Yritän päivittäin kävellä ja saada nyt suolistoni kuntoon. Mitä te olette mieltä, onnistunko tällä ruokavaliolla?
Muutaman raskaan vuoden jälkeen kun kärsin todella pahasta masennuksesta ja alkoholin järkyttävästä liikakäytöstä, en voi kuin sanoa, että olen jo ylpeä näihin tekemiini valintoihin.
En myöskään liikkunut, söin miten sattuu eli mitä mieltä teki. Roskaruokaa ja makeaa, liikaa hiilareita, liian vähän kasviksia, rasvaa todella paljon yms.
Voitte kuvitella miten paljon olen tuhonnut kroppaani ja se näkyy ulospäin. Ylipainoa kertyi todella paljon, siihen myös suolistovaivat ja kaikenlaista muuta.
Masennuksesta hiljalleen nyt toipuneena olen saanut kaiken muuttumaan ja ei ollut enää muuta tehtävissä kuin toimia omaksi parhaakseni.
Ensin alkoholi pois. En sitä juo lainkaan enää.
Janojuomana vesi vain.
Roskaruoka pois (pari kertaa olen sortunut).
Aloitin työt ja saan päivittäin hyötyliikuntaa jo raskaasta fyysisestä työstä ja kävelen matkat. Se tekee noin tunnin kävelyä päivässä yhteensä työn lisäksi.
Haluan kirjoittaa ruokavaliosta kommentti kohdassa, sillä siihen tämä aloitukseni oikeastaan perustuu.
Toimiiko se sekä laihtumiseen, että suoliston hyvinvointiin?
Kommentit (18)
Stressin vähentäminen vähentää suolisto-oireita. Nukkuminen nopeuttaa painon laskua. väsynyt ihminen ei laihdu
Hyvät suolistobakteerit on tärkeitä vastustuskyvyn mutta myös laihtumisen vuoksi.
Sokeri tappaa hyviä bakteereita samoin alkoholi.
Onneksi olkoon että olet päässyt siitä eroon!
Ei tätä muutosta ole tapahtunut yhdeltä istumalta ja huomaan, että koko ajan edistyn lisää, päivä kerrallaan.
Syön nyt paljon kasviksia ja proteiinia. En pitkälle prosessoituja kasviöljyjä käytä. Syön myös marjoja päivittäin. Nyt ajattelin aloittaa psylliumlisän, sillä se auttaa turvotukseen ja myrkkyjen poistamiseen suolistosta.
Viljoja ja sokeria en käytä.
Tämän päivän ruoat:
- 4 lihapullaa sekä paljon kasviksia (lanttu, palsternakka, porkkana, paprika ja vihreä papu)
- kahden munan munakas, sisältää kesäkurpitsaa, sipulia, kirsikkatomaattia, avokadoa ja fetaa.
- marjaisa kookospuuro, joka sisältää kookosmaitoa, mantelijauhoa, kookosjauhoa sekä vadelmaa, mustikkaa ja hieman mansikkaa.
Illalla jos on nälkä syön ehkä vielä samanlaisen munakkaan. Nälkää en näe, minulla on hyvä olo jo pelkästään näistä muutoksista vaikka mitään ihmeempiä kropassa ei ole vielä tapahtunut.
On kuitenkin hyvä olla.
Mitä mieltä olette kokonaisuudesta?
Ap
Täysjuvää voisi kokeilla varovasti lisätä, itsellä toimii hyvin. Muilla kuin täysjyväviljoilla ja -riisillä ei tee mitään jos ei tarvitse hurjasti energiaa johonkin fyysiseen.
Miksi ihmeessä olet korvannut terveellisen täysjyväpuuron jollain ihmeen mantelijauholla?
Syö ihmeessä mitä lystäät, mutta tuolla ruokavaliolla ei ainakaan saa olla rahasta pulaa.
Psyllium kasvattaa suolistokasvaimia, jos sellaisia on.
Vierailija kirjoitti:

Viljan kuidut eivät käy kaikille suolistovaivoista kärsiville. Psylliumia käytän mausteen tavoin, sehän on ratamonsiemenestä tehtyä liukoista kuitua. Joitakin se saattaa auttaa, mutta kuitu ei ylipäänsä ole suolistovaivoista kärsivälle se paras juttu, vaan se saattaa ärsyttää suolen seinämiä..Hyviä keskipitkä rasvahappoja kannattaa suosia, jos ummetusta pelkää.
Palsternakka ja lanttu on aika rankkoja suolistolle. Itse en kestä myöskään paprikaa. Sipulikin voi joillain olla paha. Mansikka voi aiheuttaa jopa ripulia.
Eli tutkailisin vähän noita kasvisvalintoja, että ne olisi ainakin alkuun helposti sulavia. Kasvisten kypsentäminen myös helpottaa niiden sulavuutta.
Sitten tuo manteli. Sehän ei ole mikään vatsaystävällinen vaan aiheuttaa helposti ilmavaivoja, turvotusta jne. Ehkä kokeilisin sen sijaan chia-siemenistä tehtyä hyytelöä. Kookosmaidosta sen saa helposti tehtyä.
Et ilmeisesti käytä maitoa. Itse ehkä kokeilisin jotain hapanmaitotuotteita myös. Vaikka viiliä.
Luumu varmasti toimisi.
Psylliumissakaan ei ole vikaa, mutta ei se mitään toksiineja poista sen enempää kuin kaurapuurokaan. Syö, jos se tuntuu hyvältä.
Miksi karppaus on valikoitunut sulle? Onko tämä ruokavalio jonka koet toimivaksi koko loppuelämäksi? Viljaa ei ole pakko syödä ja jotkut tulee siitä kipeäksi, mutta ruokavalio elämäntapamuutosten pitää kestää aikaa, ei olla mikään määräaikainen kuuri.

Vhh ei ole mikään kuuri.
Kärsin itsekin suolistovaivoista ja divertikkeleistä. Olin jonkin aikaa ketolla ja laihduin kyllä, mutta sain suolistoni ja aineenvaihduntani aivan sekaisin. Ripulia, ummetusta, ilmaa, verta, jopa ajoittain pidätysvaikeuksia. En suosittele suolistovaivaisille yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä muutosta ole tapahtunut yhdeltä istumalta ja huomaan, että koko ajan edistyn lisää, päivä kerrallaan.
Syön nyt paljon kasviksia ja proteiinia. En pitkälle prosessoituja kasviöljyjä käytä. Syön myös marjoja päivittäin. Nyt ajattelin aloittaa psylliumlisän, sillä se auttaa turvotukseen ja myrkkyjen poistamiseen suolistosta.
Viljoja ja sokeria en käytä.Tämän päivän ruoat:
- 4 lihapullaa sekä paljon kasviksia (lanttu, palsternakka, porkkana, paprika ja vihreä papu)
- kahden munan munakas, sisältää kesäkurpitsaa, sipulia, kirsikkatomaattia, avokadoa ja fetaa.
- marjaisa kookospuuro, joka sisältää kookosmaitoa, mantelijauhoa, kookosjauhoa sekä vadelmaa, mustikkaa ja hieman mansikkaa.Illalla jos on nälkä syön ehkä vielä samanlaisen munakkaan. Nälkää en näe, minulla on hyvä olo jo pelkästään näistä muutoksista vaikka mitään ihmeempiä kropassa ei ole vielä tapahtunut.
On kuitenkin hyvä olla.Mitä mieltä olette kokonaisuudesta?
Ap
Vaikuttaa joltain karppaustyyppiseltä ruokavaliolta. Jos et ole satavarma, että syöt näin loppuikäsi, niin pitäisin hiilareitakin mukana. Et ole mikään huippu-urheilija, jonka pitäisi rajoittaa ruokaryhmiä noin paljon. Jos olet pitkään tällä ruokavaliolla, niin et voi kohta syödä yhtään hiilareita ilman, että paisut välittömästi. Ja olet päässyt jojolaihduttamisen tielle. En väitä etteikö tämä ruokavalio laihduttaisi, kyllä se sen tekee. Mutta heti kun jätät sen, kun et enää jaksa ilman leipää ja sellaista, niin tämä ruokavalio on johtanut sinut uuteen lihomiseen.
Lähes kaikki pikalaihdutuskuurit onnistuvat. ENSIMMÄISELLÄ KERRALLA! Sen jälkeen alkaa jojoilu, eikä oikein mikään kuuri enää toimi. Kroppa ottaa takaisin kaiken korkojen kera.
Itse kadun jokaikistä dieettiä, jonka olen tehnyt. Olen lihavampi kuin koskaan. Uskon, että ainut toimiva tapa on syödä normaalia ruokaa ruokaympyrästä ja syödä vaan vähemmän. Se on ainut mihin mielen saa mukaan loppuikäksi.
Mitä syöt aamulla?
Vaikka kuinka tuntuu hölmöltä, niin minulla on auttanut aamun kaurapuuro, jonka kanssa marjoja kourallinen ja sitä raejuustoa, mutta ei rasvatonta raejuustoa vaan ihan tavallista. Puuron alle, niin on kivan pehmeän makuista. Ripottele suolaa valmiin puuron päälle, älä veteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä muutosta ole tapahtunut yhdeltä istumalta ja huomaan, että koko ajan edistyn lisää, päivä kerrallaan.
Syön nyt paljon kasviksia ja proteiinia. En pitkälle prosessoituja kasviöljyjä käytä. Syön myös marjoja päivittäin. Nyt ajattelin aloittaa psylliumlisän, sillä se auttaa turvotukseen ja myrkkyjen poistamiseen suolistosta.
Viljoja ja sokeria en käytä.Tämän päivän ruoat:
- 4 lihapullaa sekä paljon kasviksia (lanttu, palsternakka, porkkana, paprika ja vihreä papu)
- kahden munan munakas, sisältää kesäkurpitsaa, sipulia, kirsikkatomaattia, avokadoa ja fetaa.
- marjaisa kookospuuro, joka sisältää kookosmaitoa, mantelijauhoa, kookosjauhoa sekä vadelmaa, mustikkaa ja hieman mansikkaa.Illalla jos on nälkä syön ehkä vielä samanlaisen munakkaan. Nälkää en näe, minulla on hyvä olo jo pelkästään näistä muutoksista vaikka mitään ihmeempiä kropassa ei ole vielä tapahtunut.
On kuitenkin hyvä olla.Mitä mieltä olette kokonaisuudesta?
Ap
Vaikuttaa joltain karppaustyyppiseltä ruokavaliolta. Jos et ole satavarma, että syöt näin loppuikäsi, niin pitäisin hiilareitakin mukana. Et ole mikään huippu-urheilija, jonka pitäisi rajoittaa ruokaryhmiä noin paljon. Jos olet pitkään tällä ruokavaliolla, niin et voi kohta syödä yhtään hiilareita ilman, että paisut välittömästi. Ja olet päässyt jojolaihduttamisen tielle. En väitä etteikö tämä ruokavalio laihduttaisi, kyllä se sen tekee. Mutta heti kun jätät sen, kun et enää jaksa ilman leipää ja sellaista, niin tämä ruokavalio on johtanut sinut uuteen lihomiseen.
Lähes kaikki pikalaihdutuskuurit onnistuvat. ENSIMMÄISELLÄ KERRALLA! Sen jälkeen alkaa jojoilu, eikä oikein mikään kuuri enää toimi. Kroppa ottaa takaisin kaiken korkojen kera.
Itse kadun jokaikistä dieettiä, jonka olen tehnyt. Olen lihavampi kuin koskaan. Uskon, että ainut toimiva tapa on syödä normaalia ruokaa ruokaympyrästä ja syödä vaan vähemmän. Se on ainut mihin mielen saa mukaan loppuikäksi.
Älä jauha sontaa, ruokaympyrä ei ole ainut autuaaksi tekevä ruokavalio, vaikka se sulle sopisikin.
Pari viikkoa Espanjassa tai Italiassa paikallisia ruokia syöden ja ulkoillen auttaa epämääräisiin vatsavaivoihin ilman kummempia ruokavaliokikkailuita. Jos on oikeasti jatkuvia ongelmia vatsan kanssa, niin sitten nopeasti lääkäriin, jotta saadaan syövän mahdollisuus suljettua pois.
Ei se haittaa jos joskus sortuu, jos muuten ruokavalio on terveellinen