Lue keskustelun säännöt.
36 vuotta ja ikäkriisi
26.03.2023 |
Tämän ikäisenä on tullut ensimmäiset oikeat vanhuuden merkit ulkonäköön, ja vauhdilla tulivatkin. En näytä nuorelta enää. Vielä viime vuonna kysyttiin, olenko 25:n kummalla puolella ja nyt mielestäni näytän keski-ikäiseltä selvästi.
Se vaikuttaa mieleen, että peilistä katsoo keski-ikäinen nainen. Kun sitä tajuaa, miten on ollut identiteetti niin vahvasti ulkonäköön perustuva ja nyt ei meinaa tunnistaa itseään. Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta jotenkin säälin tänään itseäni, sanoin peilikuvalle, että niin se kävi sullekin, että vanhaksi tulit.
Ja niin tuntuu olo jotenkin väsyneeltä ja miettii elettyä elämää ja omia virheitä.
En sillä tavalla ole hakenut keneltäkään hyväksyntää ulkonäön kautta, koska tässä iässä ei enää aseta ketään jalustalle, eikä kenenkään kritiikki liikuta. Mutta se kritiikki, mitä itseeni kohdistan, on kamalaa.
Miten te muut suhtaudutte ja olette suhtautuneet ikääntymisen merkkeihin? Olisi kiva kuulla, varmaan järkevämmin kuin minä.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle tuo tapahtui viimeisen vuoden aikana. Otsaan tuli ryppy ja jotenkin hehku katosi. Olen laittanut hyviin tuotteisiin omaisuuden, mutta ei auta. Näytän nelikymppiseltä vaikka ikää on 34.
Luulin että tilanne helpottaisi, kun saatiin ostettua vihdoin hieno koti ja on kaikki mahdolliset keskiluokan asiat hankittuna. Silti tuli kriisi.. en halua vanheta. On ollut ihanaa olla kolmekymppinen, haluttava, itsevarma ja elämä edessä. Nyt ahdistaa.
Mies on lisäksi todella hyvännäköinen, mikä lisää ahdistusta.
Tuntuu ettei hiusvärikään enää sovi..... Eli ei vastausta, jään seuraamaan.
Miten suhtaudun? Kieltämällä. Kieltäydyn ajattelemasta koko asiaa. Pukeudun ja laittaudun kyllä kuin ikäiseni, mulla on ollut pitkään jo hieman kypsempi tyyli kuin useimmilla nuorilla (joilla yleensä joko napapaidat, minimekot tai evvk-rääsyt) ja koitan muuten olla paras versio itsestäni. Parempaan en pysty joten näillä mennään ja keskitytään positiivisiin asioihin. (Ja sori nuoret tästä tyylikritiikistä). Just siihen silmien väliin syöpyi se pahin poikkijuonne jo ennen 30 v, mitä nuorena pelkäsin joten ulkonäöllisesti pahempaa ei ole enää luvassa 😁
N42
Vierailija kirjoitti:
Oon itse 29, mutta kolme lasta ja stressaava vaativa työ on tehnyt sen, että näytän nyt jo tosi vanhalta ja väsyneeltä. Se on tosi kurjaa. En todellakaan ikinä ajatellut, että olisin alle kolmekymppisenä näin rupsahtanut ja väsynyt ihminen. Varmaan sitten 36-vuotiaana jo ihan mummomatskua.
Oho, mäkin 29 v ja kolme lasta. Työ ei kyllä stressaa kun opiskelen. Näytän aika samalta kuin 20-vuotiaana. Tulee varmaan rytinällä se rupsahdus vielä.
Olin 30v parhaimmillani. Ei pyöreitä lapsellisia kasvoja, kiiltävät hiukset eikä ryppyjä. Kaksi vuotta sitä kesti. 😩
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi sitten rakentaa identiteettiään ja itsevarmuuttaan jonkin muun kuin ulkonäön varaan. Noin muuten olen sitä mieltä, ettei ikäkriisit johdu iästä vaan toteutumattomista unelmista.
Pitää vain ajatella miten näkee muut. Tunnen useamman upean 40-vuotiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni mies rupsahtaa samassa iässä. Monelta lähtee tukka, tulee harmaita, keskivartalo paisuu jne. Ja ryppyjä tulee kaikille.
Se on ainakin sinkulle jopa positiivista, että tiedostaa oman vanhenemisensa, niin ei vahingossa mene iskemään mitään alaikäisiä ;)
Ja joo, tosiaan kaikki, naiset ja miehet, alkaa vanheta tuossa n. 40v. Kuuluu asiaan, eikä sitä kannata hävetä. Tietysti kannattaa yrittää pysyä hyvässä kunnossa (ihan terveyden vuoksi) ja ei se itsestä huolehtiminen yleensä huonoa tee mielellekään, ellei mene pakkomielteiseksi.
Se on elämää, biologiaa, normaalia, väistämätöntä, jopa hienoa ja arvokasta. Vanheneminen. Jatkuvasti vastaan paneminen vie turhaa energiaa ja on vähän lapsellista. Liikkuu ja syö terveellisesti ja pitää mielen valppaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon itse 29, mutta kolme lasta ja stressaava vaativa työ on tehnyt sen, että näytän nyt jo tosi vanhalta ja väsyneeltä. Se on tosi kurjaa. En todellakaan ikinä ajatellut, että olisin alle kolmekymppisenä näin rupsahtanut ja väsynyt ihminen. Varmaan sitten 36-vuotiaana jo ihan mummomatskua.
Oho, mäkin 29 v ja kolme lasta. Työ ei kyllä stressaa kun opiskelen. Näytän aika samalta kuin 20-vuotiaana. Tulee varmaan rytinällä se rupsahdus vielä.
Se rupsahdus tuli rytinällä. Ehkä mulle ei vaan sovi tämmöinen vaativa työ pidemmän päälle. Mutta kun ura lähti vihdoin lentoon kunnolla, niin tottakai pitänyt ottaa kaikki irti viimeisen parin vuoden aikana. Toivon, että voisin jonain päivänä tehdä töitä vaan esim. 3 päivää viikossa. Väsymys varmasti suurin syy siihen miksi kasvot näyttää miltä näyttää.
Itse koin vastaavan ikäkriisin noin 30-vuotiaana. Rypyistä se alkoi, johti pohtimaan lastenhankintaa, kuolemaa ja mitä lie. En osaa sanoa ratkesiko varsinaisesti mitenkään mutta meni ohi kuitenkin parissa vuodessa. Näin reilusti vanhempana voin sanoa että tähän väliin on mahtunut kaikenlaista, menestystä ja menetyksiä, uudelleen kukoistavan ulkonäön aikoja, ulkonäön romahtaminen ja asteittainen paraneminen Sinäkin ehdit kokea vielä jos jonkinlaista elämänvaihetta. Se ei ehkä lohduta mutta eiköhän kaikki kriisit mene ajallaan ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin 30v parhaimmillani. Ei pyöreitä lapsellisia kasvoja, kiiltävät hiukset eikä ryppyjä. Kaksi vuotta sitä kesti. 😩
Itse olin myös 30 -vuotiaana parhaimmillani ja ajattelin jo, ettei vanheneminen hassumpaa olekaan, vaikka ensin oli kova kolmenkympin kriisi. Mutta sitten kävi yhtäkkiä näin ja taas kerran olen kriisissä. Loppuukohan nämä kriisit kuolemaan vasta vai tottuuko sitä tähän elämään joskus? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas kadun sitä, etten ole edes vielä elänyt. 34 vuotta ja ei parisuhteita, ei kokemusta naisista, ei tietenkään lapsiakaan. Olenko hukannut elämäni..
Saako miehet kommentoida? Itsellä iski totuus vastaan aika tarkkaan kun 40 tuli täyteen. Nuorena olin ihan kelvollisen näköinen, ehkä jopa hieman lapsenkasvoinen, mikä piti ikääntymisen merkkejä poissa. Mutta neljänkympin jälkeen peilistä on katsonut kulahtanut vanha ukko, ei mahda mitään.
Jep, mun ikäkriisi alkoi jo viime vuonna eikä tälle loppua näy.
Paljon on stressiäkin ja kyllä se näkyy naamassa. Pahinta ei ole ulkonäön muutos vaan kokonaisvaltainen itseluottamuksen romahdus ja kaikenlainen motivaation puute. Mahdollisuuksia olisi tarjolla moneen asiaan mutta mihinkään en uskalla tarttua.
Välillä on päiviä että koen olevani vielä nuori ja paljon on vielä kokematta ja mahdollisuuksia tehdä mitä tahansa mutta enemmän näitä "tässäkö tää oli"-päiviä.
Ihan rehellisesti toivon jopa kokevani jonkun älyttömän voimaantumiskokemuksen että pääsisin tästä harmaudesta taas elävien kirjoihin.
Oon itse 29, mutta kolme lasta ja stressaava vaativa työ on tehnyt sen, että näytän nyt jo tosi vanhalta ja väsyneeltä. Se on tosi kurjaa. En todellakaan ikinä ajatellut, että olisin alle kolmekymppisenä näin rupsahtanut ja väsynyt ihminen. Varmaan sitten 36-vuotiaana jo ihan mummomatskua.