudelliset katastrofit oman holtittomuuden takia jne.

Parisen vuotta sitten sain talouden kuntoon ja elämä lähti kulkemaan parempaan suuntaan mielialan suhteen. Nyt stressiä ei pitäisi olla mistään, mutta olen silti niin väsynyt että oikeastaan vain makaan sängyssä enkä jaksa sieltä juuri nousta kuin pakolliset asiat tekemään. Hartioissa on jatkuva jännitys ja öisin puren hampaita yhteen. Toisaalta kuukautiset ovat runsaat ja kierto on lyhyt. Olen vuotanut vuosia ihan todella paljon, en ole jaksanut hoitaa asiaa. Voisiko oloni johtua ruumiillisesta vaivasta esim. anemiasta? Vai olenko henkisesti vain täysin loppu?