Välittääkö ihmiset kumppaneistaan? Vai ovatko he vain sellainen täytepala siihen hetkeen/elämäntilanteeseen?

Meillä on sellainen vanhanaikainen perinteinen avioliitto. Yhdessä tullaan olemaan hautaan asti.

Vaikuttaako ikä?

Olen puolisoni kanssa koska pidän hänestä, kunnioitan häntä ja rakastan häntä suuresti. Lisäksi hän on siedettävin ihminen jonka tunnen.

Jos jotain kamalaa tapahtuisi, eikä yhtriselomme jatkuisi, niin muuttuisin varmasti joko kokonaan erakoksi tai sitten alkaisin hyppimään makuukammarista toiseen aika kylmästikin.

Mutta en voi kuvitellakaan että olisin enää koskaan jonkun toisen kanssa esim leskenä, tämän rakkauden vertaista en varmasti elämässäni tule toista kokemaan.

N32

En tiedä iästä.

Olen 36 (olen siis aloittaja) ja tälläistä tämä homma on minusta ollut aina.

Mutta kuten sanottua, ehkä oma ympäristö on vääntänyt tämän näkemyksen, en siis ole sanomassa että kaikki on kylmäsydämisiä julmureita!

Kun on elänyt 30+ vuotta yhdessä, vaikea olisi olla välittämättä. Olemme epäkonservatiivisia muuten paitsi parisuhteessa. Tuemme toisiamme kaikessa.

Vaihtaminen tuskin edes onnistuisi.

Minulle täytepala, alan inhoamaan kumppania kuin kumppania suhteellisen nopeasti.

En aio enää sotkeentua tuollaiseen paskaan.

No muut on olleet sellaisia että no tommonenkin nyt sit tos... mutta sitten löytyi se sopiva ja aviomieheni kanssa oltu 16 vuotta, en tämän jälkeen varmaan uutta enää yritä etsiä.

Joku on joskus sanonut hyvin, että sopivia kumppaneita on jokaiselle olemassa useita, siis jonka kanssa voi olla aidosti onnellinen. Ei se välttämättä tarkoita tätä nykyajan kertakäyttökulttuuria, mutta harvemmin on niin, että yksi ihminen voi täyttää koko loppuelämän tarpeet, ihmiset kuitenkin itsekin muuttuu ja kasvaa ja harvemmin samaan tahtiin kumppanin kanssa.

Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.

Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.

Tai sit se, että otetaan se johon ensimmäisenä törmätään ja ihastutaan siihen ulkonäköön ilman tutustumista paremmin. Sitten, kun nähdään se mitä se ihminen on sen ulkokuoren alla niin sitten se ei enää mielytäkkään.

Vierailija kirjoitti:

Tai sit se, että otetaan se johon ensimmäisenä törmätään ja ihastutaan siihen ulkonäköön ilman tutustumista paremmin. Sitten, kun nähdään se mitä se ihminen on sen ulkokuoren alla niin sitten se ei enää mielytäkkään.

Parhaimmat parisuhteet alkaa aina siten, että on tuntenut sen toisen jo vuosia ja tietää miten toinen käyttäytyy ja kohtelee muita ihmisiä. Sitten ykskaks vaan huomaa, että tuon ihmisen luonne ja toimintatavat mielyttää ja sit ollaan huomaamatta yhdessä.

Exäni ei ainakaan välittänyt minusta. Yhdessä oltiin 20 vuotta ja vain siksi, että minä välitin, joustin tein kaikkeni. Sitten kyllästyin. Jälkeen päin ihan hävettää miten kurjasti minua kohdeltiin ja itse vain alistuin.

Nykyisessä suhteessa kaikki on helppoa. Oikeaa välittämistä.

Minä oon ollu 11v parisuhteessa ja oon huomannut että minun kumppani ei enää välitä minusta. Sen huomaa siitä että kun meillä on iso riita ja hän haukkuu minua törkeästi tai käy käsiksi, niin ei enää ikinä pyydä minulta anteeksi. Kaikki on olevinaan minun vika ja minun oma syy kun sain turpaan häneltä. Ollaan molemmat tahoillamme etsitty omaa asuntoa mutta oon niin loppu että ei voimat riitä eroamiseen,mutta ei ne riitä myöskään parisuhteen ylläpitämiseenkään..

Vierailija kirjoitti:

Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.

Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.

Onko sun puoliso koira vai kissa :O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.

Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.

Onko sun puoliso koira vai kissa :O

Oli kissa, mutta muuttui "tahdon" möläytyksen jälkeen lehmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.

Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.

Onko sun puoliso koira vai kissa :O

Oli kissa, mutta muuttui "tahdon" möläytyksen jälkeen lehmäksi.

Ja isäntä siaksi? Vai laiskiaiseksi?

Tottakai olen välittänyt jokaisesta kumppanistani, kuten myös tämänhetkisestä. Entiset ovat myös jääneet ystäviksi, joten tietynlainen välittäminen jatkuu edelleen. Ainoastaan yhden kanssa oli huono ero ja hänen kanssaan en ole ollut yhteydessä.

Minä rakastan puolisoani. Jo 12. vuotta ja koko ajan enemmän.

No, meillä nyt taitaa olla vielä alkuhuumaa kun vasta kolme vuotta yhdessäoloa takana, mutta kyllä meillä on molemminpuolin hyvin suurta ja voimakasta hullaantumista toisistamme. Ajatuskin erosta sattuu, ei siksi että ajattelisin etten ikinä löytäisi paperilla yhtä hyvää, mutta kun toisen persoona on vaan niin valloittava, että haluan sen olevan osa elämääni aina. On hirvittävän vaikea kuvitella että en välittäisi tästä ihmisestä ja että voisin vuosien päästä olla tilanteessa jossa eläisin hänen kanssaan neutraaleilla fiiliksillä.

Paras kumppani on sellainen, jonka kanssa viihtyy yhdessä. Kun toisen kanssa viihtyy, niin yhdessäolo saa rakastamaan toista. Ja kun toista rakastaa, niin haluaa hänelle vain hyvää - silloinkin, kun toinen muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muija maksaa puolet laskuista ja antaa häntää.

Muuten ei ole ollut enää vuosiin mitään väliä.

Onko sun puoliso koira vai kissa :O

Oli kissa, mutta muuttui "tahdon" möläytyksen jälkeen lehmäksi.

Ne on ne taikasanat :D

Sinä taisit muuttua siaksi.

Hyvin sovitte yhteen samaan navettaan.